Uutiset

Vesi on nyt ihmisoikeus, rullalautauilun huumaa Ugandassa, Mosambikista löytyi öljyä, Aborttikuolemat Ghanassa yms.

Uusi ihmisoikeus: vesi

Maailma. YK:n yleiskokous päätti heinäkuun lopulla, että puhdas vesi ja sanitaatio ovat ihmisoikeuksia. Päätöksessä kehotetaan valtioita ja kansainvälisiä toimijoita tukemaan puhtaan veden ja sanitaation saamista kaikkien ihmisten ulottuville.

Päätös siitä, onko vesi ihmisoikeus, ei ollut täysin yksimielinen. Esityksen puolesta äänesti 122 maata, myös Suomi. Kaikkiaan 41 valtiota kuitenkin pidättäytyi äänestämästä. Tässä joukossa olivat muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Ruotsi.

Oikeudesta veteen on kiistelty jo pitkään, sillä monissa maissa on käynnissä hankkeita veden yksityistämiseksi. Veden julistamista ihmisoikeudeksi on vastustettu muun muassa vetoamalla siihen, ettei valtiolle voi asettaa velvoitetta tuottaa palveluita.

Asian toi yleiskokouksen äänestettäväksi Bolivia. Yleiskokouksen päätös vedestä ihmisoikeutena ei kuitenkaan ole laillisesti sitova, eikä se ole osa YK:n ihmisoikeuksien julistusta.

YK:n arvion mukaan 884 miljoonalla ihmisellä ei ole saatavilla puhdasta juomavettä. PL.

Poliisi suitsii Delhin liikennettä Facebookissa

Intia. Delhin poliisin alkukesästä perustama Facebook-sivu on kerännyt tuhansia ilmiantoja liikennerikkomuksista. Kansalaiset voivat raportoida liikennerikkomuksista lähettämällä valokuvia sivulle. Tähän mennessä kuvia on lähetetty melkein 3 000.

Intian pääkaupungin liikennepoliisi on kirjoittanut kuvien perusteella lähes 700 sakkoa. Sääntöjä rikkoneet kuskit on tunnistettu rekisterikilvistä. Myös liikennesääntöjä rikkoneille poliiseille on kirjoitettu kymmeniä sakkoja.

Poliisin mukaan sivustoa ei alun perin avattu ilmiantoja varten. ”Halusimme keskustelufoorumin, jossa ihmiset voisivat ilmaista näkemyksiään ja ehdottaa muutoksia”, Delhin liikennepäällikkö Satyendra Garg sanoi New York Timesille.

Gargin mukaan vapaaehtoiset ilmiannot ovat kuitenkin hyödyllisiä. ”Liikennepoliisit eivät voi olla läsnä joka paikassa, mutta sääntöjä rikotaan jatkuvasti.”

12 miljoonan asukkaan Delhissä on noin viisituhatta liikennepoliisia. Neljä liikennepoliisia seuraa Facebook-sivua vuorokauden ympäri. He tarkkailevat ilmiantokuvia, mutta päivittävät myös tietoja suljetuista kaduista ja liikenneruuhkista. JR.

Rullalautailu huumaa Ugandassa

Uganda. Kampalan esikaupungissa kasvava joukko nuoria temppuilee rullalaudoilla. Nuorten itsensä rakentama rullalautailuramppi on maailmankolkan ainoa. ”Tällaista ei ole edes Keniassa”, kehaisi Ugandan skeittihuuman isä Jackson Mubiru, 28, BBC:lle.

Mubiru on onnistunut siinä, mitä moni järjestö on yrittänyt: nuoret puuhaavat yhdessä yli kieli- ja heimorajojen, rakentavat oman harrastuspaikkansa ja harrastavat liikuntaa. Skeittauksen kylkiäisenä on tehty myös hiv-valistusta.

Mubiru tapasi Kampalassa viitisen vuotta sitten kanadalaisen Brian Lyen. Lyen skeittaushinku tarttui Mubiruun ja pian he aloittivat skeittiparkin rakennustyöt. Nyt Mubirun possessa skedettää jo yli 50 lasta ja nuorta, tyttöjä ja poikia.

Urbaanina lajina skeittaus istuu kehnosti Ugandaan. Katuja on vähän ja nekin aikamoista perunapeltoa. Niinpä Mubirun perustaman Uganda Skateboarding Unionin talkooporukka rakentaa parhaillaan laajennusta ahtaaksi käyneeseen harrastuspaikkaan.

Ugandalaiset ovat saaneet lahjoituksia yhdeksästä eri maasta, niin yksityishenkilöiltä kuin skeittilautavalmistajiltakin. Toivon mukaan saadaan myös kipsausvälineitä. Skeittarien toimiston ovessa lukee isolla No pain no gain – ei edistystä ilman kipua. AK.

Mosambikista löytyi öljyä

Mosambik. Eteläisessä Afrikassa sijaitsevan Mosambikin edustalta on löytynyt öljyä.

Yli viiden kilometrin syvyydessä meren alla sijaitsevan esiintymän löysi Teksasissa päämajaansa pitävä yhtiö Anadarko. 

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun itäisen Afrikan rannikolta on löydetty öljyä, totesi Mosambikin luonnonvaraministeri Esperanca Bias Mosambikin uutistoimistolle. Löydön odotetaan lisäävän kiinnostusta itäisen Afrikan luonnonvaroja kohtaan.

”Öljyä siellä on, mutta ennen kuin tiedetään, onko se kaupallisesti hyödynnettävissä, alueella on tehtävä vielä ainakin kolme koeporausta”, ministeri sanoi.

Öljy- ja kaasuesiintymät löytyivät Pohjois-Mosambikista Rovuma-joen suiston edustalta. Anadarko sai vuonna 2006 Mosambikin hallitukselta luvan kuuteen koeporaukseen alueella. Myös kolme muuta suurta öljy-yritystä – italialainen Eni, malesialainen Petronas ja norjalainen Statoil – ovat kiinnostuneita etsimään alueelta fossiilisten polttoaineiden raaka-aineita.

Kaksi Afrikan maata, Nigeria ja Angola, olivat vuonna  2008 maailman kymmenen eniten öljyä vievän valtion joukossa. PL.

Brasiliaisyhtiötä syytetään laittomasta haikaupasta

Brasilia. Brasilialaisyhtiötä syytetään lähes 300 000 hainevän myymisestä Aasiaan. Brasilialainen ympäristöjärjestö Environmental Justice Institute haastoi elokuun alussa Sigel do Brasil Comercio -yhtiön oikeuteen haikaupasta. Järjestö vaatii yhtiötä maksamaan lähes 800 miljoonan Yhdysvaltain dollarin korvaukset.

Brasilian ympäristöministeriön toukokuussa tekemässä ratsiassa Sigel do Brasil Comercion tiloista löytyi yli kolme tonnia haineviä. Yhtiö ei kyennyt selvittämään, mistä evät olivat peräisin. Evien leikkaaminen irti hain ruhosta on Brasiliassa laitonta.

Ympäristöjärjestön johtajan Cristiano Pachecon mukaan ympäristöministeriön tiedot osoittavat, että Sigel do Brasil Comercio on viime vuodesta alkaen hankkinut 25 tonnia haineviä. Järjestön mukaan monet hait heitettiin takaisin mereen sen jälkeen, kun niiden evät oli leikattu irti.

”Tämä on äärimmäisen vakava tilanne, ja edustaa vain murto-osaa Brasilian koillisrannikolla tapettavista haista. Massiivinen laiton kalastus ai-
heuttaa peruuttamatonta vahinkoa meren ekosysteemille, koska hait ovat ruokaketjun huipulla”, Pacheco sanoi.

Haineväkeitto on herkkuruoka Kiinassa. Kiinan vaurastuminen on lisännyt hainevien kysyntää. JR.

Etelä-Afrikka lakkauttaa monarkioita

Etelä-Afrikka. Etelä-Afrikka lakkauttaa kuusi maassa toimivaa perinteistä monarkiaa, maan hallitus ilmoitti heinäkuun lopussa. Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman mukaan jotkut niin sanotut perinteiset monarkiat on luotu apartheidin aikana jakamaan kansaa. Päätös perustuu hallituksen teettämään kuusivuotiseen tutkimukseen.

”Apartheidhallinto loi joihinkin yhteisöihin omat perinteiset johtajansa aitojen johtajien kustannuksella”, Zuma sanoi. Hän kuitenkin totesi, ettei ketään tulla syyttämään yhteistyöstä apartheidhallinnon kanssa.

Lakkautettavat monarkiat tulevat tiensä päähän, kun niiden nykyiset hallitsijat kuolevat. Sen jälkeenkin maahan jää yhä seitsemän kuningasta.

Monarkioiden rooli on pää-
asiassa seremoniallinen. Kuninkaat voivat kuitenkin toimia välittäjinä paikallisissa kiistoissa. Etelä-Afrikan hallitus tukee monarkioita taloudellisesti, joten päätös säästää rahaa. Lakkautettavat monarkiat voivat vielä viedä päätöksen oikeuteen.

Etelä-Afrikan suurimpia etnisiä ryhmiä zuluja ja xhosia edustavat kuninkaat Goodwill Zwelithini ja Zwelonke Sigcavu saavat pitää asemansa jatkossakin. JR.

Lentäjät jättävät Filippiinit

Filippiinit. Filippiinien kansallinen lentoyhtiö Philippine Airlines on pulassa. Heinäkuussa sen 25 lentäjää päätti yllättäen vaihtaa työpaikkaa. Yhtiö joutui perumaan useita kotimaan reittejä ja tuhannet matkustajat odottelivat turhaan lentojaan.

Äkillisen lentäjäkadon taustalla on ulkomaisten lentoyhtiöiden tarjoamat paremmat palkat sekä  pilottien tyytymättömyys entistä työnantajaansa kohtaan. Lentäjillä on periaatteessa 180 päivän irtisanomisaika, mutta suurin osa lähtijöistä istuu jo muiden aasialaislentoyhtiöiden koneiden puikoissa.

”Ulkomaiset lentoyhtiöt ovat houkutelleet lentäjiä lupaamalla kolminkertaistaa heidän palkkansa”, valitti Philippine Airlinesin johtaja Jaime Bautista Manila Times -lehdessä.

Bautistan mukaan etenkin Lähi-Idässä toimivat lentoyhtiöt eivät itse vaivaudu kouluttamaan pilotteja, vaan kalastelevat henkilökuntaansa muiden yhtiöiden kalliisti kouluttamia lentäjiä. 

Aiemmin Filippiinit on tullut tutuksi siitä, että etenkin sikäläisillä sairaanhoitajilla ja merimiehillä on kysyntää maailman työmarkkinoilla. PL.

 

Angola vetää portugalilaisia

Angola. Viime vuonna lähes 24 000 portugalilaista muutti Angolaan parempien työmahdollisuuksien toivossa. Portugalin talous on vaikeuksissa, kun taas maan entisen siirtomaan Angolan talouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna 8,5 prosenttia. Öljyn korkea hinta vauhdittaa Angolan talouden nousua.

Angolasta on tullut viime vuosina Portugalin tärkein vientikohde EU:n ulkopuolella. Sen osuus kaupasta on seitsenkertaistunut vuoden 2000 jälkeen.

”Kun näkee, kuinka paljon Portugalissa on työttömyyttä, uskoo että useammat ihmiset ovat valmiita muuttamaan tänne saadakseen hyvän työpaikan”, portugalilaisen ohjelmistoyrityksen palveluksessa oleva Ricardo Gorjão sanoi New York Timesille. Gorjão työskentelee suurimman osan vuodesta Angolassa.

Hänen mukaansa elämä Angolan pääkaupungissa Luandassa voi kuitenkin olla vaarallista ja kallista verrattuna Portugaliin.

Lissabonissa opiskeleva angolalainen Edson Martins aikoo palata kotimaahansa valmistuttuaan. Hän kertoo, että portugalilaisopiskelijat kyselevät häneltä, miten löytäisivät töitä Angolasta.

”Opiskeleminen täällä on mahtavaa, mutta todelliset mahdollisuudet soveltaa oppimaani käytännössä ja […] perustaa yritys ovat Afrikassa”, hän sanoo. JR.

Brasilialaispankit 
Afrikkaa valloittamaan

Brasilia. Angolan talouskasvu kiinnostaa paitsi portugalilaisia, myös Portugalin toista entistä siirtomaata Brasiliaa. Brasilialaiset pankit yrittävät nyt rantautua niin Angolaan kuin muihinkin Afrikan kasvaviin talouksiin.

Loppukesästä kaksi Brasilian
neljästä suurimmasta pankista päätti lähteä yhteiselle Afrikan valloitukselle, kertoo Folha de São Paulo -lehti. Brasilialaisten tie Afrikan markkinoille käy Portugalin kautta: pankkijätit Banco do Brasil ja Bradesco ostivat itselleen siivun Afrikassa jo toimivasta portugalilaispankista.

Brasilian omat pankkimarkkinat ovat jo niin kilpailtuja, että kasvu täytyy hakea ulkomailta. Talouskriisin jäljiltä kauppa niin Euroopan kuin Yhdysvaltojen kanssa on vähentynyt, mutta yhteistyö Afrikan ja Aasian kanssa voi hyvin.

Samaan aikaan yritysten maailmanvalloituksen kanssa myös Brasilian valtio hakee painavampaa jalansijaa kansainvälisessä yhteisössä. Yhtenä välineenä on kehitysyhteistyörahoitus. The Economist -lehti on laskenut, että Brasilian kehitysrahoitus on 900 miljoonan euron luokkaa vuodessa. Suunnilleen saman verran kehitysapua antaa myös Suomi. PL.

Ilmaston lämpeneminen 
hävittää planktonia

Maailma. Planktonin määrä maailman merissä vähenee ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, selviää heinäkuun lopussa julkaistussa tutkimuksessa.

Planktonin määrä on vähentynyt 40 prosenttia vuoden 1950 jälkeen, ja ilmaston lämpeneminen kiihdyttää sen katoamista.
Plankton tuottaa puolet ilmakehän hapesta ja sitoo ilmastonmuutosta aiheuttavaa hiilidioksidia,  kanadalaisessa Dalhousien yliopistossa työskentelevä Boris Worm toteaa uutistoimisto IPS:lle.

Toinen tutkimukseen osallistunut tutkija Marlon Lewis vertaa planktonia ruohoon ja puihin. ”On pelottavaa ymmärtää, että olemme menettäneet melkein puolet merten viherkasveista”, hän sanoo.

Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa planktonin ravinnonsaantia. Merten ekosysteemi kärsii planktonhävikistä, sillä kasviplanktonit ovat merten ravintoketjun pohjalla.

Eläinplanktonit syövät kasviplanktonia, ja eläinplanktonit ovat puolestaan muiden merenelävien ravintoa. Planktonkadon myötä meret mahdollisesti myös sitovat vähemmän hiilidioksidia. JR

Tiedon puute lisää 
aborttikuolemia Ghanassa

Ghana. Ghanalaisnaiset eivät usein tiedä, että abortti on monissa tapauksissa laillinen Ghanassa.

Joka kymmenes äitiyskuolema Ghanassa johtuu vaarallisesta abortista, todetaan newyorkilaisen Guttmacher-instituutin julkaisemassa tutkimuksessa.

Monet naiset myös kärsivät komplikaatioista abortin jälkeen, ja alle puolet heistä saa tarvittavaa jatkohoitoa.

Tutkimuksen mukaan melkein 20 prosenttia abortin haluavista naisista hakee apua sen tekemiseen ystävältä tai sukulaiselta tai pyrkii tekemään abortin itse.

Jotkut myös kääntyvät perinteisen lääketieteen harjoittajan puoleen.

Vuonna 2007 tehdyssä kyselytutkimuksessa selvisi, että vain neljä prosenttia naisista tiesi, että abortti on laillinen tietyissä tilanteissa.

Raportissa huomautetaan myös, että turvallisen abortin saaminen Ghanassa on erittäin kallista.

Guttmacher-instituutin mukaan Ghanassa lähes 40 prosenttia raskauksista on ei-toivottuja. Noin seitsemän prosenttia raskauksista päättyy aborttiin. JR.

Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.

Muut Maailman Kuvalehden linkit

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!