Suomalainen leikkokukkatuotanto ajautui vaikeuksiin, kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, ja suojatullit poistuivat. Muun muassa neilikan, leikkokrysanteemin, iiriksen, freesian ja monen muun kotimaisen leikkokukan tuotanto loppui käytännössä kokonaan. Ainoa, mikä jäi, oli ruusu.

”Sen kilpailukyky riitti, hintalaatusuhde oli kohdallaan”, sanoo turkulaisen Huiskulan puutarhan toimitusjohtaja Antti Pajunen. Huiskula on tällä hetkellä Suomen suurin leikkoruusun tuottaja.

Suomalaisen leikkoruusutuotannon huippu ajoittui 1990-luvun alkuun, jolloin sitä viljeltiin 45 kasvihuonehehtaarilla. Vuoteen 2006 mennessä viljelyala oli vähentynyt runsaalla kolmanneksella 28 hehtaariin. Sen jälkeen tuotantomäärät ovat romahtaneet neljännekseen aiemmasta. Virallisesti ruusua viljellään nyt kymmenellä hehtaarilla, mutta Pajusen mukaan valtakunnallisesti merkitsevää tuotantoa on enää 6–7 hehtaaria.

”Suomalaisessa ruusuntuotannossa on tapahtunut hurja laukka alaspäin. Varsinainen rytinä kävi syksyllä 2006, jolloin suomalainen ruusuntuotanto putosi polvilleen”, sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Syyskuussa 2006 Kesko toi marketteihin Reilun kaupan ruusut.

Afrikan ruusu

Antti Pajunen esittelee puutarhan seinälle ripustettua ilmakuvaa.

”Näissä kaikissa huoneissa kasvaa ruusua, yhteensä kolme hehtaaria. Se on yli puolet pinta-alastamme. Leikkoruusut ovat tärkein myyntituotteemme.”

Huiskulassa ruusua on viljelty 1950-luvulta asti, mutta nyt edessä on tuotannon supistaminen. Alalla on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon muutoksia: entisistä suurista tuottajista Partaharjun puutarha Pieksämäellä on lopettanut ruusunviljelyn kokonaan ja kouvolalainen Ruusutarhat vähentänyt huomattavasti.

”Syitä tuotannon vähenemiseen voi olla monia, mutta selvää on, että Reilun kaupan ruusu on vaikuttanut siihen, että Suomesta on lähtenyt joitakin kymmeniä yrityksiä ja joitakin satoja työpaikkoja”, Jyrki Jalkanen toteaa.

”Ruusu lähtee tilalta 7–8 sentillä, päälle tulee kymmenen prosentin Reilun kaupan lisä. Kaupassa ruusun hinta on 49–55 senttiä. Sen verran pitäisi Suomessa tuottajan saada pystyäkseen maksamaan palkat, verot ja muut tuotantokustannukset. Yhtälö on mahdoton.”

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään Reilun kaupan ruususta.

”Afrikkalainen halpatuotantoruusu tuli jo ennen Reilun kaupan ruusua, jonka mukaan ottaminen oli vain hyvä markkinointioivallus osana jo olemassa olevaa kehitystä”, Jalkanen sanoo.

Myöskään Antti Pajunen ei syytä suomalaisen ruusutuotannon vaikeuksista erityisesti Reilun kaupan ruusua, vaan afrikkalaista tuontia yleensä. Sen myötä koko eurooppalainen ruusutuotanto on vaikeuksissa.

”Reilu kauppa sinänsähän on ihan hyvä järjestelmä. Kuluttaja maksaa tuotteesta enemmän, jotta myös tekijälle jää enemmän. Mutta kun nämä Reilun kaupan ruusut ovat niin julmetun halpoja”, Pajunen huokaa.

Reiluuden kriteerit

”Kyse ei ollut siitä, että olisimme halunneet kilpailla suomalaisen tuotannon kanssa, vaan siitä, että jos ruusuja joka tapauksessa tulee kolmansista maista, on parempi tietää mistä ne tulevat”, sanoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa.

Valtaosa Suomessa myytävistä ulkomaisista ruusuista, Reilun kaupan ruusut mukaan lukien, tuotetaan Keniassa Naivasha-järven alueella. Ruusutuotannon keskittyminen on aiheuttanut isoja ympäristöongelmia ja alueen valtava väestönkasvu tuo mukanaan sosiaalisia ongelmia. Kukkia viljellään pääosin ulkomaisessa omistuksessa olevilla suurtiloilla eikä niistä makseta veroja.

Virtaintorpan mukaan Reilun kaupan ruusuja tuottavat tilat eivät ole osa ongelmaa vaan päinvastoin yksi ratkaisu niihin, sillä ne noudattavat muita tiukempia työsuhde- ja ympäristönormeja ja esimerkiksi kierrättävät käyttämänsä veden.

”Omistussuhteet eivät kuulu niihin asioihin, joita Reilun kaupan systeemi valvoo”, Virtaintorppa sanoo. ”Mutta meidän järjestelmämme takaa sen, että tuotteista maksetaan sellaista hintaa, että työntekijä pärjää. Kun verrataan paikallisiin olosuhteisiin ja tiloihin, joilla ei ole sertifiointia, Reilun kaupan tuottajilla olosuhteet ovat huomattavasti paremmat. Työoloihin liittyy muutakin kuin palkka.”

Reilun kaupan tilan työntekijän kuukausipalkka on Keniassa 75 euroa. Se on yli kaksinkertainen paikallisiin minimipalkkoihin nähden ja riittää juuri pakollisiin ruoka- ja asumismenoihin.

”Reilun kaupan sertifiointi ei globaalisti kasvata Naivashassa tai missään muuallakaan tuotettujen kukkien kulutusta, vaan ohjaa jo olemassa olevaa kulutusta kestävämpään suuntaan”, Virtaintorppa sanoo.

Myyntilukuja Virtaintorppa ei kuitenkaan halua antaa. Syy on yhteistyö Keskon kanssa: ”Kumppanimme on toivonut, ettei tarkkoja myyntimääriä kerrota. Koska meillä on ollut kukkien myynnissä lähinnä yksi iso kumppani, kunnioitamme heidän toivettaan.”

Luvut selviävät kuitenkin Keskon yhteiskuntavastuun raportista, jonka mukaan vuonna 2009 Reilun kaupan ruusuja myytiin 10,2 miljoonaa kappaletta. Kauppapuutarhaliiton arvion mukaan ruusuja tuotiin Suomeen viime vuonna noin 20-25 miljoonaa, kun tuonti vuonna 2005 oli karkeasti arvioiden puolet tästä. Tuonti on siis kasvanut suurin piirtein saman verran kuin Reilun kaupan ruusujen myynti.

Keskon vuoden 2006 yhteiskuntavastuun raportissa todetaankin, ettei Keskon jo aiemmin maahantuomien kenialaisruusujen myynti koskaan yltänyt Reilun kaupan ruusujen lukemiin. Ruusut ovat yksi suosituimmista Reilun kaupan tuotteista.

Elämää ruusujen jälkeen

Ruusuntuotantonsa lopettaneella Partaharjun puutarhalla ei enää murehdita kotimaisen ruusunviljelyn kohtaloa.

”Ruusun massatuotanto Suomessa käy kannattamattomaksi, näen sen väistämättömänä tosiasiana. Elämään kuuluu se, että joutuu tekemään muutoksia, ja parempi tehdä sitten ajoissa”, Partaharjun puutarhan toimitusjohtaja Erkki Savolainen kuittaa. Entisissä ruusuhuoneissa kasvaa nyt kymmenen miljoonaa puuntaimea.

Myös Huiskulassa katsotaan jo eteenpäin.

”Emme ole enää aikoihin investoineet ruusuun. On aloitettava hallittu siirtyminen muihin myyntikasveihin”, Pajunen sanoo.

Huiskulan puutarhan yhteydessä toimivan tuontitukun valikoimiin kuuluu nykyisin myös Reilun kaupan ruusuja.

”Sitä on tarjottava, mitä kuluttajat haluavat”, Pajunen toteaa. ”Oma kantani on, että jos kerran Afrikasta ruusuja tuodaan, olkoon sitten Reilun kaupan ruusua, jonka tuotanto-olosuhteet ovat pikkuisen paremmat kuin minkä tahansa ruusun.”

Kommentti: Syyt ja seuraukset sekaisin

Olen aina ollut vankkumaton Reilun kaupan kannattaja.

Ja tulen varmasti olemaankin. Sen sijaan luottamukseni Reilun kaupan edistämisyhdistystä kohtaan on kokenut kolauksen. Syynä ei kuitenkaan ole mikään mystinen rakkaus suomalaista ruusua kohtaan, vaan yhdistyksen antamien tietojen osoittautuminen harhaanjohtaviksi tai peräti vääriksi.

Yhdistyksestä kerrotaan, että ”ruusun kotimainen kasvatus romahti EU-jäsenyyden myötä”, joten ”kotimainen tuotanto ei kata kulutusta, vaan osa tuotteista tulee joka tapauksessa ulkomailta”. Reilun kaupan ruusu ei siis lainkaan kilpaile suomalaisen tuotannon kanssa, vaan ”suomalaisen ja eurooppalaisen ruusun vähentynyttä viljelyä on korvattu kehitysmaatuonnilla”.

Koko syy ja seuraus -ketju on kääntynyt päälaelleen. Todellisuudessahan juuri halpatuonti kehitysmaista on ollut syynä siihen, että kotimaisen viljelyn kannattavuus on heikentynyt ja tuotantoa on jouduttu vähentämään. Kehitystä voi pitää hyvänä, huonona tai väistämättömänä, ja eri mieltä voi olla siitä, mikä on Reilun kaupan ruusun osuus asiaan, mutta harhaanjohtavaa on väittää, ettei mitään kilpailuasetelmaa ole koskaan ollutkaan.

Silja Ylitalo