Hänen levyillään ovat sulassa sovussa viihtyneet niin länsimaiset jazzin soittajat kuin mongolialaiset kurkkulaulajatkin, ja omintakeista fuusiota on tämä viimeisinkin. Nyt toisiinsa sulautuvat klassinen arabimusiikki ja klassinen eurooppalainen konserttimusiikki. Yhdistelmä on luonteva ja nautittava, vaikka kokonaisuuden sointiväreissä ei olekaan samanlaista rikkautta kuin Abou-Khalilin aiemmilla albumeilla. Oud soi komeasti ja muhkeana soi myös BJO, saksalainen nuoriso-orkesteri. BJO pysyy kyllä kipakoissa rytmeissä mukana, mutta improvisaation täysi puuttuminen muusta kuin ehkä oud-kuvioinneista tuo musisointiin hienoista jähmeyttä verrattuna Abou-Khalilin pienempien yhtyeiden lennokkuuteen. Oma osuutensa tähän vaikutelmaan on kenties silläkin, että sävellykset ovat elokuvamusiikkia, uusi ääniraita saksalaiseen mykkäelokuvaan Nathan der Weise. G. E. Lessingin näytelmään pohjautuva filmi puolusti uskonnollista suvaitsevaisuutta ja joutui natsien hampaisiin. Sävellystyö on Abou-Khalililta rohkea poliittinen teko.