Brittiläinen moni-instrumentalisti Andrew Cronshaw lukeutuu niihin ulkomaisiin muusikoihin, jotka ovat tykästyneet uuteen suomalaiseen kansanmusiikkiin. Nuorten suomalaisten kansanmuusikoiden tavoin hän ammentaa perinteisistä lähteistä taidetta, jota ei tulisi mieleenkään kutsua perinteiseksi. Pikemmin sitä voisi sanoa avantgardistiseksi, ellei avantgarde käsitteenä puolestaan synnyttäisi mielikuvia repivistä riitasoinnuista, joita Cronshaw’n äärimmäisen hienostuneesta musisoinnista ei kannata etsiä. Rajoja rikkovan raikasta se silti on, omalla meditatiivisen hitaalla ja hiljaisen haltioittavalla tavallaan. Cronshaw soittaa muun muassa sähköistä sitraa ja viisikielistä sähkökannelta, mutta sähkö ei tässä ole olennaista: olennaista on kuulaus ja minimalistisen vähä­eleisen soitannon luoma tilan ja avaruuden tuntu, jossa ajankulku menettää merkityksensä. Soittokumppaneina Cronshaw’lla on armenialaisen puupuhaltimen dudukin mestari Tigran Aleksanyan, bassoklarinettia ja sopraanosaksofonia soittava Ian Blake sekä nimikappaleella laulava Sanna Kurki-Suonio. Kalevalainen runolaulu sulautuu ihmeellisen kauniiseen kokonaisuuteen, joka irtoaa kaikista maantieteen, historian, musiikin­lajien ja kulttuurien kahleista. Albumilla voi kuulla kaikuja yhtä hyvin Armeniasta ja Japanista kuin Suomesta ja Englannistakin. Tämä on todellisesti globaalia musiikkia, mutta sellaista, jota ei ole tehty kaikkien maiden keskivertokuluttajille, vaan sille eliitille, joka oikeasti rakastaa musiikkia ja jaksaa pysähtyä sen ääreen.