,
Lehden mukaan IDF:n uuteen tukikohtaan ollaan sijoittamassa muun muassa osia kansallisesta maanpuolustuskoulusta.
Israelin puolustusministeriö ja koulun rakentamisesta vastaava paikallishallinto sanovat rakennettavan tukikohdan sijoittuvan alueelle, joka oli osa Israelia ennen vuoden 1967 sotaa. Haaretzin saamien dokumenttien mukaan suurin osa tukikohdan pinta-alasta tulee kuitenkin olemaan Jordanilta sodassa vallatuilla alueilla.
Kansainvälisen oikeuden mukaan Israelin miehitys Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa on laiton. Israelin ja palestiinalaishallinnon väliset rauhanneuvottelut kariutuivat viime syksynä Israelin hallituksen päätettyä jatkaa siirtokuntien rakentamista Länsirannalla.