Artikkelikuva
Sam Lee & Friends Savoy-teatterissa 9.11.

Ihan uutta folkia

Maailmalla huomiota herättänyt ja monin eri pystein palkittu Sam Lee tuo konserttinsa Suomeen.

Laulujen kerääjä, klubiorganisaattori, opettaja, promoottori, animaattori, Dj, radioääni, laulaja, burleski-esiintyjä.

Tätä kaikkea on englantilainen Sam Lee, yksi nykyfolkin mielenkiintoisimpia nimiä.

Häntä pääsee nyt marraskussa kuulemaan Helsingissä järjestettävällä Etnosoi!-festivaalilla.

Artistin  tausta on poikkeuksellisen värikäs; nuorena Lee elätti itsensä tanssimalla burleskiryhmässä. Folk-kiinnostus heräsi leirintäalueiden nuotiotulilla, missä hän kuuli vanhoja perinnelauluja.

Päivätyö eräopastamisen ja burleskin maailmassa jäi, kun Lee lähti kiertelemään lauluperinnettä jatkavien yhteisöjen kanssa.

Lopulta legendaarinen kiertävä laulaja ja tarinankertoja Stanley Robertson otti Leen siipiensä suojaan. Neljän vuoden ajan Lee opiskeli, tutki ja tallensi romanien ja irlantilaisten matkaajien lauluja ja tarinoita.

Näiden pohjalta syntyi uraauurtava ensilevy Ground Of It’s Own (2012), joka on saanut useita kansainvälisiä palkintoja.

Ylistävissä levy-arvioissa Leen sanotaan tehneen sen, mitä moni on yrittänyt: tuoneen perinteiseen folk-musiikkiin uusia ja nuoria vivahteita, juuria unohtamatta.

Albumin avausraita The Ballad of George Collins onnistuu jo avaamaan tämän kaiken vihreällekin folkin ystävälle. Laulumelodiaa kaikkine koukkuineen on jo sinällään miellyttävä kuunnella. Kun orkesteri groovaa taustalla, voi huoletta antautua uudelle ja freesille kokonaisuudelle.

Orkesterin groovea selittänee se, että Leen Friends-yhtyeen jäsenet ovat lähinnä klassisen ja jazz-musiikin osaajia. Nämä elementit yhdessä albumin kekseliäiden instrumentaatioiden kanssa muovaavat käsitystä siitä, miltä perinteisen englantilaisen folkin tulisi nykyään kuulostaa.

Sam Lee & Friends Etnosoi! -festivaalilla
la 9.11. klo 19 Savoy-teatterissa
(Kasarmikatu 46–48, Helsinki). liput 25/22 €

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!