Melkein rasittavuuteen saakka tosissaan, mutta jotenkin karismaattinen sen tosissaan olemisensa kanssa”, kuvailee muuan Heidi Hautalan nuoruuspäivien tuttava nykyistä kehitys-ministeriä.

Sama tosissaan olemisen tunne Hautalasta välittyy edelleen, vaikka aikaa nuoruuden ponnistuksista – kuten Suomi-lehden ja Kasvis-ravintolan perustamisesta – on vierähtänyt jo useampi vuosikymmen.

”Heräsin nuorena maailman nälkään ja sen poliittisuuteen. Siihen, että nälkä-ongelmassa kyse ei ole ruuan riittämättömyydestä, vaan rahasta ja maasta. Se muuten varmaan johti opiskelupaikan valintaankin”, maa- ja metsätaloutta opiskellut Hautala muistelee aikoja, jolloin hän muun muassa suomensi Frances Moore Lappén ja Joseph Collinsin teoksen 10 myyttiä maailman nälästä.

Yksi iso ympyrä on siis sulkeutumassa, kun Hautala nyt kehitysministerin roolissa pohtii ruokaan ja ruokaturvaan liittyviä kysymyksiä. Ne eivät ole vuosikymmenten mittaan kovin paljon muuttuneet.

Heidi Hautalalle asema kehitysyhteistyöstä vastaavana ministerinä on luonteva jatke aiemmalle elämälle ja uralle. Pari vuotta kestänyt kausi europarlamentissa päättyi vihreiden hallitusvastuuseen.

Ratkaisu oli harkittu, mutta hienoista haikeutta europarlamentaarikon työstä luopuminen hänessä aiheuttaa.

Erityiseen vaikeaa Hautalan mielestä oli luopua parlamentin ulkoasiainvaliokunnan ihmisoikeusvastaavan postista. Tehtävän jälkimaininkeina hän sanoo edelleen tarkastelevansa maailmaa ja sen menoa ihmisoikeussilmälasien lävitse.

Mutta vaikka paikka ihmisoikeusvastaavana menikin, niin siitä – kuten muistakin MEP-kauden aikana luomistaan kansainvälisistä verkostoista – hän uskoo hyötyvänsä myös nykyisessä tehtävässään.

Vihreiden eduskuntavaaleissa kokeman tappion jälkeen Heidi Hautala monen muun vihreän tapaan arveli, että puolueen on aika mennä nurkkaan häpeä-mään ja hallitusvastuu saa toistaiseksi siirtyä muiden puolueiden kannettavaksi.

”Mutta kun kävi ilmi, että perussuomalaisista ei vastuun kantoon ollut, oli muutettava mieltä. Spekulaatioita ministerin paikasta kuulin pari päivää ennen salkkujen jakoa. Sanoin, että jos ulko-ministeriöön pääsen, niin olen kiinnostunut. Muussa tapauksessa en.”

Ympäristötietoisuus lisääntyy

Yksinomaan kehitysyhteistyökysymyksiin Hautala ei pääse keskittymään, sillä hallitusneuvottelujen viime metreillä kehitysministerin tehtäviin lisättiin valtion omistajaohjaus. Siitä hän sai kokemusta jo Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Tuolloin Hautala sai yhtiön palmuöljy-hankkeiden vuoksi pyyhkeitä monelta suunnalta, muun muassa Greenpeacelta ja Paavo Lipposelta, jonka mielestä vihreitä edustanutta puheenjohtajaa kohdeltiin mediassa aivan liian silkkisin hansikkain.

Hallintoneuvostojen ajan Hautala sanoo olevan auttamattomasti ohi. Neste Oilin ja biopolttoaineiden yhtälön puolestaan ratkaisee yhtiön omien ponnistelujen lisäksi kansainvälinen yhteistyö. Ja maailma nyt vain etenee yhä ympäristötietoisempaan suuntaan, jolloin niin palmu- kuin eukalyptuspeltojenkin perustaminen vaatii entistä tarkempaa harkintaa.

Hautala myös huomauttaa, etteivät öljypalmuviljelmätkään ole yksiselitteisesti paha asia. Asioiden suhteuttaminen vain on kovin vaikeaa.

”Ihmiset ovat jatkuvasti yhä kiinnostuneempia yritysten yhteiskuntavastuusta. Tärkeitä ovat kansainväliset sopimukset, joilla esimerkiksi sademetsätuhoja pyritään estämään.”

Kokemusta näköalapaikalta

Kehityskysymykset ovat Heidi Hautalalle tutumpia kuin kenties yhdellekään ministerille ennen häntä. Kuusi vuotta Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan puheenjohtajana tarjosivat hänelle näköalapaikan suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja sen toteuttajiin.

Ensi töikseen hän aikoo käynnistää uuden kehityspoliittisen ohjelman työstämisen.

”Olen ymmärtänyt, että järjestöt ovat turhautuneet aiempiin työskentelytapoihin. Nyt tarkoitus on toteuttaa avoin ja osallistava ohjelma, jonka tekoprosessi on yhtä tärkeä kuin sen lopputulos”, Hautala lupaa.

Aivan yhtä tärkeää kuin vastausten löytäminen, on hänen mukaansa myös uusien kysymysten esittäminen: mitä oikeastaan ollaan tekemässä ja miksi? Siinä avuksi voivat olla myös tutkijat, joiden tuottama tieto ja asiantuntemus ovat enimmäkseen jääneet käytännön kehitys-apuhankkeissa hyödyntämättä.

Kehitysyhteistyön rajoja Hautala on niin ikään valmis miettimään uusiksi. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen avaus-ta kulttuurin ja kehitysyhteistyön kytkennöistä hän kiittää. Itse hän olisi halukas luomaan yhteyksiä myös kehityspolitiikan ja maahanmuuttoasioiden välille.

Kiistanalainen Nicaragua

Yksi suuri, ja kiistanalainenkin, ministerin mietittäväksi nouseva kysymys koskee Suomen Nicaragualle antamaa kehitys-apua. Presidentti Daniel Ortegan toimet eivät kriittistä tarkastelua kestä, ja kaikki muut pohjoismaat ovat jo vetäytyneet diktatuuriksi kääntyvän hallinnon tukemisesta.

Suorasta budjettituesta Nicaragualle Suomikin luopui jo Paavo Väyrysen kaudella, mutta jatko on vielä avoin. Aivan suoralta kädeltä Hautala ei ole valmis kaikkea tukea lopettamaan. Hän arvelee, että jos kysymys olisi yksinkertainen, vastaus olisi jo löytynyt.

”Täytyy keskustella esimerkiksi siitä, olisiko meillä ainoana ja sitkeänä tukijana mahdollisuuksia vaikuttaa Nicaraguan hallinnon demokratisoitumiseen.”

Nicaragua ei suinkaan ole ainoa kyseenalaisesti kansalaisiaan kohteleva maa, jota Suomi tukee, Hautala sanoo.

”Esimerkiksi Vietnamissa loukataan toimittajien ja munkkien ihmisoikeuksia, Keniassa puolestaan lainsäädäntö mahdollista kansalaisten sortamisen”, hän luettelee.

Ikuinen keskustelu määrästä ja laadusta

Hallitusohjelmaa ja etenkin siihen kirjattua määrärahojen jäädytystä 2013-2014 on Heidi Hautalan mielestä luettu niin etu- kuin takaperinkin, enimmäkseen kuitenkin väärin.

Monien mielestä kirjaus kertoo siitä, että Suomi on luopumassa tavoitteesta nostaa kehitysapurahoitus 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hautala tyrmää spekulaatiot.

”Faktisesti tavoitteesta ei ole luovuttu. Lupaus on annettu useissa kansain-välisissä yhteyksissä. Esimerkiksi Suomen kovasti ajama YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys avautuu varmasti helpommin, jos pidämme kiinni lupauksistamme.”

Monia yllättäviä asioita voi tulla vastaan, ja viimeisenä oljenkortena Hautala näkee mahdollisuuden paikata rahoitukseen syntyvää aukkoa päästökauppa-tuloilla.

Ihmisoikeudet edellä mennään

Muutoksiin kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt saavat joka tapauksessa varautua. Kehitysministerin mielestä sekä kehitys-politiikkaa että kentällä tehtävää työtä vaivaa pirstaleisuus.

”Monissa projekteissa hallinnon osuus on suuri ja kuluttava. Voidaan miettiä, pitääkö Suomi-profiilin näkyä joka paikassa itsenään vai riittääkö se, että ajamamme näkemykset ja teemat näkyvät. Itse en kuulu myöskään heihin, joiden mielestä kehitysapuna pitäisi viedä esimerkiksi suomalaista metsä-tietoutta”, Hautala tekee pesäeroa edeltäjänsä linjauksiin.

Kehityspoliittisen ohjelman laatiminen on vasta varhaisella idulla, mutta siitä, millaisia painopisteitä suomalaiselle kehitysavulle ainakin tullaan asettamaan, kehitysministerillä on näkemys. Ihmisoikeudet edellä mennään, se on selvä asia.

”Naisten aseman kohentamiseksi on tehty hyvää työtä ja sitä jatketaan. Suomen kehityspolitiikalla täytyy myös pyrkiä edistämään ympäristön kannalta kestävää kehitystä.”

Kolmantena tärkeänä asiana hän mainitsee hyvä hallinnon kehittämisen.

”On kuitenkin hyvä muistaa, että korruptio ei ole ainoastaan kehitysmaiden ja niiden hallinnon ongelma. Kyse on yhtä lailla yritysten toiminnasta.”

Paljon melua tyhjästä

Väitteet Suomen yhteiskunnallisen ilmapiirin kehitysapuvastaisuudesta Hautala tyrmää.

”Julkisuudessa kielteisiä asenteita on liioiteltu ja saatu aikaan paljon melua tyhjästä. Pohjois-Afrikan kansannousujen yhteydessäkin mediassa on vain kauhisteltu sitä, miten hillitä pakolaismääriä. Kuitenkin tiedossa on, että suurin osa maailman pakolaisista jää kotinsa ja kotimaansa läheisyyteen.”

Todelliseen pakolaistulvaan Hautala aikoo perehtyä jo tulevana syksynä vierailemalla Etiopiassa ja Keniassa, joiden pakolaisleireille meneillään olevan Itä-Afrikan nälänhädän uhrit viimeisillä voimillaan hakeutuvat.

Monet kehitysministeriä vastaan tulevat kysymykset ovat Hautalalle tuttuja jo vanhastaan, mutta valmiita vastauksia hänellä ei niihin ole.

”Tuntuu siltä, että monet kysymyksistä ovat niitä samoja, joiden kanssa painittiin jo vuosikymmeniä sitten. Olo on hieman kuin sammakolla, joka pikku hiljaa lämpenevässä vedessä polskiessaan ei huomaa, että kiehumispiste on jo lähellä”, hän kuvailee.

Entä jännittääkö uusi haaste iki-idealistia?

”Ei jännitä. Tiedän, että tämä talo ja koko Suomi ovat täynnä hyviä ihmisiä. Nyt pannaan toimeksi.”