Intia ja Kiina ahmivat palmuöljyä

Palmuöljyn halpuus houkuttaa ja ympäristöhaitat unohtuvat Etelä-Aasiassa ja Kiinassa, kirjoittaa Sudeshna Sarkar.

(IPS) — Palmuöljyn kasvava suosio Etelä-Aasian maissa ja Kiinassa pahentaa osaltaan Indonesian metsäpaloja ja alueen saasteongelmia.

Palmuöljyä kutsutaan Aasian uudeksi nestemäiseksi kullaksi. Sen tuotanto sijoittuu 85-prosenttisesti Indonesiaan ja Malesiaan.

Kaudella 2011-2012 Intia kulutti maailman palmuöljystä 19 prosenttia, Kiina 16 ja Euroopan unioni 14 prosenttia. Etelä-Aasiassa myös Pakistan ja Bangladesh lisäävät käyttöään.

Palmuöljy on halpaa ja monikäyttöistä. Se soveltuu niin elintarvikkeiden, kosmetiikan kuin biopolttoaineenkin raaka-aineeksi. Aasiassa palmuöljyä käytetään paistamiseen, vaikkei se kuulu terveellisinä pidettyihin rasvoihin.

Satoisa kasvi

”Viljelijöille palmuöljy tuo paremmat tulot kuin vaikkapa riisi tai kumi”, sanoo tohtori Reza Azmi. Hän johtaa kestävää matkailua ja maataloutta edistävää Wild Asia -järjestöä Malesiassa.

Öljypalmusta saa satoa pari kertaa kuussa, kun riisi korjataan vain kahdesti vuodessa, Reza selittää.

Viljelystä koituu kuitenkin monia ympäristöhaittoja, kun metsiä kaadetaan ja poltetaan uusien palmuplantaasien tieltä.

Indonesiasta tullut savusumu aiheutti kesäkuussa Malesiassa ja Singaporessa pahimmat saasteongelmat 16 vuoteen.

Lisää valvontaa

Heinäkuussa Indonesian, Malesian, Brunein, Thaimaan ja Singaporen ympäristöministerit sopivat yhteistyöstä ilmansaasteiden seurannassa. Lisäksi Indonesia sitoutui alueelliseen sopimukseen savusumun torjunnasta. Metsäpalot kuitenkin jatkuvat.

Myös palmuöljyn ostajat voivat vaikuttaa. Vuonna 2004 perustettiin palmuöljyn vapaaehtoinen sertifiointijärjestelmä (RSPO), joka pyrkii vähentämään metsätuhoja ja muita ympäristöhaittoja.

Yli 15 prosenttia palmuöljytuotannosta on sertifioitu. Monet Euroopan maat ovat luvanneet siirtyä sertifioituun palmuöljyyn vuoden 2015 loppuun mennessä, kertoo RSPO:n pääsihteeri Darrel Webber. Joukkoon kuuluu Suomessa biodieseliä valmistava Neste Oil.

Ympäristöjärjestö Greenpeace moittii RSPO-järjestelmää lepsuksi ja toivoo, että sitä kehitetään tehokkaammaksi.

Köyhät mukaan

Suurkuluttajat Intia ja Kiina käyttävät pääosin sertifioimatonta palmuöljyä. Kiinassa palmuöljyn kysynnän povataan kasvavan kymmenen prosentin vuosivauhtia, jolloin se ohittaa Intian jo 2015. Toistaiseksi RSPO:hon on liittynyt vain 15 kiinalaisyritystä.

Intiassa palmuöljyn kysyntä kasvaa 3–4 prosenttia vuodessa, koska varsinkin elintarvike- ja ravintola-ala suosivat sitä halpuuden vuoksi, sanoo alan tuottajayhdistystä johtava tohtori B.V. Mehta. RSPO:lla on maassa 26 jäsentä.

Mehtan mukaan kestävästi tuotetun palmuöljyn käyttöä Intiassa rajoittaa köyhien suuri määrä. ”Eurooppalaisilla on varaa ostaa sertifioitua palmuöljyä, mutta Intiassa moni kamppailee pysyäkseen leivässä.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!