Pienet Keski-Amerikan valtiot nousevat läntisen median otsikoihin vallankumousten ja luonnonmullistusten myötä. Honduras näytti mallia kesäkuun lopulla, kun maan armeija herätti presidentti Manuel Zelayan aamuyöstä kotoaan ja lennätti hänet Costa Ricaan. Sieltä hän antoi maailmalle lausuntoja yöpaitasillaan.

Zelayan karkotuksen jälkeen maan kongressissa presidentiksi valittu Roberto Micheletti on yrittänyt todistella, että kyseessä oli ”perustuslaillinen siirtymä”.

Zelayaa syytetään muun muassa maanpetoksesta, koska hän pyrki muuttamaan maan perustuslakia. Kansainvälinen yhteisö on yksimielisesti tuominnut kaappauksen ja vaatinut Zelayan palauttamista valtaan.

Kuka kannattaa Zelayaa?

El Paraison kaupungissa eteläisessä Hondurasissa liikkeitä on suljettu ja kauppa käy nihkeästi ulkonaliikkumiskiellon takia. Säännöllisin välimatkoin näkyy tarkastuspisteitä, siellä täällä myös armeijan leirejä.

Puolen päivän aikaan kaupungin keskuspuistossa istuvista ihmisistä harva rohkenee ottaa kantaa. 16-vuotiaalla Olga Martínezilla on kuitenkin mielipide. ”Zelaya pitäisi päästää takaisin Hondurasiin.”

Martínezin mielestä Zelayan tuki on ollut kaupungin kehitykselle merkittävä. ”Hän auttoi pormestariamme rakentamaan taloja köyhille, päällystämään katuja ja tehostamaan vedenpuhdistusta.”

”Häipykää täältä, emme tarvitse teitä”, keski-ikäinen Michelettin kannattaja puolestaan huutaa, kun ajamme hänen ohitseen.

Zelaya onnistui reilun kolmen vuoden aikana kääntämään itseän vastaan niin korkeimman oikeuden, kongressin, armeijan, kirkon kuin oman puolueensakin.

Kansan parissa hän on kuitenkin suositumpi kuin samaan puolueeseen kuuluva Micheletti. Heinäkuussa tehdyn kyselyn mukaan Zelayan hyväksyi 46 prosenttia kansasta, kun Micheletti sai vain 30 prosentin kannatuksen. Myös suurin osa tuomitsi Zelayan karkottamisen.

”Zelayalla on aina ollut hyvä kannatus, Micheletti taas on aina hävinnyt esivaaleissa”, kommentoi tuloksia CID-Gallupin Hondurasin osaston johtaja Xiomara Muñoz heinäkuussa.

Pelko purkautui kaappaukseen

Hondurasin eliitin suututti erityisesti se, että Zelaya liitti maan Venezuelan presidentti Hugo Chávezin johtamaan vaihtoehtoiseen ALBA-talousliittoon. Viimeinen niitti oli kysely, jota Zelaya puuhasi perustuslain uudistamisesta.

Vastustajien mukaan Zelaya halusi saada jatkokauden presidenttinä. Tämä ei ole koko totuus, sillä perustuslain muutosta ei olisi saatu valmiiksi ennen marraskuulle suunniteltuja presidentinvaaleja.

Vallankaappaukseen johtaneessa kesäkuun 28. päivän kyselyssä Zelaya olisi tiedustellut vasta sitä, voiko näiden vaalien yhteydessä järjestää kansanäänestyksen perustuslain muuttamisen tarpeellisuudesta.

Hondurasin perustuslaki kieltää presidentin uudelleenvalintaan liittyvän pykälän muuttamisen. Ironista on, että juuri tällä perusteella Zelayan syrjäyttänyt Micheletti johti itse vuonna 1985 kansanedustajien ryhmää, joka pyrki poistamaan samaisen pykälän.

Ihmisoikeudet vaarassa

Kirjailija William Porter keksi 1900-luvun alussa Hondurasille lisänimen ”banaanitasavalta”. Yhdysvaltain banaanifirmat hallitsivat tuolloin maata Chiquitaa edeltäneen United Fruit Companyn johdolla ja järjestelivät vallankaappauksia kuten tahtoivat.

Nyt sata vuotta nimen keksimisen jälkeen Barack Obama tuomitsi vallankaappauksen, mutta vaikeni sen jälkeen. Yhdysvallat pystyisi halutessaan painostamaan Michelettin hallitusta esimerkiksi jäädyttämällä kaappaukseen osallistuneiden pankkitilit ja viisumit.

Yhdysvaltain aloitteesta Hondurasin kriisiä on sovitellut Costa Rican presidentti Óscar Arias. Edessä näyttää olevan umpikuja.

”Tegucigalpassa tunnelma oli se, että Michelettin hallitus pelaa nyt vain aikaa”, kertoo Hondurasissa elokuun puolivälissä vieraillut ministerineuvos Liisa Maunula.

Suomen suurlähetystössä Nicaraguassa työskentelevän Maunulan mukaan tilanne kärjistyy koko ajan. ”Zelayan kannattajat koventavat otteitaan. Järjestyksen pito on armeijan käsissä, mikä voi johtaa yhä vakavampiin yhteenottoihin.”

YK:n sananvapausvaltuutettu Frank La Rue totesi Hondurasin-vierailunsa päätteeksi, että ”maassa ei ole sananvapautta arvostella de facto -hallitusta”. Tiedotusvälineitä on lakkautettu, mielenosoittajia pidätetty ja pahoinpidelty. Neljä Zelayan kannattajaa on tapettu kyseenalaisissa oloissa. Samaan aikaan Zelayan kannattajien joukossa väkivalta lisääntyy päivä päivältä.

Vaaleissa mahdollisuus

Mikäli kansainvälisen yhteisön – erityisesti Yhdysvaltain – painostus Zelayan palauttamiseksi ei voimistu ja Hondurasin armeijan tuki Michelettille säilyy, ainut toivo kriisin rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi olisivat marraskuun lopulle kaavaillut presidentinvaalit. Niiden ehdokkaat valittiin ennen kaappausta.

”Vasemmiston yhteisesti hyväksymä ehdokas voisi olla protestin purkautumisväylä”, Maunula toteaa.

Tiellä lienee kuitenkin varsin suuria esteitä. Yksi suurimmista on kaappauksen aikaansaama luottamuspula. Heinäkuussa tehdyn kyselyn mukaan vain 43 prosenttia kansasta aikoo äänestää vaaleissa. Lähes puolet uskoo vaalien olevan vilpilliset.

Zelaya ja muut Latinalaisen Amerikan päättäjät korostavat, etteivät voi hyväksyä oikeistohallinnon järjestämiä vaaleja. Jos Zelayan tukijat eivät osallistu vaaleihin asettumalla oman ehdokkaansa taakse, tulokset kyseenalaistuvat ja kriisi jatkuu.

Vasemmisto on aiemmin loistanut poissaolollaan Hondurasin politiikassa. Nyt sillä voisi olla mahdollisuus saada uusi johtotähti ay-liikkeestä lähtöisin olevasta Carlos Reyesistä, joka alunperin ilmoittautui vaaleihin itsenäisenä ehdokkaana. Reyes kuuluu vallankaappauksen vastaisen rintaman johtajiin ja joutui elokuussa poliisin pahoinpitelemäksi.

Zelaya itse on tarjonnut kahta vaihtoehtoa: ”Joko oikeiston vallankaappaus pysäytetään tai vasemmistolaiset sissijoukot syntyvät Latinalaiseen Amerikkaan uudelleen.”

Niin tai näin, kriisistä kärsivät eniten hondurasilaiset. Ulkonaliikkumiskielto ja kaupankäynnin vaikeutuminen ravistelevat entisestään talouskriisin köyhdyttämää maata. Hondurasin seitsenmiljoonaisesta väestöstä 60 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, äärimmäisessä köyhyydessäkin 1,5 miljoonaa.

Samaan aikaan kun Honduras repeilee, muut Latinalaisen Amerikan johtajat ovat alkaneet nähdä painajaisia vastaavista kaappauksista omissa maissaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2009