Suomessa saatiin syyskauden avajaisiksi leyhytellä jälleen yhdellä tutkimuksella, joka ylistää meitä maailman parhaaksi paikaksi.
Aika moni taisi reagoida uutiseen laskemalla leukaa, panemalla kädet puuskaan ja tuhahtamalla. Mitä hyvää täällä nyt muka on? Kun täällä on niin moni asia pielessä.
Oma kyökkipsykologinen käsitykseni maailmasta on se, että ihmisten ongelmien määrä on aina vakio. Ongelmien laatu vain riippuu olosuhteista.
Muistan kun yliopistosta valmistuttuani valittelin meksikolaiselle työkaverilleni Suomen opintotukeen liittyviä ongelmia. Ensin piti tietenkin selittää opintotuen käsite: Minulle siis oli maksettu rahaa siitä, että kävin ilmaiseksi yliopiston.
Pari päivää myöhemmin minulle selvisi sattumalta, miten kollegani oli omat yliopisto-opintonsa rahoittanut: myymällä Mexico Cityn kaduilla äitinsä ja tätiensä kirjomia pöytäliinoja. Nyt hänen palkkansa kului lähes kokonaan nuorempien sisarusten koulumaksuihin.
Harvoin olen hävennyt mitään niin paljon kuin opintotukivalitustani.
Vanha hokema väittää, että ulkomailla asuessa oppii enemmän omasta kotimaastaan kuin uudesta asuinmaastaan. Kahdeksan vuoden ja neljän maan turneen jälkeen aloin olla samaa mieltä.
Minulle paras osoitus Suomen parhaudesta ovat nimenomaan ne aiheet, joista täällä valitetaan: terveyskeskuksen jonot ovat hitaita, koululuokat liian isoja ja musiikkitalo ruma. Että Suomen hyväksi paikaksi arvioivien täytyy olla väärässä.
Valitusten takaa voi lukea ainakin tämän verran Suomesta: maasta löytyy terveyskeskuksia, koululuokkia ja musiikkitalo. Ja kriittisiä ihmisiä.
Eihän se, että asiat ovat hyvin, tarkoita etteivätkö ne voisi olla vielä paremmin. Juuri sen takiahan niin moni asia on Suomessa niin hyvällä tolalla, että joku on nähnyt epäkohdan ja halunnut korjata sen. Asia kerrallaan, kerta toisensa jälkeen. Niistä on sitten kertynyt tulokseksi yhteiskunta, jonka valituksen aiheet voivat maailmalla ihmetyttää.
Ehkä suomalaisten suuri viisaus onkin juuri valittamisessa ja tyytymättömyydessä. Kun tarpeeksi montaa on ärsyttänyt tarpeeksi kauan, joku on tehnyt jotain.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit
- Pääkirjoitus: Paluu kukkahattuihin
- Kolumni: Mätäkuun juttuja
- Henkilökuvassa: Tuulia Syvänen
- Luonnon vai öljyn suojelua
- Politiikkaa palautuksilla
- Vientituotteena ihminen
- Vieraskolumni: Jalkapallon MM-kisat – hukkaan heitetty mahdollisuus?
- Reppu & passi: Kallion kundin katoava paratiisi
- Paperittomien Eurooppa
- Kumpi vai kampi: Optimisti vai pessimisti?