Artikkelikuva
Uutistyön lisäksi Jesca Muyingo tekee päätöksiä Plan Suomen hallituksessa ja suunnittelee ja ompelee bisnesvaatteita. ”Suvussani on paljon käsityöihmisiä”

Henkilökuva: Maailmanmuuttaja

Nelosen uutisankkurin Jesca Muyingon mielestä suomalaiset eivät hahmota omaa historiaansa osana maailman historiaa. Siksi maailma jaetaan meihin ja muihin. Oman erilaisuutensa suomalais-ugandalainen kosmopoliitti sanoo oppineensa kääntämään edukseen.

Aamukahvi höyryää kupissa Nelosen uutistoimituksen neuvotteluhuoneen pöydällä. Toimituksen valoja sytytellään verkkaan, mutta uutisankkuri ja -toimittaja Jesca Muyingo on jo pyyhältänyt tarkistamaan päivän aikatauluja.

Ei, tänään eivät uutisvuoroa tekevää Muyingoa työllistä maailman kuohut. Sen sijaan kotimaassa tapahtuu suuria.

Victorian ja Danielin Helsingin-ohjelma alkaa jo ennen aamuyhdeksää”, Muyingo sanoo ja malttaa sitten istuutua haastateltavaksi.

Vuosi sitten Muyingo palasi Suomeen työskenneltyään pitkään YK-tehtävissä. Nyt hän toimittaa ja lukee Nelosen uutisia ja tuntuu varsinkin monien verkkokeskustelijoiden puheissa päässeen pitkälle.

On Muyingo pidemmälläkin ollut, ainakin jos Suomesta katsotaan.

Hän tunsi jo lapsena sekä Ugandan että Suomen. Aikuisena hän on työskennellyt muun muassa Keniassa, Etiopiassa ja eteläisessä Afrikassa, auttamassa kriiseistä toipuvilla ja konflikteista kärsivillä alueilla eläviä ihmisiä. Siinä välissä hän opiskeli Lontoon yliopistossa viestintää, kansainvälistä politiikkaa ja lakia sisältävät tutkinnot ja on sittemmin täydentänyt opintojaan esimerkiksi Harvardissa.

”Olen aina tiennyt, mitä olen halunnut, ja tehnyt asioita sen mukaan”, hän sanoo.

Me ja muut – historiaton näkökulma

Suomea Muyingo kutsuu kodikseen, sillä täällä hän on kasvanut. Koteja on kuitenkin useita, sillä suurin osa ugandalaisista sukulaisista pakeni maailmalle hirmuhallitsija Idi Aminin aikaan 1970-luvulla.

Matkustamaan Muyingo on siis päässyt lapsesta saakka. Jostakin sieltä kumpuaa myös uteliaisuus maailmaan, erityisesti konflikteihin.

Ulkomaanuutiset ja kriisiaiheet Muyingo nimeää omimmikseen myös nykyisessä työssään. Puhe toimittajuudesta ja uutisoinnista kirvoittaa häneltä kritiikkiä muun muassa suomalaista ulkomaanuutisointia kohtaan.

Suomalaisen journalismin Afrikka-kuvassa maailma jaetaan Muyingon mukaan liian usein ”meihin” ja ”heihin”. Samalla unohtuu ilmiöiden historia – joka voi joskus liipata hyvin läheltä myös ”meitä”.

”Suomessa ei hahmoteta omaa identiteettiä eikä katsota omaa historiaa maailman mittakaavassa. Vaikka esimerkiksi jälleenrakennus ja maan sisäinen pakolaisuus eivät ole kovin kaukana Suomen historiassa, historiaton tai paikallinen näkökulma johtaa turhan vähäiseen ymmärrykseen muita kohtaan”, Muyingo muotoilee.

Eikä jako ”meihin” ja ”toisiin” koske Suomessa vain ulkomaanuutisointia, vaan myös ulkomaalaisia tai ”muualta tulleita” koskevaa journalismia. Muyingon mukaan on kohtuutonta, kuinka huonosti joitakin ihmisryhmiä Suomen tiedotusvälineissä käsitellään.

”Itsekritiikki tuntuu välillä puuttuvan kirjoittelusta kokonaan”, hän sanoo.

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa viimekeväinen uutisointi siitä, kuinka teinityttö kertoi joutuneensa kahden tummaihoisen miehen sieppaamaksi Salossa. Poliisitutkinnassa juttu paljastui keksityksi, mutta tämä jäi monessa tiedotusvälineessä kokonaan uutisoimatta – ja paikkakunnan ulkomaalaisten maine oli tietenkin jo mennyttä.

Muyingo hymähtää ja näyttää miettivän, kuinka asettelisi sanansa.

”Ylipäänsä uutisiin tuntuu Suomessa mahtuvan vain muutama juttu, joista kaikkien on kerrottava – vaikka ne eivät olisikaan päivän tärkeimpiä asioita. Kiinnostavuus ajaa tärkeyden yli, ja tähän syyllistyvät niin tiedotusvälineet kuin yleisökin”, hän muotoilee.

Haastattelijan ajatukset kääntyvät väkisin päivän ykkösaiheeseen, kuninkaallisen naapurintytön Suomen-vierailuun.

Melkein ensimmäinen musta uutisankkuri

Entä kulttuurishokki, kokiko Muyingo sellaista Suomeen palattuaan?

Muyingo kuittaa kysymyksen totea-malla, että vastaanotto ei yllättänyt – hänhän on kasvanut Suomessa.

Tullessaan valituksi Nelosen uutisankkuriksi Muyingo sai vastaansa uutisryöpyn, joka julisti, että Suomi oli saanut ”ensimmäisen mustan uutisankkurinsa”. Uutisia seurasi verkkokeskusteluvirta, jossa paitsi ruodittiin surutta ankkurin ulkonäköä myös linjattiin, minkälaisia maahanmuuttajia Suomeen saisi tulla ja mistä.

Tosiasiassa Muyingo oli lukenut uutisia Ylellä jo 1990-luvulla.

”Noilla jutuilla ei ole minulle merkitystä”, Muyingo sanoo ja etsii parempaa asentoa neuvottelupöydän ääressä. Hän toteaa kohdanneensa Suomessa jo lapsena ”niin uskomatonta kamaa”, ettei hänellä enää ole aikaa moiseen sananvaihtoon.

Sitten Muyingon huulille nousee hymy; ilme näyttää melkein viekkaalta, kuin hän olisi paljastamaisillaan salaisuuden.

”Kun on toistuvasti pakotettu mieltämään itsensä toiseksi, tuon identiteetin ottaa helposti omaksi valtaidentiteetikseen, comfort zonekseen. Taakaksi tarkoitetusta asemasta tuleekin myönteinen identiteetti sitten, kun oppii kriittisemmäksi ja aistimaan ja valikoimaan ympärilleen ihmisiä, joiden seurassa on hyvä olla.”

Suomalaisen valtavirran vastaista on myös se rohkeus, jolla Muyingo sanoo, että viihtyy parhaiten piireissä, joissa on sekä suomalaisia että eritaustaisia ihmisiä.

Yleensä Suomessa saa tuollaisesta kommentista ylpeän leiman otsaansa, mutta Muyingo on ylpeän sijaan vain rehellisen kansainvälinen: olo on omin paikoissa, joissa saa ympärilleen ison joukon paikkaan sitoutumattomia ihmisiä.

Yksi sellainen on Kenian pääkaupunki Nairobi.

Fantastinen nairobi

Nairobiin Muyingo muutti 2000-luvun taitteessa. Hän toimi YK:n vapaaehtoi sena Suurten järvien alueen aseiden­riisuntaohjelmassa, joka pyrki suitsimaan alueella rehottavaa laittomien aseiden virtaa ja auttamaan paikallisia kiinni vaihtoehtoisten elinkeinojen syrjään.

”Nairobi on fantastisen kosmopoliittinen paikka”, Muyingo sanoo.

Omimman olonsa hän kertoo löytäneensä Kenian eurooppalaisten ja intialaisten sekä kansainvälisten kenialaisten joukosta. Lisäksi Ugandan-sukulaisilla oli lyhyt matka käymään, ja läheisten oli myös Suomesta helppo lentää kylään.

Samaan hengenvetoon Muyingo kuitenkin toteaa, että puhuu tietysti vain hyväosaisen asemasta – esimerkiksi Nairobin slummien asukkaiden elämä on kaukana loisteesta. Siksi omaa etuoikeutettua asemaa ei pidä unohtaa.

Nairobia vähemmän kosmopoliittinen on myös Etiopian pääkaupunki Addis Abeba, johon Muyingo Nairobista muutti. Hän siirtyi Maailman ruokaohjelman WFP:n apulaisasiantuntijaksi, Etiopian ja Eritrean rajasotaan liittyvään hätäapuoperaatioon.

Etiopiasta WFP:n pesti vei edelleen Etelä-Afrikan Johannesburgiin. Alue oli laaja ja haasteita riitti: esimerkiksi Angolassa sota oli hajottanut infrastruktuurin, ja miinat haittasivat ruoanjakelua. Zimbabwessa ravitsemustilanne oli kriittinen maan poliittisen ja taloudellisen syöksykierteen takia.

Kuinka rankkaa konfliktialueella työskenteleminen oli henkisesti?

”Se oli duunia, jota olin aina halunnut tehdä, ja nautin siitä valtavasti. Vaikka tietysti – niin kuin kaikessa työssä – siinä oli myös puolia, jotka nakersivat”, Muyingo sanoo.

Rankinta oli onnettomuuksien ja väkivallan uhka, joka leijui YK-työntekijöiden yllä päivästä toiseen – ja joskus myös kohtasi kollegoita käytännössä.

”Avustustyöntekijöiden yhteisö on tiivis, vaikka ihmiset työskentelevät eri puolilla maailmaa. Kun kollegoille sattui jotakin, pahinta oli jäljelle jäävä, raskas pöly.”

Erilaiset todellisuudet haaste ystävyydelle

Muyingo puhuu myös ”sosiaalisen identiteetin kriisistä”, jota hän vaihtuvien komennustensa aikana poti. Vaikka hän nauttikin kansainvälisyydestä, jatkuva yhteisöön kuulumisen ja kuulumattomuuden ristiriita vei voimia.

”Vaikka en itse vanhojen ystävieni luota poissa ollessani korvannut heitä, en enää palatessani ollut heille yhtä tärkeä kuin ennen. Olimme monien kanssa kasvaneet eri suuntiin, koska todellisuutemme olivat olleet niin erilaiset.”

Kaikkiaan Muyingo sanoo kymmenen viime vuoden aikana muuttaneensa keskimäärin vuoden välein. Johannesburgista työ vei WFP:n päämajaan Roomaan, ja sieltä Muyingo muutti Lontooseen – työskennelläkseen pankkialalla.

”Halusin ymmärtää paremmin, kuinka kansainvälinen talous ja rahavirrat hallitsevat maailmaa”, hän sanoo.

Muutama vuosi riitti. Muyingo sanoo päättäneensä hengähtää YK:n ja pankkimaailman sekä jatkuvan muuttamisen hektisyydestä.

Sitten puhelin soi, ja häntä pyydettiin Neloselle.

Tärkeintä on toteuttaa itseään

”Normaalielämää”, niin Muyingo kutsuu tämänhetkistä eloaan. Se ei silti tarkoita, että kiire olisi loppunut: haastateltava vilkuilee jo kelloaan, kun haastatteluaikaa on jäljellä vartti. Sen jälkeen, minuutilleen, alkaa toimituksen aamupalaveri, ja sitten on juostava päivän uutisten perään.

Miten Muyingo rauhoittuu, jos kiireistä uutiselämääkin voi kutsua hengähtämiseksi?

”Rauhoitun, kun tiedän, että kaikki raudat ovat hyvällä tulella. Itsensä toteuttaminen ei väsytä, mutta silloin olen rauhaton, jos en saa tehdä sitä, mikä minusta on tärkeää.”

Juuri nyt tärkeää on suomalaisten uutisnälän tyydyttäminen. Muyingo luonnehtii itseään julkiseksi palvelijaksi, ja sellaisena hän haluaa pysyä tulevaisuudessakin, tekipä mitä tahansa.

Mitä se mitä tahansa sitten voisi olla? Hänhän on nyt asunut ja työskennellyt Helsingissä vuoden verran, ja maailmanmuuttajan perusrytmissä pian olisi uuden alun aika.

Muyingo näyttää taas miettivän, miten sanansa asettelisi. Lopulta hän toteaa pitävänsä ankkurin työstään niin paljon, ettei päätöksillä ole kiire – ainakaan tulipalokiire.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!