Paolo Fresu / A Filetta / Daniele di Bonaventura: Mistico Mediterraneo
ECM
Kun korsikalainen lauluyhtye A Filetta vuonna 1978 perustettiin, tarkoituksena oli turvata uhanalaiseksi joutunut vanhakantainen laulumusiikin laji, korsikalainen polyfonia. Nykyisen johtajansa Jean-Claude Acquavivan – joka muuten liittyi yhtyeeseen jo 13-vuotiaana – luotsaamana A Filetta on paitsi yltänyt alkuperäiseen tavoitteeseensa ja pitänyt perinteen erittäin hyvissä voimissa, myös vienyt korsikalaista moniäänisyyttä uusiin ulottuvuuksiin. Loistava esimerkki uusista ulottuvuuksista on A Filettan uusin albumi, jossa seitsenhenkisen mieskuoron maagisten lauluäänien kanssa ja ympärillä soittavat italialaiset Paolo Fresu ja Daniele di Bonaventura. Fresu on ennakkoluuloton jazz-trumpetisti ja di Bonaventura yhtäläisen ennakkoluuloton, jazzin ja klassisen hallitseva bandoneonin soittaja. Yhdistelmä tuottaa vavahduttavan kaunista ja syvää, rauhallista ja silti huikaisevan latautunutta musiikkia, jota on mahdoton luokitella. Siinä soi korsikalainen muinaisuus, ja siinä värähtelevät nykyaika ja rajaton maailma, munkkikuoromainen paikkaan sitoutumaton henkisyys. Laulukielinä ovat Korsikan oma kieli, mutta myös latina ja ranska, ja Bruno Coulais’n sävellyksessä Le lac tiibetiläinen mantra.
Bossa Nova and The Rise Of Brazilian Music in the 1960’s
Soul Jazz Records
Brasilialainen bossa nova on paljon muutakin kuin sofistikoituneesti hissuttelevaa Ipaneman tyttöä, ja tämä erinomainen tupla-cd on paljon enemmän kuin vain hienoa musiikkia. Pakettiin nimittäin kuuluu 76-sivuinen kirja, joka kertoo musiikinlajin synnystä, noususta ja tuhosta, ja asettaa sen brasilialaisen kulttuurin ja yhteiskunnan kontekstiin. Kokonaisuuden otsikko kylläkin on sikäli harhaanjohtava, että bossa novan alkutahdit lyötiin jo 1950-luvulla. Niiden lyöjät, laulaja ja kitaristi João Gilberto, säveltäjä Antônio Carlos Jobim ja runoilija Vinicíus de Moraes ovat itsestäänselvästi mukana kokoelmalla, kuten useimmat muutkin keskeiset hahmot. Bossa nova oli Brasilian modernisoitumisen soundtrack ja musiikillinen metafora, omaperäinen yhdistelmä kansallista ja jo jähmettynyttä samba-perinnettä sekä 1950-luvun lopun yhdysvaltalaista modernia kamarijazzia. Tuloksena oli hienostuneesti svengaavaa, yhtä aikaa toiveikkaan ja melankolisen sävyistä musiikkia, joka etnovivahteineen kuulostaa yhä raikkaalta ja – ei tähän parempaakaan sanaa ole – modernilta, sanan sekä kulttuurihistoriallisessa että kuvailevassa merkityksessä. Surullista, mutta soveliasta on, että bossan elinvoima taittui tasatahtia Brasilian tulevaisuudentoivon kanssa; käännekohta oli sotilasvallankaappaus vuonna 1964.
Rara in Haiti
Soul Jazz Records
Mahtaakohan Haitin pääkaupungin Port-au-Princen kaduilla vielä raikua Rara-bändien riemukas juhlamusiikki? Rara on yleisnimitys tälle dokumentaarisen tuntuisesti tallennetulle musiikin lajille sekä sitä soittaville yhtyeille ja lisäksi vielä niille tapahtumille, joissa sitä esitetään. Kiihkeästi iskevien lyömäsoittimien, minimalistis-hypnoottisesti tuuttaavien, peltipurkeista ja bambusta rakennettujen torvien ja transsiin maanittelevan laulun kudos sykkii ja kiemurtelee kuin karnevaalikulkue, samanhetkisesti kiitää eteenpäin ja ottaa aikansa. Ken sille pystyy antautumaan – kaikki eivät kyllä pysty – hän saavuttaa ajattoman tilan.