Lapsityö vähentynyt kolmanneksen 2000-luvulla

Politiikka selittää edistystä paremmin kuin talouskehitys, arvioi ILO.

Lapsityövoiman käyttö on vähentynyt maailmanlaajuisesti kolmanneksen tällä vuosituhannella, selviää YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n raportista. Vuonna 2012 maailmassa arvioitiin olevan 168 miljoonaa työtätekevää lasta, kun vielä vuonna 2000 lapsityöläisiä oli 246 miljoonaa.

Raportin mukaan suurin muutos on tapahtunut vuosien 2008 ja 2012 välillä, jolloin lapsityöläisten määrä väheni 47 miljoonalla maailmanlaajuisesti ja lähes 36 miljoonalla Aasiassa ja Tyynenmeren alueella. Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella sekä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa lapsityövoiman käyttö väheni tuona aikana noin kymmenyksen.

Vaarallisessa työssä olevien lasten määrä on vähentynyt 2000-luvulla, mutta ILO:n arvion mukaan edelleen yli puolta työtä tekevistä lapsista käytetään vaaralliseen työhön. Suurin osa lapsityövoiman käytöstä tapahtuu maataloudessa ja palvelusektorilla.

ILO arvioi, että lapsityön vähenemiseen on vaikuttanut talouskehitystä enemmän valtioiden harjoittama politiikka. Tarkasteluajanjaksolla lukuisat maat ovat ratifioineet kansainvälisiä lapsityövoiman käyttöä rajoittavia sopimuksia. Toimenpiteet eivät kuitenkaan ole vähentäneet lapsityötä sellaisella vauhdilla, että ILO:n tavoite poistaa lapsityön räikeimmät muodot vuoteen 2016 mennessä saavutettaisiin.

Lapsityövoiman käyttö on väkilukuun suhteutettuna yleisempää köyhimmissä maissa, mutta absoluuttisesti suurin määrä lapsityöläisiä on keskituloisissa maissa. Maailman lapsityöläisistä lähes puolet asuu raportin mukaan Aasiassa ja Tyynenmeren alueella ja yli kolmasosa Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, jossa joka viides lapsi on työssä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!