EU:n parlamentti hylkäsi kalastussopimuksen Marokon kanssa

Kansainvälisen oikeuden vastainen EU:n ja Marokon kalastussopimus kaatui EU:n parlamentin äänestyksessä.

EU:n parlamentti on hylännyt äänestyksessä vuoden jatkoajan kiistanalaiselle kalastussopimukselle unionin ja Marokon välillä, Fish Elsewhere -verkosto uutisoi.

Suurin osa sopimukseen perusustuvasta kalastuksesta on tapahtunut Länsi-Saharan rannikkovesillä. Parlamentin oikeuspalvelu on jo aiemmin päätynyt siihen, että kalastus loukkaa kansainvälistä oikeutta, koska Länsi-Sahara ei kuulu Marokkoon.

Parlamentille asiaa koskevan mietinnön valmisteli suomalainen Carl Haglund. Hän perusteli sopimuksen hylkäämistä sillä, että Marokon sopimuksesta saama 36 miljoonan euron vuosittainen korvaus on veronmaksajien rahojen tuhlausta.

Haglundin mukaan rahoilla ei ole pystytty parantamaan ympäristöä eikä marokkolaisten elinoloja. Pikemminkin on kyse Länsi-Saharan rannikkovesien merilajiston tuhoamisesta.

Eilisessä äänestyksessä 326 äänesti Haglundin mietinnön puolesta. 296 edustajaa olisi halunnut jatkaa kalastussopimusta ja 58 edustajaa pidättäytyi äänestyksestä. Vastaan äänestäneet olivat pääosin espanjalaisia.

Marokko määräsi eilen illalla kaikki unionimaiden kalastusalukset poistumaan aluevesiltään, Yle kertoo AFP:n välittämässä uutisessa. Pääosa runsaasta sadasta aluksesta on ollut espanjalaisia.

Fish Elsewhere -verkoston mukaan espanjalaiset ovat käynnistäneet lobbauksen uuden nelivuotisen kalastussopimuksen puolesta, jonka astuisi voimaan vuoden 2012 alusta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!