”And I am so cool that the devil won’t even want me to hell! (Olen niin viileä, ettei paholainen edes halua minua helvettiin.)”

Yleisö räjähtää suosionosoituksiin itsevarmuutta uhkuvan räppärin viimeisille riimeille, joilla hän lopettaa seksiseikkailujaan kuvailevan satiirinsa.

Esiintyjä kohentaa lippalakkiaan ja osoittaa haastavasti sormellaan kaiteeseen nojailevia räppäreitä. Heiltä ei heru kunnioitusta seksitarinalle. Päinvastoin: he valmistautuvat esittämään tulikivenkatkuisen vastauksen syntisenä pitämäänsä esitykseen.

Namibian pääkaupungin Windhoekin yliopiston kampuksen liikuntasaliin kerääntyy viikoittain satoja nuoria seuraamaan räp-rinkiä, jota tuttavallisesti kutsutaan verbalizeksi.

Valoa syntisille

”Homma alkoi muutama vuosi sitten, kun aloimme kristittyjen veljien kanssa vaihtaa riimejä kampuksen koriskentällä”, kertoo John D, joka on vakionaama yliopiston räp-ringeissä.

Useimpien yliopiston räppäreiden tavoin John on kokenut vahvan helluntailaisen herätyksen. Hänelle musiikki on ainoastaan kanava ilosanoman levittämiseen.

”Ennen olin kuten nuo muut kaverit: elin epäsiveellisesti ja tein maallista musiikkia. Nyt meikäläinen elää valossa. Ja eihän valoon voi jäädä chillaamaan yksikseen, se täytyy tuoda pimeyden keskelle.”

Pian heräämisensä jälkeen John tutustui sattumalta amerikkalaiseen gospelräppiin.

”Nyt henki auttaa minua kirjoittamaan pyhää ja entistä doupimpaa lyriikkaa.”

John kuuntelee maallista musiikkia enää ainoastaan analysoidakseen vihollistensa taktiikoita.

”Tuon Jeesuksen sanoman esille jokaisessa ringissä näille syntisille kavereille. Niin evankeliumi leviää räppäreille ja koko kansalle.”

Kiistelty räp

Perinteisesti luterilaisena ja katolisena maana tunnettuun Namibiaan syntyy nopeassa tahdissa uusia pieniä ja paikallisia helluntailaisia kirkkoja – etenkin pääkaupunkiin Windhoekiin.

Karismaattiset kristityt ovat näkyviä yhteiskunnassa. Moni maan muusikoista kuuluu johonkin monista helluntailaisista kirkoista, joiden jumalanpalveluksissa kuulee virsien sijasta nopeatempoisia popkappaleita rummuilla, syntetisaattoreilla ja sähkökitaroilla soitettuina. Suurin osa yliopistonkin räp-ringin esiintyjistä ponnistaa pienistä paikallisista kirkoista.

”Muutama vuosi sitten meitä oli vain kaksi kristittyä veljeä räppäämässä. Nyt meitä räppääjiä on kymmeniä, ja sadoittain yleisöä joka viikko.”

Johnin pastori ei kuitenkaan edes tiedä hänen palavasta evankelioinnistaan yliopiston räp-ringissä. Hänen seurakuntansa vanhimmat katsovat räpin olevan syntistä ja uskovilta kiellettyä musiikkia.

Vahvan kääntymyksen kokeneet nuoret haluavat kiellosta huolimatta levittää fundamentalistisen kristinuskon sanomaa. Niinpä uudestisyntyneillä nuorilla on myös palava halu räpätä ja osallistua battleihin, joissa väitellään musiikin ja runouden avulla yhteiskunnallisesti koskettavista aiheista.

Yksi kuuma puheenaihe räpissä onkin seksuaalisuus; Namibian synkkä hiv-tilanne puhuttaa jatkuvasti paikallisessa mediassa.

Nuori siististi pukeutunut mies nousee päättäväisesti lavalle ja vastaa riimeillään edellisen räppääjän siveettömiin riimeihin. Mies tuomitsee ehkäisyvälineiden käytön näppärällä sanaleikillä:

”Do a second analyse of use of contraceptives/ because only a fool would use of a plastic bag this thin/ to keep the death away from his skin. (Mieti tarkkaan ehkäisyvälineiden käyttöä/ sillä vain hullu käyttäisi näin ohutta muovikassia/ pitääksen kuoleman irti iholtaan.)”

Virinnyt battle saa yleisön osoittamaan jälleen mylvien suosiotaan.