Artikkelikuva

Häätanssija, jota ei ole olemassa

Hanan "Hind" Ryahi on marokkolaisnainen, jolta vanhemmat ovat pimittäneet henkilöllisyystodistuksen. Ilman sitä Hind pystyy työskentelemään vain prostituoituna ja häätanssijana.

Hanan ”Hind” Ryahi on 22-vuotias marokkolaisnainen, joka raiskattiin teini-ikäisenä. Raiskauksen aiheuttaman häpeän vuoksi vanhemmat pimittävät Hindin henkilöllisyystodistuksen. Ilman henkilöllisyystodistusta Hind ei pysty työskentelemään kuin prostituoituna tai häätanssijana. Häneltä on myös viety lapset. Kahden lapsen äiti ei edes tiedä, kenen huostassa esikoinen on.

Suomessa vuodesta 2001 asunut Mohamed El Aboudi on ohjannut Hindin tilanteesta dokumentin nimeltä Häätanssi. Lähtölaukaus dokumentin tekemiseen oli samantapaisen kohtalon kokeneen lapsuudenystävän pyyntö tehdä elokuva kaltaisistaan naisista.

Dokumenttia on esitetty ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla. Se palkittiin Locarnon festivaaleilla ”yhteiskunnallisesti merkittävän” elokuvan palkinnolla. Helmikuussa dokumentti saa ensi-iltansa myös Marokossa.

Häätanssin tekemisen jälkeen saadun tiedon mukaan aikaisemmin prostituutiosta vankilassa ollut Hind on tuomittu kolmen ja puolen vuoden vankeuteen. Tarkkaa syytä vangitsemiselle ei ole tiedossa.

Mohamed El-Aboudi: Häätanssi (Dance of Outlaws). Elokuvateattereissa 18.1 alkaen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!