Pakistanin ennätysmonsuuni sysäsi liikkeelle ketjureaktion, joka johti viidesosan maan pinta-alasta peittäneisiin tulviin ja mutavyöryihin. Merkittävä osa tuhoista johtui maan suurimman joen, Indusin, tulvimisesta yli äyräiden.

Indusin alueen pahimmat vahingot aiheutuivat joen neljän keskeisen padon alueella, arvioi YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiojärjestön OCHA. Pinta-alaltaan suurin tuho tapahtui Taunsan padon ympäristössä.

Taunsan padon suojavallien pettäminen oli pakistanilaisen Dawn-lehden mukaan ajanut elokuun puoliväliin mennessä yli miljoona ihmistä kodittomaksi. Koko maassa arvioitiin tuolloin olevan 20 miljoonaa tulvien vuoksi kotinsa menettänyttä. Luvut ovat tämän jälkeen vielä nousseet.

Mikä Taunsan padolla meni pieleen? Vuonna 1958 rakennetun padon ja sen suojavallien kunnosta on oltu huolestuneita pitkään.

”Pato tehtiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen kohtaan, johon sivujoet tuovat erityisen paljon lietettä”, kertoo Islamabadissa sijaitsevan Quaid-i-Azam -yliopiston antropologian professori ja vesiaktivisti Mushtaq Gaadi puhelinhaastattelussa.

Pato rakennettiin aikoinaan eurooppalaisella tekniikalla, joka oli tehty vähälietteisempiä jokia varten. Lietteen kerääntyminen kasvatti suurtulvan riskejä.

Patoon kasautuva liete heikentää rakenteita ja haittaa padon toimintaa.

”Indusissa virtasi maanviljelykselle tärkeää lietettä alun perin 250 megatonnia vuodessa. Määrä oli tippunut patojen vuoksi noin 100 megatonniin jo vuosina 1974–75, ja nykyään vain murto-osaan siitä”, Gaadi taustoittaa.

”Olemme tuoneet lännestä järjestelmän, joka ei Etelä-Aasiassa toimi”, totesi Intian teknillisen instituutin professori Rajit Sinha BBC:lle elokuussa.

Suojavallit pettävät

Taunsan tulvavallien riskit olivat tiedossa, mutta työ niiden torjumiseksi jäi puolitiehen. Vuonna 2004 Maailmanpankki myönsi 144 miljoonan dollarin lainan huonokuntoiseksi todetun Taunsan padon kunnostamiseen. Maailmanpankki vastasi myös hankkeen toteutuksesta.

Padon rakenteiden korjaaminen oli välttämätöntä, mutta kansalaisjärjestöjen mukaan korjaamista olisivat vaatineet myös ihmisten suojeluun tehdyt rakenteet.

”Maailmanpankki keskittyi hankkeessaan padon rakenteiden suojeluun. Paikallisten ihmisten ja järjestöjen huolet tulvavallien vahvistamisesta sivuutettiin. Lisäksi osa vähäisistäkin suojatoimista jätettiin suunnitelmien vastaisesti tekemättä”, Gaadi kritisoi hankkeen toteutusta.

Järjestöt toivat tulvavalleja koskevat huolensa esiin Maailmanpankin maajohtajalle lähettämässään kirjeessä. Dawn-lehden mukaan Maailmanpankin maaedustaja hylkäsi järjestöjen ehdotukset lehdistötilaisuudessa 2007.

Onnettomuuden sattuessa tilannetta pahensi Gaadin mukaan se, että 7–8 vedenkorkeutta laskevaa patoporttia jäi tulvan aikana avaamatta.

”On epäselvää, johtuiko tämä uudesta tietokonejärjestelmästä vai halusta suojella padon rakenteita paikallisten ihmisten kustannuksella.”

Pakistanin hallituksen vesiosasto käynnisti syyskuussa kolmehenkisen paneelin totuuden selvittämiseksi Taunsan tapahtumista. Myös vesiosastoa on syytetty Taunsan virheistä.
Maailmanpankin Pakistanin maatoimisto ei halunnut vastata Gaadin kritiikkiin tämän artikkelin aikataulun puitteissa.

Patojen rakentaminen kasvussa

Pakistanin tapahtumat osuvat aikaan, jolloin suurpadot ovat tulleet takaisin Maailmanpankin agendalle.

1990-luvulla pankki lopetti suurpatojen lainoituksen kokonaan kasvavan kritiikin seurauksena.

Jättipatojen katsottiin synnyttävän laajoja sosiaalisia ja ympäristöongelmia. Halpa energia ei arvovaltaisten kriitikoiden mukaan ollut kääntöpuolien hyväksymisen arvoista.

Tauko jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Pankki on viime vuosina lähtenyt lainoittamaan muun muassa Nam Theun 2 -suurpatoa Laosissa, Bujagali -patoa Ugandassa sekä suunnitteilla olevaa maailman suurinta Grand Ingan patoa Kongossa.

Suurpadot ovat olleet ympäristö- ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan kiistanalaisia hankkeita. Maailmanpankki luokittelee paluunsa vesivoimaan ”korkean riskin ja korkeiden tuottojen” toiminnaksi.

Pankki perustelee patobuumia vuoden 2009 Directions in Hydropower -julkaisussa luotettavan energian tarpeella, ilmastosyillä ja vedenkäytön hallinnan parantamisella. Taustalla on myös raha: vesivoima jauhaa parhaimmillaan halpaa energiaa.

Suunnitteilla olevan Grand Ingan padon budjetti on yli kaksinkertainen Kiinan valtavaan Kolmen rotkon patoon verrattuna. Kongon pato tulee kiilaamaan sen ohi toiseksi kalleimmaksi ihmisen koskaan tekemäksi rakennelmaksi.

Yli 10 megawatin patojen rahoitus nousi Maailmanpankin mukaan vuoden 1999 nollatasosta 250 miljoonaan dollariin 2002–2004 välillä ja yli miljardiin dollariin vuonna 2008. Tämä vastasi noin 13 prosenttia pankin antamasta energia-alan kokonaislainoituksesta.

Kritiikkiä pankin sisältä

Indus-joen tulvavallien pettäminen toi esiin patojärjestelmien riskit. Maailmanpankki aloitti juuri ennen tulvia uuden korjaushankkeen Taunsan yläpuolisella padolla. Aika näyttää, mitä syksyn tulvat muuttivat.

Hankkeiden virallisten arviointiraporttien sävy on usein ollut kriittinen. Maailmanpankin oma tarkastuspaneeli kritisoi jo vuonna 2006 pankin toimia tulvien estämiseksi Pakistanissa.

Sen mukaan Maailmanpankin rahoittama tulvanestojärjestelmä ”aliarvioi paikallisia sääolosuhteita ja äärimmäisten sääolosuhteiden riskejä.”

Myös Ugandaan rakennettava Bujagalin pato sai arviointipaneelilta kritiikkiä. Paneeli oli vuoden 2008 raportissaan ”hyvin huolissaan Pankin ’rohkeasta’ johtopäätöksestä, jonka mukaan ilmastonmuutos ei tule vaikuttamaan padon läpi kulkeviin vesimassoihin.”

Kyse on myös siitä, mitä kehitykseltä halutaan. Suurpadot vaativat kumppanikseen raskasta sähkönsiirtoverkkoa ja suurasiakkaita. Esimerkiksi Pakistanissa noin kolmannes sähköstä tuotetaan vesivoimalla.

Vaihtoehdoksi on esitetty hajautettua, uusiutuvaa energiantuotantoa. Se palvelisi järjestöjen mukaan paremmin paikallisyhteisöjä ja pieniä yrityksiä.