Lasten unelma-ammatit

Kehitysmaan lapsi unelmoi tulevaisuudesta lääkärinä, kun taas teollisuusmaan kasvatti ammattiurheilijan, taiteilijan tai viihdyttäjän urasta.

Maailma. Eri puolilla maailmaa asuvien lasten pelot, toiveet ja tavoitteet eroavat toisistaan. Kun kehitysmaan lapsi unelmoi tulevaisuudesta lääkärinä, haaveilee samanikäinen teollisuusmaan kasvatti ammattiurheilijan, taiteilijan tai viihdyttäjän urasta.

Lasten pelkoja ja toiveita tutki nyt jo kolmannen kerran Child Fund Alliance, 12 kehitystyöhön ja lapsiin keskittyneen kansalaisjärjestön liittouma. Järjestö haastatteli tutkimusta varten yli 6 000 iältään 10–12-vuotiasta lasta 47 maasta.

Koulutukseen panostaisi yli puolet kehitysmaassa kasvaneista lapsista. Teollisuusmaiden kasvateista koulutukseen satsaisi alle neljännes, mutta heidänkin keskuudessaan se nousi toiseksi tärkeimmäksi kohennuskohteeksi. Teknologian kehitykselle lapset eivät juuri painoa pane.

Kuolemaa pelkäävät eniten afrikkalaislapset, vähiten aasialaiset, joista vain kolme prosenttia kertoi pelkäävänsä kuolemaa ja sairauksia. Sota ja maailmanloppu huolettavat seitsemää prosenttia kaikista haastatelluista lapsista, mutta suuria huolenaiheita ne ovat esimerkiksi Afganistanissa, Liberiassa, Ruotsissa ja Ranskassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!