Selvitys: Ilmansaasteet syöpäkuolemien syy luultua useammin

WHO:n alaisen tutkimusjärjestön mukaan ilmansaasteet olivat syy jopa 223 000 keuhkosyöpäkuolemaan vuonna 2010.

Ilmansaasteet ovat nykyisin yleisin ympäristöön liittyvä syöpäkuolemien aiheuttaja, käy ilmi WHO:n syöpäjärjestö IARC:n selvityksestä. Järjestön mukaan ilmansaasteet aiheuttivat jopa 223 000 keuhkosyöpäkuolemaa vuonna 2010.

Järjestön tutkimusryhmän mukaan uusimman tutkimustiedon perusteella löytyy riittävästi näyttöä, että lisääntynyt altistuminen ilmansaasteille kasvattaa keuhkosyövän riskiä. Järjestön mukaan on lisäksi merkkejä ilmansaasteiden yhteyksistä virtsarakon syöpiin.

”Hengittämästämme ilmasta on tullut syöpää aiheuttavien aineiden sekoitus. Nyt tiedämme ilmansaasteiden olevan paitsi yleinen terveysriski myös yleisin ympäristösyy syöpäkuolemiin”, IARC:n tutkija Kurt Streif sanoo.

Altistumistasot ilmansaasteille ovat lisääntyneet erityisesti nopeasti teollistuneissa ja väkirikkaissa maissa, todetaan selvityksessä. IARC pitää ilmansaasteiden luokittelemista karsinogeeniseksi historiallisena ja toivoo selvityksen lähettävän kansainväliselle yhteisölle voimakkaan signaalin ilmansaasteita vähentävien toimenpiteiden kiireellisyydestä.

Ilmansaasteiden yleisimpiä lähteitä ovat liikenne, energiantuotanto sekä teollisuuden ja maatalouden päästöt. Aiemmin on osoitettu ilmansaasteilla olevan yhteys sydän- ja hengityselintensairauksiin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!