Nicaragua, puoli vuotta ennen Tony Halmeen kuolemaa.
Nyrkkeilijä makaa arkussaan. Kansi on auki, kymmenet tuhannet kansalaiset jonottavat päästäkseen hyvästelemään ”kehän herrasmiehen”. Maansuru on julistettu kolmeksi päiväksi. Kolminkertainen kevyen sarjan maailmanmestari Alexis Argüello kuoli yhtäkkiä, niin yllättäen.
Viralliseksi kuolinsyyksi kirjataan itsemurha. Argüello ampui itseään sängyn laidalla sydämeen. Hän oli kärsinyt masennuksesta jo pitkään. Huumeet ja alkoholi kuuluivat kuvioihin – niin kuin politiikkakin. Vuonna 1975 Argüello kuvattiin ratsastamassa kyläjuhlilla diktaattori Anastasio Somozan läheisyydessä. Argüello koitti parhain päin selittää tulleensa huijatuksi. Hän ei ollut tiennyt, että Somoza oli juhlissa.
Selityksillä ei Kainin merkkiä pois poltettu: diktatuurin vuonna 1979 kaataneet sandinistit ryöväsivät Argüellon omaisuuden.
Kansalle ihmisen kokoinen Argüello oli aina rakas, olihan hän ponkaissut kultavyön kantajaksi romupellistä ja jätesäkkimuovista kyhättyjen hökkelien keskeltä.
Argüello ei saanut poliitikoilta rauhaa, koska ystävällisesti hymyilevä köyhien sankari oli vaaleissa arvokas täky. Mutta politiikka oli hänet myös tuhoava.
Argüello päätyi Managuan pormestariksi vuonna 2008 ja masentui pian. Hän ymmärsi, että vaalivoitto tuli vilpin saattelemana. Pian kaupungin johtoa alettiin syyttää väärinkäytöksistä, tehottomuudesta ja piittaamattomuudesta.
Argüello saattoi vain katsella vierestä. Valta oli muualla, presidentin kansliassa. Hänet oli haluttu muikeasti virnisteleväksi nukeksi kissanristiäisiin, kisamaskotiksi kansan pariin.
Ymmärrettyään roolinsa Argüellon masennus vain syveni. Taas häntä oli vedetty nenästä. Eikä miehen edes annettu selittää. Kuolo korjasi hänet.
Tammikuussa 2010 Suomen lehdissä otsikoidaan: ”Köyhien sankarilla oli rankka yksityiselämä”, ”Halme herätti Helsingin lähiöt”.
Eroja näissä kahdessa miehessä riittää. Halme syytti maahanmuuttajia ja vähän muitakin. Argüello taas keskittyi kuuntelemaan ja ymmärtämään nicaragualaisten enemmistöä, niitä, jotka eivät tarvitse syntipukkeja vaan maissilettuja ja papuja ruokapöytään.
Argüellon tavoin Halme kuitenkin puhui vähäosaisten kieltä. Suomessa se kieli on usein väkivaltainen, tai vähintäänkin tuntematonta pelkäävä.
Olisikohan kehien herrasmies saanut Halmeen kielenkäyttöön edes pienen muutoksen ja asettanut ongelmia mittasuhteisiinsa, jos miehet olisivat viettäneet pari iltaa paikallispubissa rupatellen?
Usein tuntemattoman kohtaaminen parantaa pelolta.
Kirjoittaja työskentelee Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Nicaraguassa.