Valravn: Koder på snor
vme
Jo albumin ensisoinnit vievät mielleyhtymät pohjoiseen ja myyttiseen tai ehkä pikemmin kuviteltuun menneisyyden hämärään – roolipelien maailmaan, ei historiaan. Sähköistä folkia, folktronicaa soittavan tanskalaisen Valravn-yhtyeen laulusolistin Anna Katrin Egilstrødin ääni tuntuu vielä tarkemmin paikallistavan musiikillisen tapahtuman Islantiin, mutta se vaikutelma osuu vain melkein oikeaan. Egilstrød kuulostaa kyllä paikoitellen miltei häiritsevän paljon Björkiltä, mutta hän on syntyisin Färsaarilta. Viisihenkinen Valravn on kansanmusiikkijuurineen muutenkin lähellä Björkin henkeä, sillä elektroniset rytmit ja soinnit hallitsevat kokonaisuutta. Yksilöllinen väri ja maku syntyvät kansanmusiikillisista melodioista sekä perinnesoittimista. Tribaalia tanssimusiikkia.
Tomás San Miguel + Txalaparta: dan_txa
MusiMagic
Tuhansien vuosien takainen menneisyys ja nykyhetki lyövät kättä baskisyntyisen harmonikkataiteilijan Tomás San Miguelin vetävässä musiikissa. Menneisyyttä edustaa Ttukunak-duo, joka soittaa txalapartaa, baskien muinaista perinnesoitinta. Txalaparta muistuttaa lähinnä puulautoja, joita hakataan puukepeillä. Sointi on peruskolisevuudessaankin yllättävän ilmeikäs, ja puu tosiaan soi. Leimallisesti nykyhetkeä edustavat konerytmit ja soundit, jotka varmaankin tekevät San Miguelin, Ttukunakin ja Dissidenten-yhtyeestä tutun lyömäsoittaja Marlon Kleinin musisoinnista helpommin sulavaa. Konsertissa vaikutelma saattaa olla edullisempi kuin levyllä, joka tylsistyy loppuaan kohden. Sen verran vähän vaihtelua sinänsä hyvin energisissä kappaleissa on. Tanssittavaa tämäkin, erittäin.
Xova: The Pressures of Life
J2B Music Recording Company
Kun brittiläisen, Birminghamissa perustetun katureggaebändi Xovan albumi alkaa raidalla, jonka nimi on Opening battle scene – siis taistelukohtaus – kuulija tietää odottaa tiukkaa asennetta. Katutason yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomiota kiinnittävissä teksteissä jyrkähköä asennetta piisaakin, mutta itse musiikin asenneilmasto on sopuisa. Xovan tapa kehittää oma katuversionsa reggaesta on sekoittaa siihen ennen muuta samettista rhythm & bluesia, harmonisia miesääniä. Hetkittäin tuntuu kuin äänessä olisi joku Take Thatin tapainen poikabändi. Konsertissa tunnetta arvatenkin on enemmän kuin tunteilua, joka hieman rasittaa albumia.
Andrew Cronshaw: Ochre
Cloud Valley
Muun muassa sitraa, kiinalaista guqinia ynnä muita näppäilysoittimia soittava britti Andrew Cronshaw on varmasti yksi maailman tai ainakin länsimaailman monipuolisimpia muusikkoja. Hän on aivan yhtä kotonaan suomalaisessa nykykansansoitannossa, arabien musiikissa, ja oikeastaan kaikessa siltä väliltä, unohtamatta Brittein saarten omaa traditiota. Viimeksi mainitusta on kyse tällä loistavalla, iättömällä ja ajattomalla albumilla. Kuuntelijan tosin kannattaa unohtaa se, mitä brittiläisestä folkista tietää. Sävelmät ovat kaikki rouva Tradin tuotantoa, mutta soitto- ja sovituskumppanit (mm. qanunin soittaja Abdullah Chhadeh, laulaja Natacha Atlas ja kontrabasisti Bernard O’Neill) siirtävät ne täysin universaaleiksi.