Musiikki on viime kädessä pelkkää ilman värähtelyä: ääniaaltoja, jotka korvamme poimivat. Siitä alkaa valtava myllerrys. Sydämen tahti, verenpaine, hikoilu – musiikilla on valtaa vaikuttaa niihin kaikkiin. Taustalla soiva musiikki voi saada jalan naputtamaan tahdissa, vaikka kuulija ei itse edes musiikkia huomaa.
Vanhimmat tunnetut soittimet on ajoitettu noin 35 000 vuoden ikäisiksi. Eteläsaksalaisessa luolassa jammailtiin silloin mammutinluusta tehdyn huilun tahtiin.
Epäilemättä jo luolamusikantit huomasivat, että musiikki vaikuttaa mielialaan. Viime vuosina aivotutkijat ovat vihdoin aivokuvauksen avulla päässeet päämme sisälle kurkistamaan, miten se sen oikein tekee.
Oppiminen muokkaa aivojamme, fyysisestikin. Mitä enemmän kiinnitämme huomiota tiettyihin asioihin, sitä vahvemmiksi tulevat juuri siihen liittyvät kytkökset neuronien tasolla. Selvimmin se näkyy muusikoissa: heidän aivojensa rakenne on erilainen kuin muilla.
Musiikki kuin kieli
Itse asiassa musiikki opitaan paljolti samalla tavalla kuin kieli, kirjoittaa neurologian professori ja tunnettu tieteen popularisoija Oliver Sacks kirjassaan Musicophilia. Esimerkiksi rytmitaju on kulttuurisidonnaista.
Rytmitajun kehittymistä on tutkittu pikkuvauvoilla. Kuuden kuukauden iässä vauvoja kiinnostavat yhtä lailla erilaiset rytmit. Mutta jo vuoden iässä oman kulttuurin musiikkimaailman vaikutus näkyy.
Oman kulttuurin musiikista tuttuja rytmejä seurataan mieluummin kuin oudompia. Siksi vaikkapa afrikkalaisesta musiikista tuttu polyrytmiikka on meikäläisen musiikin poljentoon kasvaneelle vaikea oppia.
Meidän musiikkitunneilla oppimamme sävelasteikko heijastelee niin ikään yhtä musiikin ”kieltä”. Esimerkiksi intialaisen musiikin 22-portainen sävelasteikko kuulostaa vieraalta.
Tottumattoman korvaan hyvin erilainen sävelmaailma voi kuulostaa nuotin ohi menevältä vinkunalta, eikä musiikin sisältämä tunnemaailmakaan aina välity oikein.
”Länsimaissa duuri tulkitaan iloiseksi musiikiksi, molli taas surulliseksi. Ero on opittu. Lähi-idässä lähes kaikki musiikki on mollissa, mutta ei silti surullista”, neurotutkija Daniel Levitin sanoo.
Musiikki voi saada aivoissa aikaan samanlaisia dopamiinimyrskyjä, jotka yleensä yhdistetään huumeiden ja seksin vaikutuksiin, Levitin muistuttaa. Satunnainen taustamusiikki ei sentään aiheuta suuria tunnekuohuja, mutta itselle hyvin merkityksellinen musiikki kyllä.