Luxemburgista saattaa joutua ulkomaille jopa ihan huomaamatta: rajamuodollisuuksia ei ole ollut enää vuosikausiin. Jossain vaiheessa moottoritien sivuun vain tupsahtaa kyltti
”Willkommen in Deutschland” ja siinä sitä sitten ollaan.
Maantieteellinen sijainti vaikuttaa luxemburgilaiseen mielenmaisemaan positiivisella tavalla. Kautta historian maakaistale on toiminut merkittävänä kauppapaikkana ja risteysasemana Euroopan keskiössä. Luxemburgista onkin aikojen saatossa sukeutunut varsinainen kulttuurien sulatusuuni.
Normipäivänä pääkaupungin keskustassa törmää sadan metrin matkalla vähintään kahteenkymmeneen eri kieleen ja kansallisuuteen.
Viime vuosisadan alussa Luxemburg alkoi vaurastua terästeollisuuden ansiosta, mutta oma väki ei riittänyt teollisuuden täysimittaiseen pyörittämiseen. Luxemburg ryhtyi aktiivisesti houkuttelemaan ulkomaalaisia työntekijöitä terästehtaisiin. Laaditun strategian mukaisesti maahan haluttiin etenkin italialaisia ja portugalilaisia, koska samaan roomalais-katoliseen uskontokuntaan kuulumisen ajateltiin helpottavan ulkomaalaisväestön sopeutumista. Yhä tänä päivänä suurin osa ulkomaalaisväestöstä on portugalilaista alkuperää. Seuraavaksi eniten on ranskalaisia ja italialaisia, mutta myös Euroopan ulkopuolelta maahan saapuu väkeä enenevissä määrin.
Lähes puolet väestöstä maahanmuuttajia
Ulkomaalaisten osuus koko väestöstä on jo yli 40 prosenttia. Pääkaupungissa luku on 60. Valtava ulkomaalaisväestö ei kuitenkaan häiritse luxemburgilaisia. Päinvastoin.
”Luxemburgilaiset ymmärtävät, ettei näin pieni kansa voi menestyä yksinään”, Jean Lichtfous maahanmuuttajatyöläisten yhdistys ASTI:sta kertoo.
Mikään perussuomalaisten kaltainen maahanmuuttokriittinen kerho ei voisi koskaan menestyä Luxemburgissa.
”Joitakin vuosia sitten eräs oikeistopopulisti yritti tulla valituksi parlamenttiin saarnaamalla maahanmuuttajien turmiollisesta vaikutuksesta ja paikallisen kulttuurin tuhoutumisesta, mutta luxemburgilaiset nauroivat hänelle päin naamaa”, Lichtfous hymähtää.
Eikä ulkomaalaisvihamielisyydellä ratsastaminen ole muutenkaan järkevää maassa, jossa kunnallisen äänioikeuden saavuttaa viiden vuoden kuluttua maahan muuttamisen jälkeen. Ja kun kerran rekisteröityy äänestäjäksi, äänestäminen muuttuu pakolliseksi.
Luxemburgilaisille liberaali maahanmuuttopolitiikka ja kansainvälinen yhteistyö ovat kunnia-asia. Valtion lahjoittaman kehitysavun määrä on noussut tasaisesti 1970-luvulta lähtien. Tänä päivänä avun määrä huitelee liki yhdessä prosentissa bruttokansantulosta. Avokätinen kehitysapu onkin yksi Luxemburgin käyntikorteista maailmalla.
Kolmen kerroksen väkeä
Luxemburgilaisten ja maahanmuuttajien välinen kanssakäyminen ei silti Lichtfousin mukaan ole pelkkää iloa ja riemua.
”Välillä tuntuu, että yhteiskunta on jakautunut kolmeen osaan: EU-virkamiehet oleilevat omissa porukoissaan ja maahanmuuttajataustaiset duunarit keskenään. Kolmas porukka on niin kutsuttu alkuperäisväestö, joka ei juuri seurustele kummankaan yllä mainitun väestönosan kanssa.”
Separaatioon ei Lichtfousin mukaan ole mitään erityistä syytä.
”Niin vain on aina ollut ja niin se varmasti jatkuukin, mikäli asialle ei tehdä jotain.”
Valkoihoisiin eurooppalaisiin suhtaudutaan yleensä myönteisesti, vaikka he eivät hallitsisi paikallisia kieliä eivätkä kulttuuria. Toisin on tummaihoisten afrikkalaisten laita.
Lichfousin edustama ASTI-järjestö yrittää omalta osaltaan lähentää eri väestönosia järjestämällä erilaisia kulttuuritapahtumia ja kylähäppeningejä.
”Viime vuonna järjestimme musiikkitapahtuman, jossa kapverdeläiset muusikot soittivat sikäläisillä soittimilla luxemburgilaisia sävellyksiä. Tapahtuma oli valtava yleisömenestys, ja toivottavaa on, että se omalta osaltaan lievitti afrikkalaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja”, Lichtfous kertoo.
Koulu suosii alkuperäisväestöä
Luxemburgilainen koulujärjestelmä ei myöskään voi kehuskella maahanmuuttajamyönteisyydellään – ainakaan jos vertaillaan ulkomaalaistaustaisten ja paikallisten lasten koulumenestystä PISA-ohjelmassa.
OECD:n organisoimassa kansainvälisessä PISA-testissä arvioidaan kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa.
Luxemburgin koululaiset ovat aina menestyneet kyseisessä testissä huomattavasti alle keskitason. Vuoden 2006 testissä he sijoittuivat samaan kategoriaan muun muassa Azerbaidñanin ja Uruguayn kanssa.
Luxemburgin yliopiston pedagogiikan tutkijat ovat selvittäneet syitä heikkoon PISA-menestykseen. Tulokset ovat surullista luettavaa. Maahanmuuttajalasten menestys on paikallisia heikompaa etenkin lukemisessa ja matematiikassa, mutta myös muissa aineissa. Kieliongelmat eivät voi selittää kaikkea, sillä lapsi saa itse valita, tekeekö testin saksaksi vai ranskaksi. Luxemburgin kielellä testiä ei voi tehdä, jolloin valtaosa koululaisista tekee testin jollain muulla kuin äidinkielellään.
Laajalti levinneen uskomuksen mukaan etenkin portugalilaislapset pärjäävät heikosti paikallisissa kouluissa. Yhtä laaja on myös usko siihen, että vaikka portugalilainen olisi kuinka hyvä koulussa, hänet ohjataan määrätietoisesti ammattikouluun lukion ja yliopiston sijasta.
”Portugalilaiset ovat aikanaan tulleet Luxemburgiin tekemään sellaisia töitä, joita paikalliset eivät ole itse halunneet. Suuri osa siivoojista, kaupan kassoista, rakennustyöläisistä, taksikuskeista, puutarhureista, kotiapulaisista ja lastenhoitajista on lähtöisin Portugalista. Ja vaikka portugalilaisyhteisö on elänyt maassa jo toista vuosisataa, he jatkavat huonosti palkatuissa ja vähemmän arvostetuissa ammateissa sukupolvesta toiseen. Syitä siihen voi vain arvailla”, Jean Lichtfous kiteyttää.