Kuumuus hellittää hetkeksi, tuuli puhaltaa soramaan yli. 75-vuotiaan Serafino Wani Swakan käsi tärisee, kun hän ottaa vastaan sinisen äänestyslipun. Vieressä koulun pihalla poika paukuttaa kepillä kaksitoista kertaa ruosteiseen pölykapseliin. On lasten lounasaika. Serafinon viisikymmentä vuotta kestänyt taistelu ja toiveet ovat saamassa täyttymyksensä.

”Tämä on tunteellinen ja suuri päivä”, hän sanoo rykien.

Ulkopuoliselle tilanne ei ehkä vaikuta kovin dramaattiselta – vähän punavalkoista teippiä, keltaisia liivejä ja unelias jono ihmisiä. Mutta täällä Rajefissa ja tuhansilla muilla paikkakunnilla Sudanissa ja ulkomailla eteläsudanilaiset valitsevat nyt, pysyäkö yhtenäisenä maana vai irtautuako pohjoisesta ja muodostaa oma valtio.

Lupaus kansanäänestyksestä lopetti Afrikan pisimpään jatkuneen sisällissodan vuonna 2005, ja vaikka tätä juttua kirjoitettaessa tulos ei ole selvillä, näyttävät kaikki mielipidekyselyt ylivoimaisen enemmistön olevan itsenäistymisen puolella.

Elämänsä aikana Serafino Wani Swaka on ehtinyt taistella niin brittejä kuin Khartumin hallitusta vastaan, istua vankilassa, nähdä siirtomaiden luhistuvan. Hän on nähnyt, kun rauhansopimuksia on rikottu ja perheenjäseniä tapettu.

”Elämäni on ollut täynnä tätä konfliktia. Nyt on korkea aika täydelle itsenäisyydelle, oikeastaan sen olisi pitänyt jo tulla. En itse ehdi nauttia tästä kovin kauan, mutta lapset ansaitsevat elää elämänsä vapaudessa”, hän sanoo.

Kaikki on epävarmaa

Kymmeniä kilometrejä Rajefista pohjoiseen Rumbekin kaupungin ulkopuolella paimenet johdattavat valtavat lehmälaumansa tomuisen maantien poikki. Täällä kaiken arvo mitataan lehmissä, myös naisen arvo.

Martha Akoi Makoi seisoo puutarhassa ja kastelee vihannesmaataan. Kun Martha meni naimisiin, hänen miehensä joutui maksamaan Marthasta 80 lehmää. Martha ei tiedä kuinka kauan siitä on, sillä sodan aikana kukaan ei laskenut vuosia. Sen jälkeen hän on synnyttänyt kymmenen lasta, joista kahdeksan on ehtinyt jo lähteä kotoa.

Elokuussa Martha sai yllättäen seitsemän suuta lisää ruokittavakseen. Hänen poikansa perheineen muutti takaisin Port Sudanista, jossa tämä oli asunut ja työskennellyt vuosien ajan.

”On hyvä, että he ovat täällä nyt, kun tulee kansanäänestys. Jos taistelut syttyvät uudestaan ja armeija iskee rajaseudulle, olemme täällä yhdessä”, hän sanoo.

Vaikka useimmat eteläsudanilaiset haluavat itsenäistymisen sujuvan rauhallisesti, kaikki on epävarmaa. Öljyesiintymien jakamisesta maiden kesken ei ole selvyyttä, kuten ei myöskään rajalinjan vedosta Etelä- ja Pohjois-Sudanin välillä. Jo kansanäänestyksen ensimmäisenä päivänä kiistellyillä raja-alueilla puhkesi taisteluja pohjoisen miliisien ja etelän poliisivoimien välillä.

Paluu Etelä-Sudaniin kaiken varalta

Sudanin presidentti Omar al-Bashir on luvannut kunnioittaa vaalitulosta, oli tulos mikä tahansa. Monet eivät kuitenkaan uskalla luottaa mieheen, joka on kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Monet pohjoisessa työskentelevät eteläsudanilaiset pelkäävät joutuvansa väärälle puolelle maan jakautuessa tai uuden sodan syttyessä, ja ovat siksi palanneet etelään. Useille tämä merkitsee vaikeaa odotusta pakolaisleirillä. Khartumin hallitus on estänyt etelään palaavia eteläsudanilaisia myymästä kotejaan. Kaikkia etelään suuntaavia muuttokuormia verotetaan.

”Täällä etelässä ihmisillä ei ole mitään, Port Sudanissa asuimme sentään oikeassa talossa. Meillä oli sähköä, vettä ja… ei, en halua ajatella sitä. Ei puhuta talosta tämän enempää”, sanoo Marthan käly Roda Richard päätään puistellen.

Hänelle tärkein syy äänestää itsenäisyyden puolesta ovat juuri suuret erot etelän ja pohjoisen välillä.

”Pohjoisen hallitus ajattelee vain itseään. He ovat vieneet täältä paljon vettä ja öljyä oman alueensa kehittämiseksi. Kun päätämme itse omista luonnonvaroistamme, myös meillä on mahdollisuus kehittyä”, hän sanoo.

Muukalaisena omassa maassa

Etelä- ja Pohjois-Sudanin välistä konfliktia kuvataan usein etnisin tai uskonnollisin käsittein. On totta, että nykyinen Sudan on siirtomaa-ajan luomus, jonka kaksi maantieteellisesti, etnisesti ja uskonnollisesti yhtenäistä aluetta on pakotettu yhteen.

Konfliktissa on kyse ennen kaikkea keskustan ja periferian välisestä taistelusta. Brittien siirtomaavallasta lähtien valta ja resurssit on lähtien keskitetty Khartumiin, eikä pääkaupunkiseudun eliitti ole koskaan piitannut hyvinvoinnin jakautumisesta.

Etelän sissien ja pohjoisen hallituksen joukkojen välinen konflikti kiihtyi entisestään 1990-luvun lopussa, kun kiisteltyjen raja-alueiden öljyvaroja alettiin hyödyntää. Paikallisväestö pakkosiirrettiin ulkomaisten öljy-yhtiöiden tieltä, ja asukkaat saattoivat vain kaukaa seurata, kuinka musta kulta pumpattiin heidän maastaan pohjoisen jalostamoihin vietäväksi. Öljytuloilla hallitus osti aseita etelän kapinallisten vastaiseen taisteluun.

Etelä-Sudan on tänä päivänä eräs maailman köyhimmistä alueista. Kaikesta on pulaa: terveydenhuollosta, ruoasta, sähköstä ja juoksevasta vedestä. Muutamaa kehitysyhteistyövaroin päällystettyä tiekilometriä lukuunottamatta tiet ovat ajokelpoisia vain nelivetoisilla maastoautoilla.

Ihmisten elinikä on neljätoista vuotta alhaisempi kuin maassa keskimäärin. Vain puolet väestöstä on käynyt viisivuotisen peruskoulun ja yhdeksän kymmenestä naisesta on lukutaidottomia.

Kun YK yritti laskea laillistettujen sudanilaisten kätilöiden määrää etelässä, he löysivät vain yhden. Syntymäisillään oleva valtio on kovien haasteiden edessä.

Rajefissa Serafino Wani Swaka on ottanut keppinsä ja matkaa kohta kotia kohti. Hän katselee äänestäjien rekisteröintipaikalle johtavaa soratietä, keltaisia vesikanistereita kantavia naisia ja rapistunutta koulurakennusta. Hän toteaa, että elämä Etelä-Sudanissa on parantunut hieman.

”Mutta se ei ole tapahtunut niin nopeasti kuin toivoin”, hän sanoo ja vaikenee hetkeksi.

”Tämä on taistelua. Toivon todella, että kaikki sujuu rauhallisesti ja Khartum hyväksyy äänestystuloksen. Muussa tapauksessa lähdemme jälleen sotaan. Niin se vain on. Itsenäisyys on välttämätöntä.

Kansanäänestys Etelä-Sudanin itsenäisyydestä järjestettiin
9.-15.1.2011. Alkuperäisen suunnitelman mukaan alustavat tulokset on tarkoitus julkistaa 2. helmikuuta, ja lopullinen tulos helmikuun puoleenväliin mennessä.