Saudi-Arabia kriminalisoi vihdoinkin kotiväkivallan

Lain parantaa naisten, lasten ja palvelusväen asemaa, mutta sisältää edelleen porsaanreikiä, sanoo Human Rights Watch.

Saudi-Arabian hallitus on hyväksynyt ensimmäisen lain, joka tekee perheenjäseniin ja kotiapulaisiin kohdistuvan väkivallan laittomaksi. Tätä ennen kotiväkivaltatapaukset on käsitelty uskonnollisissa sharia-tuomioistuimissa.

Viime viikolla julkaistu laki on saanut kiitosta kansalaisjärjestöiltä.

Valmistelutyöhön osallistuneen Kansallisen ihmisoikeusseuran pääsihteeri Khaled al-Fakher katsoo lain parantavan selvästi niin naisten, lasten kuin palvelusväenkin asemaa.

”Kannatamme yksiselitteistä lakia, joka ei anna tilaa tulkinnalle tai henkilökohtaiselle arvioinnille”, Fakher kertoi Reutersille. Tärkeää on myös, että silminnäkijä voi ilmoittaa rikoksesta paljastamatta henkilöllisyyttään, hän sanoo.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch pitää ongelmallisena, että uudessa laissa ei ole kuitenkaan määritelty täytäntöönpanon valvontamekanismeja.

”Saudi-Arabia on vihdoin kieltänyt kotiväkivallan, mutta ei ole vielä määrittänyt, mitkä viranomaiset valvovat uutta lakia. Ilman tehokkaita rankaisumekanismeja laki on vain mustetta paperilla”, sanoo järjestön Lähi-Idän johtaja Joe Stark.

Saudi-Arabiaa on kritisoitu jo pitkään maassa yleisestä naisiin ja kotiapulaisiin kohdistuvasta väkivallasta, johon ei kansainvälisestä painostuksesta puututtu lainsäädännön keinoin. Uusi laki määrittelee henkisestä tai fyysisestä kotiväkivallasta tuomioksi enintään vuoden vankeusrangaistuksen tai noin 10 000 euroa sakkoja. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!