Yhdysvallat ja Iso-Britannia näyttäneet esimerkkiä verkon valvonnassa

Muun muassa Iranissa, Kiinassa ja Turkmenistanissa on otettu mallia länsimaisesta verkkovalvonnasta, eikä se ole hyvä asia, sanoo Toimittajat ilman rajoja.

Entisen tiedusteluasiantuntija Edward Snowdenin tekemät paljastukset ovat osoittaneet myös länsimaisten demokratioiden rikkovan kansalaisten perusoikeuksia, toteaa lehdistönvapautta puolustava Toimittajat ilman rajoja (RSF).

Huolestuttavana järjestö näkee sen, että muun muassa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian harjoittama perusteellinen internetin valvonta antaa autoritäärisille hallinnoille oikeutuksen omalle urkinnalleen.

Järjestö julkaisi viime viikolla uuden version vuodesta 2006 lähtien laatimastaan Internetin viholliset -raportistaan. Raportti listaa kaikkiaan 32 valvontaa ja sensuuria harjoittavaa valtion virastoa 19 maasta ja nostaa esiin kolme kansainvälistä asemessua, joiden kautta länsimaisten yritysten tuottama valvontateknologia leviää maailmalle.

Tyypillisenä tekosyy verkon valvonnalle on edelleen kansallinen turvallisuus, jota hyväksikäyttämällä useiden maiden tiedustelupalvelut ovat ylittäneet törkeästi velvollisuutensa esimerkiksi sensuroimalla tai vakoilemalla toimittajia ja heidän tietolähteitään. Erityisen törkeitä rikkomuksia on tapahtunut muun muassa Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Etiopiassa, Saudi-Arabiassa, Venäjällä ja Sudanissa, järjestö sanoo.

Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa vallitsee RSF:n mukaan ristiriitainen suhtautuminen verkon vapauteen, sillä samaan aikaan kun maat väittävät puolustavansa kansalaisvapauksia, ne ovat itse kääntäneet internetin tiedustelupalveluidensa aseeksi ja vesittävät miljoonien ihmisten oikeuden yksityisyyteen vakoilemalla heidän verkkoliikennettään.

”Kuinka niin kutsutut demokratiat onnistuvat ajamaan toimittajien suojelua, jos ne samaan aikaan omaksuvat juuri niitä samoja käytäntöjä, joista ne kritisoivat autoritäärisiä hallintoja”, raportissa kysytään.

Länsimaiden esimerkkiin on myös tartuttu nopeasti, sillä RSF:n mukaan muun muassa Iran, Kiina, Turkmenistan ja Saudi-Arabia ovat jo nyt käyttäneet länsimaiden toimia oikeutuksena omille informaation vapauksien rikkomuksilleen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!