Tsiton kylään ei tänäänkään tule vettä. Pumppausaseman esimiehen Frank Bansahin kännykkä alkaa soida. Hän vastaa kysyjälle tutulla kaavalla: pumppu pysyy kiinni, kunnes edellisyönä satanut pintavesi on puhdistunut.

”Tämä on raskasta työtä. Olen sidottu tänne vuorokauden ympäri ja joka viikko saan pelätä vihaisia kyläläisiä. Palkkakin on huono,” Bansah sanoo.

Vedentulo katkeaa kylässä vähintään kerran viikossa. Paikallisen perinteen mukaisesti veden pitää levätä perjantaisin aamukuudesta iltakuuteen. Muutoin sen henki suuttuu, ja vesi katoaa. Taukoja tulee sadepäivistä ja huoltokatkoista. Pieni pumppu ei jaksa puskea vettä ylös vuorille, vaan parin tunnin välein täytyy pitää tauko. Ilman sitä moottori hajoaa.

Sen lisäksi, että vedenjakelu tökkii, Tsiton kylä maksaa vedestä ylihintaa. Noin 15 000 asukkaan kylässä vain joka kymmenes talous kuuluu vesiverkkoon.

Enemmistöllä ei ole varaa vesijohtoveteen tai he välttelevät yhtiöitä periaatteesta. Kylän asukkaat ovat enimmäkseen köyhiä maanviljelijöitä. Tuloja heillä ei ole ja ruokaa tuotetaan vain omiin tarpeisiin. Viljelijät kantavat käyttöveden ta-louteensa itse.

Ne, jotka jakeluun liittyvät, maksavat palvelusta noin seitsemän euroa kuukaudessa. Pumppuaseman esimiehen Bansah’n tuloista kymmenesosa menee kuukausittaisiin vesimaksuihin. Osalle talouksista veden kustantaa rikkaammilla alueilla asuva suku.

Yhtiö tuli, perinteet unohtuivat

Tsiton vesipumppujen pysäytys saa läheisen tyttökoulun oppilaat liikkeelle. Awudomen lukion sankoarmeija lähtee noutamaan vettä. Tänään koulun lähistöllä oleva allas on täynnä, pumppauspäivinä se on tyhjä.

Saman idean on saanut moni muukin kyläläinen. Ennen yhtiötä vesi haettiin samaan tapaan lähteistä.

Vuonna 1966 Ghana Water Company rakennutti putket ja alkoi pumpata vettä talouksiin. Tsitolaiset rakastuivat yhtiöön
ja unohtivat luonnonlähteet. Vanhat perinteet veden kunnioittamisesta unohtuivat. Viisi ilmaista vesilähdettä supistuivat kahteen ilmaiseen ja yhteen maksulliseen.

Kylä kasvoi, ja yhtäkkiä firman vesi ei enää riittänytkään kaikille. Ärtymys kasvoi. Entisestä pelastajasta tuli kylän vihollinen.

Niinikään Tsiton naapurissa sijaitseva Avenuin kylä kärsii vesipulasta. Päätien varressa sijaitsevan pienen kylän väestö hakee vetensä tankista, johon yhtiö pumppaa vettä.

Tanskalaisen Danida-rahaston tukemaa yritystä kiitetään vedenjakeluverkosta, mutta korkeat hinnat ahdistavat.

”Emme pidä ajatuksesta, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole. Ne, joilla ei ole varaa, hakevat vetensä ämpäreillä kaukaa”, kertovat kylässä asuvat Veronica Nimono Grace ja Seraphine Peniana.

Naisia harmittaa absurdi tilanne, jossa ulkopuolinen yritys tulee heidän mailleen ja myy heidän oman pohjavetensä heille.

Kehitys vaatii rahaa

Ghana Water Companyn tuotantojohtaja Emmanuel Appiah istuu kaukana oman työpöytänsä takana. Kakkosmies jakaa neuvottelupöydälle yhtiön suunnitelmat ja hinnastot.

Appiah pahoittelee tsitolaisten tilannetta. Yhtiö tietää, että alue on tiukilla ja aikoo siksi uusia alueen putkiston. Suunnitelmatkin ovat valmiina. Rahoitusta vain odotellaan.

”Uudistus maksaa liki miljoona dollaria. Meillä ei ole sellaisia rahoja. Voisiko joku kansainvälinen järjestö auttaa?”

Tsitossa syntynyt Senyo Adzei tuhahtaa ehdotukselle. Hänen mielestään yrityksen tai hallituksen pitäisi kustantaa hanke. Nyt kukaan ei kanna vastuuta. Juomakelpoisen veden tarjoaminen kansalaisille on hänen mielestään yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä.

Uusi hanke pelastaa?

Tsiton kylän vesilähteet ovat vartin kävelymatkan päässä kylää halkovasta päätiestä. Metsä on kostea ja ilma painostava.

Senyo Adzei tasapinoilee Tsiton viimeisten vesilähteiden tuntumassa.

Häntä kismittää, että vesiyhtiön taikaan uskotaan sokeasti. Vettä mainostetaan sillä, että se on käsiteltyä. Adzein mielestä tämä on lumetta. Hän hörppää vettä luonnonlähteestä ja sanoo sen olevan täysin juomakelpoista.

Hän haluaa takaisin ajat, jolloin lähteitä vielä kunnioitettiin. Kun lähteitä käytettiin, niistä pidettiin huolta. Tilanne muuttui yhtiön tultua.

Asenne lähteiden elvyttämiseen on onneksi muuttumassa. Kylältä kuitenkin puuttuu energia ja halu tehdä nopeita muutoksia.

Adzei toivoo kylään mielipidejohtajaa, joka saisi kaikki liikkeelle. Nyt ihmiset haluavat kaiken valmiina. Kun hallitus ei asiaan tartu, Adzei aikoo yrittää itse.

Hän hahmottelee Tsiton kehitysrahaston perustamista. Sen avulla hän rakennuttaa vesiputken, joka yhdistää kylän suureen Volta-järveen.

Ilmaiseksi hanke ei kuitenkaan valmistu. Ongelmana on jälleen rahoitus.