Maailman palat

Hiv-lääkitys on riski imeväisille, Norjasta kehitysavun ykkönen Pohjoismaissa, teollisuus karkaa Kiinasta halvempiin maihin, kallis ruoka suistaa köyhyyteen yms.

Hiv-lääkitys on riski imeväiselle

Kenia. Imetystä pidetään parhaana tapana ruokkia vauvoja. Myös hi-viruksen infektoimille äideille suositellaan yleensä pienokaisen rintaruokintaa.

Kenialaisen Kisumun lääketieteellisen tutkimuskeskuksen mukaan rintamaito saattaa kuitenkin aiheuttaa lapselle tartuntariskin silloin, kun hiv-positiivinen äiti käyttää tiettyjä antiretroviraalilääkkeitä, raportoi Daily Nation.

Keskuksen tutkimuksessa selvisi, että äidin lääkitseminen vähentää merkittävästi vauvan riskiä saada hiv-tartunta synnytyksen aikana tai välittömästi sen jälkeen. Tutkimuksen aikana kuitenkin 24 rintaruokittua imeväistä sai hi-virustartunnan ennen kuin täytti puoli vuotta.

Tulos herätti epäilyn siitä, että vauvojen elimistössä kehittyy vastustuskyky äidinmaidon välityksellä saadulle lääkitykselle. Myöhemmissä analyyseissä selvisi, että juuri näin tapahtuikin tiettyjen lääkeaineiden kohdalla.

Käytännössä tulos tarkoittaa sitä, että pienokaisten hoito käy yhä vaativammaksi, sillä vain osa aikuisille soveltuvista viruslääkkeistä soveltuu lapsille. Jo nyt hiv-positiivisten lapsen hoitaminen maksaa kuusi kertaa enemmän kuin aikuisen. MT.

Asukkaita 1,5 miljoonaa, pyöräteitä 8 kilometriä

Brasilia. Kamppailu kevyen liikenteen puolesta oli viedä 17 ihmisen hengen Brasilian Porto Alegressa, kun henkilöauto törmäsi päin pyöräilyn puolesta kampanjoinutta Kriittinen massa -joukkoa. Autolla kaahannut mies sai syytteet 17 murhayrityksestä.

Porto Alegressa on 1,5 miljoonaa asukasta. Pyöräteitä on vaivaiset 8 kilometriä. Kaupungin pyöräilyväki aktivoitui vuonna 1996, kun kaupunki aloitti rahoitusneuvottelut Amerikan kehityspankin kanssa kehätien rakentamisesta. Ympäristöaktivistit ja pyöräilijät esittivät pyöräteiden liittämistä hankkeeseen.

Vasta vuonna 2009 kaupunki hyväksyi kehittämissuunnitelman, jonka mukaan kaupungissa tulisi olla 410 kilometriä kevyen liikenteen käyttöön soveltuvia väyliä. Pyöräilijät katsovat kaupungin rikkoneen suunnitelmaa. Kaupunginjohtaja José Fortunatin mukaan sen toteutus on kaatunut resurssipulaan.

Kaupunginvaltuutettu Carlos Todeschini myöntää, että Porto Alegren liikennepolitiikalla ja onnettomuuksien suurella määrällä on yhteys. Todeschini on mukana valmistelemassa kaupungissa vuonna 2014 pelattavia jalkapallon MM-kisoja. Turnaus antaa Porto Alegrelle mahdollisuuden kunnostautua viimein pyöräilykaupunkina, hän uskoo. IPS – Clarinha Glock.

Hiv-tartunnat vähenemässä Afrikassa

Afrikka. Hiv-tartunnat ovat dramaattisesti vähenemässä Zimbabwessa, brittitutkijaryhmä raportoi äskettäin. Tutkijoiden mukaan hiv-positiivisten osuus maan väestöstä on laskenut 29 prosentista 16 prosenttiin kymmenessä vuodessa, vuosina 1997-2007.

Viime syksynä YK:n aidsjärjestö Unaids raportoi, että hiv-tartuntojen määrä oli laskenut noin 20 prosenttia kahdessakymmenessä Saharan eteläpuolella sijaitsevassa maassa, kuten Zimbabwessa, Etelä-Afrikassa, Sambiassa, Norsunluurannikolla, Etiopiassa ja Nigeriassa.

Asiantuntijoiden mukaan syynä tartuntojen vähenemiseen ovat muun muassa aidsin vastaiset kampanjat. Nuoret ovat hyvin tietoisia siitä, miten hiv-tartunnat estetään. Kondomin käyttö ja uskollisuus yhdelle seksikumppanille ovat lisääntyneet. Pelko on myös pakottanut monet afrikkalaiset muuttamaan seksuaalista käyttäytymistään, sillä moni on nähnyt lähisukulaisten ja ystävien kuolevan.

Maailmassa on yli 30 miljoona hiv-positiivista ihmistä. Kaksi kolmasosaa heistä asuu Afrikassa. Percy Mashaire.

Haitilaiset lähtevät pakolaisleireiltä

Haiti. Lukuisat haitilaiset jättävät leirit, joille he pakenivat viimevuotista maanjäristystä, raportoi siirtolaisjärjestö International Organization for Migration. Maanomistajat pakottavat ihmisiä lähtemään, ja samaan aikaan viranomaiset houkuttelevat ihmisiä jättämään leirit.

IOM:n mukaan yli puolet ihmisistä on jo lähtenyt leireiltä, mutta niillä elää edelleen noin 680 000 haitilaista. Avustusjärjestöjen mukaan ihmisiä häädetään leireiltä niin nopeassa tahdissa, ettei kaikille pystytä järjestämään pysyvää asuinpaikkaa. IOM:n mukaan neljäsosaa leirien asukkaista on painostettu lähtemään.

Yhdellä leirillä viranomaiset maksoivat perheille satoja Yhdysvaltain dollareita, jotta nämä muuttaisivat. Järjestöt varoittavat, että ihmiset saattavat päätyä asumaan maanjäristyksessä vaurioituneisiin rakennuksiin, jotka eivät ole turvallisia.

”Paluu vaatii strategian. Täytyy tehdä työtä myös paluu­alueilla, ei ainoastaan leireillä”, Luca Dall’oglio IOM:sta sanoi AP-uutistoimistolle. JR.

Afrikan valtiot: ei ihmisoikeuksia kauppasopimuksiin

Afrikka. Afrikan valtiot eivät hyväksy Euroopan unionin pyrkimystä sisällyttää ihmisoikeusartikloja EPA- eli talous- ja kumppanuussopimuksiin. Vastustusta perustellaan esimerkiksi sillä, että kyseessä ovat nimenomaan kauppasopimukset.

”Lauseke ei sitä paitsi olisi vastavuoroinen, sillä Länsi-Afrikka ei voisi toimia EU:ta vastaan, jos esimerkiksi senegalilaisia maahanmuuttajia vangitaan Ranskassa ihmisoikeuksien perusperiaatteiden vastaisesti”, Länsi-Afrikan EPA-neuvottelutiimin kansalaisyhteiskuntaedustaja Cheikh Tidiane Dieye sanoi uutistoimisto IPS:lle.

Keski-Afrikan edustaja myönsi, että alueen mailla on paljon tehtävää ihmisoikeuksien saralla. Hän kuitenkin huomautti, etteivät ihmisoikeusvaatimukset saa vaikeuttaa taloudellista kehitystä.

EPA-sopimukset vapauttaisivat EU:n ja Afrikan maiden välistä kauppaa, ja EU:n mukaan ne tukisivat kestävää kehitystä Afrikassa.

Afrikkalaisjärjestöt ovat vaatineet EPA-sopimusten hylkäämistä. Niiden mukaan sopimukset uhkaavat muun muassa julkisia palveluja, paikallista tuotantoa ja Afrikan maiden alueellista integraatiota. JR.

Teollisuus karkaa Kiinasta halvempiin maihin

Kiina. Puhe Kiinasta halvan työvoiman maana alkaa olla vanhentunutta. Dagens Nyheterin mukaan monet edullisia tuotanto-olosuhteita etsivät yritykset hakeutuvat jo hyvää vauhtia muualle, sillä monessa Kiinan maakunnassa palkat ovat nousseet viime vuosina parillakymmenellä prosentilla.

Halpaa työvoimaa etsivien tämänhetkinen ykkösmaa on Vietnam, jossa tuotantokustannukset ovat noin 30 prosenttia matalammat kuin Kiinan rannikkomaakunnissa. Yksi tuotantoaan Vietnamiin siirtävä yhtiö on Nokia, joka avaa ensi vuonna uuden tehtaan Hanoissa. Vietnamiin hakeutumista suunnittelevat it-alan yrityksistä ainakin Intel ja Foxconn.

Myös tekstiili- ja vaateteollisuuden tuotteet tulevat yhä useammin Vietnamista, jonne myös monet kiinalaiset tavarantoimittajat ovat siirtäneet tilauksiaan. Esimerkiksi Calvin Klein -tuotteita valmistava Top Form on päättänyt perustaa uuden tehtaansa Kiinan sijasta Vietnamiin, Thaimaahan tai Filippiineille. Muita uusia suosikkimaita ovat Intia ja Indonesia.

Myös Kiinan sisällä tehtaita rakennetaan yhä useammin rannikon sijaan maan länsi- ja keskiosiin. MT.

Norjasta kehitysavun ykkönen Pohjoismaissa

Norja. Norja antaa Pohjoismaista eniten kehitysapua sekä rahallisesti että bruttokansantulon osuutena mitattuna, selviää OECD:n kehitysyhteistyökomitean DAC:n tuoreista tilastoista. Norja myöntää erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvää rahoitusta, josta Brasilia hyötyy eniten.

Norjan kehitysapu on noin puoli miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa. Norja käyttää kehitysyhteistyöhön 1,10 prosenttia bruttokansantulostaan, mikä on koko OECD:n korkein prosenttiosuus.

Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen kasvuvauhti oli viime vuonna Pohjoismaiden nopeinta, mutta Suomi käyttää edelleen vain 0,55 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Suomi on YK:ssa sitoutunut nostamaan avun osuuden 0,7 prosenttiin bkt:sta.

OECD-maiden antaman kehitysavun määrä oli viime vuonna korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. OECD kuitenkin huomauttaa, että avun kasvu hidastuu tulevina vuosina. Afrikkaan suuntautuvan avun kasvu hidastuu yli kymmenkertaisesti. JR.

Köyhät jäivät talouskasvun ulkopuolelle

Maailma. Maailmantalouden elpyminen ei ole juurikaan näkynyt epävirallisten sek­torien työntekijöiden tuloissa tai työoloissa, selviää työtätekeviä köyhiä edustavan Inclusive Cities -järjestön tutkimuksesta. Järjestö selvitti jätteenkerääjien, katukauppiaiden, rakennustyöntekijöiden ja kotiapulaisten työoloja yhdeksässä maassa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Talouskriisin myötä työvoiman kysyntä epävirallisilla sektoreilla laski voimakkaasti. Samalla kilpailu työstä kiristyi, kun talouden virallisilta sektoreilta työttömäksi joutuneet tulivat hankkimaan elantoaan harmaan talouden työmarkkinoilta.

Elpyminen ei ole johtanut vastaavaan työllisyyden paranemiseen. Joillain sektoreilla kysyntä on vahvistunut, ja työntekijöiden tulot ovat kasvaneet, mutta ansiot ovat edelleen alhaisemmat kuin ennen lamaa. Elinkustannukset ovat kasvaneet ansioita nopeammin. Parhaiten ovat elpyneet katukauppiaiden tulot. Sen sijaan esimerkiksi jätteidenlajittelijat kertovat, että käyttökelpoisen kaatopaikkajätteen määrä ei ole palautunut taantumaa edeltävälle tasolle.

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan maailmassa työskentelee 1,5 miljardia ihmistä haavoittuvissa epävirallisen sektorin töissä. Kokonaan työtä vailla on 205 miljoonaa ihmistä. JJR.

Kallis ruoka suistaa köyhyyteen

Maailma. Ruoka on kalliimpaa kuin koskaan. Tämän vuoden alussa YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n laatima ruuan hintaindeksi nousi korkeimmalle tasolleen olemassaolonsa aikana eli 1990-luvun alusta lähtien.

”Ruuan hinta on noussut vaaralliselle tasolle. Se uhkaa eniten kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, jotka käyttävät yli puolet tuloistaan ruokaan”, Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick sanoi lehdistötiedotteessa. Maailmanpankin arvion mukaan ruuan hinnannousu on sysännyt kehitysmaissa lähes 50 miljoonaa ihmistä absoluuttiseen köyhyyteen.

Kallis ruoka on saanut monet maat ryhtymään poikkeuksellisiin toimiin. Kiina on alkanut säännöstellä elintarvikkeiden hintoja, ja huhtikuussa se painosti elintarvikejätti Unileveriä luopumaan suunnitelluista hinnankorotuksista. Venäjä on pysäyttänyt viljan viennin. Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maissa ruuan hinnannousua on pyritty estämään valtion­tukien avulla.

Hintapiikin taustalla ovat erityisesti sadonkorjuuta haitanneet huonot sääolot keskeisissä viljantuottajamaissa. Korkean hinnan ja suurten vaihteluiden uskotaan jäävän pysyviksi ilmiöiksi, koska lisääntyvät lihansyönti ja biopolttoaineiden kulutus kasvattavat viljatuotteiden kysyntää. Ilmaston­muutoksen myötä poikkeukselliset sääolot tulevat lisääntymään. JJR.

Käärmeennahkat kulkevat kirjeissä Intiasta maailmalle

Intia. Harvinaisten kas­vien ja villieläinten – tai niiden o­sien – salakuljetus on ollut pitkään Intian riesa. Viime aikoina yhä useampi orkidea, perhonen, käärmeennahka tai linnun höyhen­puku on lähetetty maailmalle kirjeessä ulkomaanposti­toimistojen välityksellä.

Kun kuivattu lisko, harvinainen kasvi tai suojellun linnun sulka lähetetään ulkomaille kirjeessä, on lähetyksen jääminen tullin haaviin hyvin epätodennäköistä. Pakettien kohdalla riski päätyä tullitarkastukseen on suurempi, mutta salakuljettajia sekään ei huoleta, sillä vain hölmö rikollinen antaa lähettäjän yhteystiedoiksi oman nimensä ja osoitteensa.

Viranomaisten tietoon tulleiden salakuljetusyritysten määrä on noussut räjähdysmäisesti, muutamassa vuodessa kasvua on kertynyt 400 prosenttia. Vuonna 2009 luvattomia kasveja tai eläimiä löytyi sadasta postilähetyksestä.

Ongelman noustua tietoisuuteen Intian tulli on aktivoitunut kansainvälisesti. Se on tehnyt yhteistyötä myös Suomen viranomaisten kanssa. Intiasta on lähetetty Suomeen lintujen sulkia ja eläinten karvoja. Ne ovat päätyneet suomalaisten perho­kalastajien vieheisiin. MT.

Iho vaaleaksi aiempaa turvallisemmin

Taiwan. Aasialaisnaiset voivat jatkossa vaalentaa ihoaan turvallisemmin, jos taiwanilaistutkijoiden löydöstä pystytään hyödyntämään. Tutkijoiden mukaan erään kiinalaisen yrtin avulla ihoa voidaan vaalentaa ilman vaarallisia sivuvaikutuksia.

Vaaleaa ihoa arvostetaan ja pidetään kauniina monissa Aasian­ maissa. Naisille markkinoidaan erilaisia voiteita, joiden väitetään vaalentavan ihoa. Jotkut voiteista sisältävät myrkyllistä elohopeaa, joissakin on steroideja ja jotkut aiheuttavat kutinaa tai ihottumaa.

Cinnamomum subavemium -yrtti esiintyy luonnossa, ja tutkijoiden mukaan sen käyttö vähentää huomattavasti melaniinin tuotantoa ihossa. Melaniinitason alentaminen vaalentaa ihoa.

Toistaiseksi yrtin vaikutuksia on testattu vain kaloilla. Tutkimusta jatketaan, ja sitä rahoittavat Taiwanin hallitus ja kosmetiikkayritykset.

Halu näyttää vaaleaihoiselta kuohuttaa myös tunteita. Kaksi intialaismallia antoi maaliskuun lopussa haastattelun, jossa he arvostelivat maansa vaaleuspakkomiellettä. ”Meillä kestää vielä sata vuotta päästä siitä yli”, Dipannita Sharma sanoi Daily Mail-lehdelle. JR.

Intian korkeakoulutus haluaa irti gurukulttuurista

Intia. Intian it-teollisuus vauhdittaa maan nopeaa talouskasvua, mutta vanhanaikaiset opetustavat korkeakouluissa eivät valmista opiskelijoita riittävästi toimimaan innovaatiota vaativilla aloilla.

Opetus Intiassa nojaa hyvin pitkälti perinteisiin ja on vanhanaikaista, St. Margaretin koulua Rajasthanin osavaltiossa johtava Vivek Anand sanoi Washington Postille. ”Nykyinen tapamme opettaa on jumissa menneisyydessä. Se ei tunnu olevan yhteydessä siihen, mitä ulkopuolisessa maailmassa tapahtuu”.

Opetus Intiassa nojaa perinteisesti opettajan ehdottomaan auktoriteettiin ja tiedon ulkoaopetteluun. Yksityiset yritykset ovatkin ryhtyneet kouluttamaan opettajia uudenlaisten metodien käyttöön.

Opetusmetodeista riippumatta opiskelijoiden asenteiden muuttaminen on vaikeaa, sillä opettajan näkeminen erehtymättömänä guruna on syvällä kulttuurissa. Vinita Dhondiyal huomasi tämän opettaessaan englantia ammattiyhdistysjohtajille.

”Kun he eivät tehneet läksyjään, he anelivat minua lyömään heitä. Lyömään! Kuvittele!” JR.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!