Euroopan unioni ja Yhdysvallat aikovat lieventää Iranin vastaisia kauppapakotteitaan osapuolten viime marraskuussa sopiman yhteistoimintasuunnitelman mukaisesti.
Lievennykset koskevat raakaöljyn, petrokemikaalien, kullan ja arvometallien kauppaa ja ovat voimassa kuusi kuukautta.
Eurooppa-neuvosto ja Yhdysvaltain valtionvarainministeriö ilmoittivat päätöksistään viime viikolla, kun Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA oli ensin todennut Iranin käynnistäneen sovitut supistukset omaan ydinohjelmaansa.
IAEA:n ilmoituksen mukaan Iran on ryhtynyt laimentamaan 20-prosenttiseksi rikastettua uraaniaan ja lopettanut uraanin rikastuttamisen yli viisiprosenttiseksi. Järjestö odottaa nyt lisärahoitusta pystyäkseen kaksinkertaistamaan Iranissa olevien ydintarkastajiensa määrän.
Kauppapakotteiden lieventäminen ja ydinohjelman supistaminen ovat ensimmäinen askel EU:n, Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen sekä Iranin välisessä sopimuksessa, joka käsittää joukon puolen vuoden aikana tehtäviä vapaaehtoisia toimenpiteitä. Sopimuksella pyritään ratkaisemaan vuosikausia jatkunut kiista Iranin ydinohjelmasta.