”Edistyminen on hyvä uutinen. Mutta se merkitsee, että joka kahdeksas ihminen näkee edelleen nälkää, mitä ei voida hyväksyä. On jatkettava, kunnes nälkä on poistettu kokonaan”, Maailman elintarvike- ja maatalousjärjestön pääjohtaja José Graziano-da-Silva sanoo. Hän johti aiemmin onnistunutta nälännollausohjelmaa kotimaassaan Brasiliassa.
Kroonisesti nälkäisten ihmisten määrä maailmassa on laskenut vuoden 1990 noin miljardista 868 miljoonaan. Kehitysmaissa se tarkoittaa aliravittujen osuuden alenemista 23,2 prosentista 14,9 prosenttiin.
FAO laskee, että jos sama tahti jatkuu, osuus putoaa kehitysmaissa 12,5 prosenttiin vuonna 2015. Se ei jää kauas puolittamistavoitteesta, joka edellyttäisi 11,6 prosentin osuutta.
Vaikein tilanne on Afrikassa, jossa nälkäisten määrä on kasvanut 20 vuodessa 175 miljoonasta 239 miljoonaan. Vuonna 2007 alkanut talouskriisi on paisuttanut nälkäisten armeijaa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa kahden prosentin vuosivauhtia.
Aasian ja Tyynenmeren alueella aliravittujen osuus on laskenut 23,7 prosentista 13,9 prosenttiin. Edistystä on tapahtunut myös Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla, vaikka se on hidastunut viime aikoina.
Teollistuneissa maissa nälkäisten määrä kasvoi 13 miljoonasta 16 miljoonaan vuosina 2004-2012.