Turvapalvelujen luvattu maa

Etelä-Afrikka käsittelee men­neisyyttään taiteen keinoin.
Tuloksia on nähtävillä nyt myös Helsingin Taidemuseossa.

Lammaspäinen veistos seisoo Tennispalatsin taidemuseossa turva-aidan rajaamassa häkissä. Sinne on ahdettu myös tuhat punaista kumihansikasta, sirppiä ja viidakkoveistä. Jane Alexanderin ”Aave rajalla” -teos on osa Turvapalvelujen luvattu maa -nimistä kokonaisuutta.

Käsi hipaisee kylmää verkkoaitaa. Piikkilankakerä aidan päällä takaa, ettei häkistä niin vain karata.

Toisaalla museossa apinaveistos vartioi monitorista näkyvää turvakameran kuvaa.

Eteläafrikkalainen Jane Alexander yhdistelee tarinallisten installaatioidensa veistokset ja rekvisiitan kulloisenkin näyttelypaikan mukaan. ”En halua selittää teoksiani sen kummemmin.”

Etelä-Afrikasta on apartheidin jälkeisinä vuosina tullut merkittävä taiteen keskus. Tennispalatsin ”Peekaboo” -näyttelyn taiteilijoista osa on kansainvälisiä huippunimiä, osa matkalla maineeseen.

Teosten kantaaottavuus ja poliittisuus säväyttävät. Vaikka Condrad Botesin maalaukset on nimetty Valkoisen vallan kriisi -kokonaisuudeksi, Botes itse väittää olevansa ”epäpoliittinen taiteilija”.

Näyttelyssä maan nykyisyys niskoittelee ja uhoaa. Sairaalloiset kuvat tuntuvat toistavan apartheidin traumoja. Suuri osa teoksista käsittelee uuden identiteetin etsimistä ja löytämistä.

Esillä ei ole juurikaan uusia taiteen tekemisen tapoja, mutta sisällöillään tämä taide haastaa. Useammalta näyttelyyn valitulta taiteilijalta löytyisi tosin rohkeampiakin töitä.

Valkoisen ylivalta

Teoksia on suomalaisenkin katsojan helppo tulkita. Taiteilijat haluavat tuoda esille eurooppalaisen historian ja taiteen perinteen, johon he peilaavat omaa todellisuuttaan.
Teoksissa korostuvat turvallisuuteen liittyvät asiat. Esillä ovat fyysiset yhteiset tilat, aitojen sisällä, vankilassa, kaduilla ja kodeissa.

Näyttely laajenee Etelä-Afrikan ulkopuolellekin. Sosiaalisen valokuvaamisen perinnettä edustava Pieter Hugo esittäytyy Nigerian hyeenamiehillä ja Hollywoodin elokuvahahmoja parodioivalla Nollywood-valokuvasarjalla. Daniel Naudén maiseman ja eläimen yhdistävä ”Africanis”-valokuvat kertovat afrikkalaisen villikoiran evoluutiosta matkalla Kairosta Kapkaupunkiin.

Näyttelyyn päätyneet työt on valittu huomioimatta tekijöiden kulttuurisia taustoja. Eteläafrikkalaisen galleristin ja kuraattori David Brodien mukaan Peekaboon kaltaiset ryhmänäyttelyt joutuvat maailmalla helposti rajunkin arvostelun kohteeksi taiteilijavalintojen ja näyttelyn rakenteellisen eheyden osalta.

Näyttelyn kahdestakymmenestä taiteilijasta 60 prosenttia on valkoisia, 30 prosenttia mustia, 10 prosenttia värillisiä, vaikka Etelä-Afrikan 50 miljoonaisesta väestöstä mustia on noin 80 prosenttia, valkoisia alle 10 prosenttia.

Mitä toisella tapaa etnisesti painottunut taiteilijaryhmä olisi tuottanut nähtäväksemme?

”Lähes sata prosenttia korkeamman taideopetuksen piirissä olevista on valkoisia”, taideopettajanakin toimiva Jane ­Alexander summaa.

Peekaboo – uusi Etelä-Efrikka 16.1.2011 asti
Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa
(Salomonkatu 15). liput: 8/6 euroa.
 

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!