Synnyin karibialla, Nicaraguan pohjoisrannikon pienessä kaupungissa – oikeastaan isossa kylässä – nimeltä Bilwi. Kasvoimme sisarieni kanssa kristillisessä perheessä.
Yksi elävimmistä lapsuus- ja nuoruusmuistoistani ovat hernnhutilaiskirkon sunnuntaiset kreolinkieliset jumalanpalvelukset. Tsekkiläisen Jan Husin perustama moravia- kirkkomme, kuten me sitä täällä kutsumme, on osa protestanttisten kirkkojen kirjoa. Sillä on paljon yhtymäkohtia Suomen luterilaiseen kirkkoon.
Pääsiäissunnuntaina ylösnousemuspäivän aamuna kirkossamme pidetään messu, johon osallistun aina. Yksi virsistä on nimeltään Oh morn of beauty. Toinen virsistä on nimeltään Be still, my soul. Katharina von Schlegelin sanoittama virsi kehottaa luottamaan Jumalaan.
Kasvoin siis tällaisten laulujen ja melodioiden kanssa tietämättä niiden alkuperää. Kun muutama vuosi sitten tutustuin ensimmäistä kertaa Suomen historiaan, kulttuuriin, vuodenaikoihin, ihmisiin ja musiikkiin, hoksasin, että olen laulanut koko elämäni pääsiäisvirtenä Jean Sibeliuksen Finlandia-sävelrunoelman kolmatta osiota!
Sibeliuksen säveltäessä teostaan Suomi oli vielä osa Venäjän imperiumia. Ajat olivat myrskyisiä. Taiteilijat, kirjailijat ja muusikot ryhmittyivät itsenäisyysliikkeen tueksi. Finlandiasta tuli suomalaisen identiteetin symboli. Musiikki on usein patrioottista. Sillä on voimaa. Nyt olen jo tutustunut virren lisäksi koko teokseen.
Sibelius jakoi teoksensa neljän osion sijasta kolmeen – asia jota toiset muusikot kritisoivat. Intro on hitaanpuoleinen, mutta voimallinen. Toinen osio kuvaa ahdistusta ja viiltää korkealta. Kolmas on rauhallinen, taivaallinen hymni.
Taivaallisten melodioiden lisäksi kasvoin myös maan kuninkuuslajin, baseballin parissa. Se on laji, jota Nicaraguassa pelataan läpi vuoden. Monen muun maannaiseni lailla olen baseballin fanaattinen kannattaja.
Hiljattain olin katsomassa peliä ja mitä kuulinkaan: osan Finlandian ensimmäisestä osasta! Tämä sävellyksen kohta soi korvia huumaavasti silloin, kun toinen joukkue on matkalla kohti lopullista tuhoa, kuolemaansa. Pelislangilla hetkeä kutsutaan nimellä ”tuskan nuotti”.
Sibeliuksen musiikki on lentänyt kaukaisiin maihin. Nicaragua on niistä yksi. Sävellykseen on kirjoitettu eri tekstejä ja sille on keksitty erilaista käyttöä, mutta ehkä juuri siksi tai siitä huolimatta, kyseessä on todellinen mestariteos. Kahden erilaisen elämänkokemukseni kautta olen oppinut tuntemaan suomalaisen ja kansainvälisen musiikkimaestron. Siitäkin huolimatta että maisemat ja asiayhteydet vaihtuvat, sama musiikki saa ihoni kananlihalle ja tunteet pintaan.
Musiikki ei tunne rajoja: se lentää eikä pysähdy.