Korkea lapsiluku pitää Jemenin köyhänä

Ennakkoluulot perhesuunnittelua kohtaan tekevät monista jemeniläisistä naisista synnytyskoneita, kirjoittaa Rebecca Murray.

(IPS) — Jemenissä syntyy keskimäärin 6,2 lasta naista kohti. Puolet väestöstä on alle 15-vuotiaita ja enemmistö nuorista vailla työtä. Olot eivät kohene ilman syntyvyydensäännöstelyä.

Layla, 20, on käymässä perhesuunnitteluklinikalla pääkaupungissa Sanaassa. Hän arvelee olleensa 14-vuotias mennessään naimisiin ja tullessaan raskaaksi.

Layla on kotoisin Beni Matarin maaseutukaupungista, jossa juuri kenelläkään ei ole syntymätodistusta. Sama pätee Laylaan ja hänen kolmeen lapseensa.

Koulun Layla joutui lopettamaan heti, kun hänet oli kihlattu viisi vuotta vanhemmalle miehelle. Nyt hän hoitaa perheen maatilaa ja lapsiaan. Mies on ammattisotilas. Hän ansaitsee 116 euroa kuussa ja käy kotona viikonloppuisin.

Nuorisopullistuma

Layla kertoo olleensa lopen uupunut nuorimmaisensa syntymän jälkeen. Miehensä suostumuksella hän onnistui hankkimaan kierukan.

”Haluan, että lapseni käyvät koulun loppuun ja avioituvat vasta parikymppisinä. En soisi heille samaa kohtaloa kuin itselleni”, Layla toteaa.

Jemenin asukasmäärä arvioidaan 26 miljoonaksi, ja se kasvaa 3,1 prosentin vuosivauhtia. Lähes 70 prosenttia jemeniläisistä on alle 25-vuotiaita.

”Jemenin väestörakenteessa on valtava nuorisopullistuma, joka vaikuttaa kaikkeen. Vallankumous oli vain alkua”, YK:n väestörahaston Unfpan edustaja Himyar Abdulmoghni sanoo.

Jemeniläiset osallistuivat aktiivisesti vuoden 2011 arabikevään liikehdintään ja saivat presidentti Ali Abdullah Salehin luopumaan vallasta.

Öljy loppuu

Väestönkasvu pahentaa Jemenin ongelmia, joihin kuuluvat pula vedestä, aliravitsemus, heikot koulutus- ja terveyspalvelut, työpaikkojen puute ja talousvaikeudet.

Maailmanpankin varovaisen arvion mukaan Jemenin nuorisotyöttömyys on 60 prosenttia. Yli puolet väestöstä elää köyhyydessä.

Tulevaisuus lupaa lisää ongelmia, sillä tärkein vientituote, öljy, on ehtymässä. Lisäksi satojatuhansia jemeniläisiä työskentelee Saudi-Arabiassa luvatta ja karkotusuhan alla.

Kaksi kolmesta jemeniläisestä asuu maaseudulla. Siellä iso lapsikatras on eduksi. Leskimiehillä on tapana ottaa uusi vaimo hoitamaan lapsiaan, ja siitä seuraa yleensä lisää jälkikasvua.

Tasa-arvon hännänhuippu

Perhesuunnittelu törmää moniin ennakkoluuloihin, kuten pelkoon, että ehkäisy aiheuttaa syöpää, maaseutua kiertänyt tohtori Amal Maknon kertoo. ”Jotkut luulevat, että haluamme viedä heiltä oikeuden lisääntyä.”

Maailman talousfoorumin tasa-arvotilastoissa Jemen on hännänhuippu, kun mittareina ovat taloudelliset, poliittiset, koulutukselliset ja terveydelliset oikeudet ja mahdollisuudet.

”Tyttöjen varhainen avioituminen nostaa hedelmällisyyttä”, YK:n Abdulmoghni sanoo. Muutoksen välineitä ovat hänen mukaansa tyttöjen koulutus ja ehkäisyvalistus.

Yamaan-järjestön viestintäpäällikkö Ebrahim al-Harazi suuntaa valistusta islamilaiselle papistolle, joka kannustaa usein miehiä torjumaan ehkäisyn. ”Osoitamme Koraanista kohtia, jotka korostavat vastuuta vaimosta.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!