EMMA LAIHO

Kesästä voi nauttia pienelläkin rahalla.

Ah, kesän tullen sitä on: aikaa, aikaa, aikaa. On tullut hetki päästää lentoon pimeiden kuukausien aikana kasautuneet toivemassat: unikuvat jäätelötötteröistä, matkaamisesta vailla päämäärää, yöttömien öiden juhlista, grillailusta, festareista ja purjevenematkoista tuulen puhallellessa.

Mutta mikä eteen, kun talous puraisee: kun on hirmuna aikaa – mutta rahaa vain hitunen?

Liftaaminen – tuo teiden kunikuuslaji!

Heti alkuun on todettava, että en ole varma, onko suotavaa kehottaa kansalaisia liftaamaan. Puuhalla on hiukan huono kaikunsa länsimaissa. Ikävät väkivaltaiset otsikoinnit ovat saaneet ihmiset kavahtamaan liftaamista ajatuksenakin.

Mutta on todettava, että liftaaminen ei ole rikollista. Toisen ihmisen pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö on sitä, aina ja kaikkialla.

Esimerkiksi Australiassa, jossa etäisyydet ovat valtavia, liftaaminen on yleistä. Ja ilo molemminpuolinen. Ajajat haluavat mielellään seuraa tuhansille kilometreille ja peukkumatkaajat tietysti kyydin. Sosiaalinen aspekti on yksi plussa, lisäksi liftaaminen on tietysti edullista ja ekologista puuhaa: vähentäähän se yksityisautoilun yksityisyyttä.

Homma on siis yksinkertainen. Etsi sopiva risteysalue, bussipysäkki, huoltoasema tai vastaava. Seiso kahdella jalalla tien varressa ja nosta peukku pystyyn. Halutessasi voit kirjoittaa paperilappuselle tai kankaanpalalle paikan, johon olet suuntaamassa. Odota. Odota. Odota. Ota eväitä mukaasi.

Internetissä on erikseen sivustoja, kuten hitchwiki.org, joista voi katsella eri maiden ja kaupunkien kohdilta kartasta parhaat liftausmestat.

Ps: Nössöille on nykyään muitakin edullisia etenemisen tapoja. Esimerkiksi kimppa.net -sivusto tarjoaa kimppakyytejä. Sivulta löytyy erikseen kyytejä kaipaavia ja kyydittäjiä. On yksittäistä matkaa ja vakiomatkoja. Lisäksi sivulla on paljon jos jonkinmoista kierrätysilmoitusta. Kyydit.net -osoitteesta löytyy melko nopsalla aikavälillä kyytejä. Ja ainahan voi pyöräillä.

Dyykkaus – ovi ihmeiden puutarhaan

Kaupungit ja kylät ovat täynnä viehättäviä jätelavoja. Mikään ei ole hauskempaa kuin vaellella kaupungilla kesäyönä ja tutkia aarreaittoja! Jätelavoihin voi todella sukeltaa; niiden sisälle muodostuu huonemainen tuntu.

Kuka kunniallinen kierrättäjä ei olisi kurkannut sisään ja löytänyt ”ohi kulkiessaan” täydellistä patinoitunutta pöytää tai viehättävää kenkäparia jätelavalta? Viime viikolla istuin lavalla, jonka uumenista löytyi kaunis taulu, vessanpönttö, hienoja ikkunasermejä; vähän aikaa sitten löysin lavalta kaapin, viltin – ja naapurini löysi käsittämättömän hienon plyysisen lampunvarjostimen.

No, eihän dyykkaus ole tietenkään kaikkien juttu, mutta ikävää on se, että koko dyykkaamisen ylle on laskeutunut niin kovin musta viitta.

Tuo viitta liittyy enemmänkin kauppojen, jätehuoltoyhtiöiden tai muiden ”omistavien” tahojen näkökulmaan ja varsinaisiin roskiksiin. Dyykkausta pidetään varastamisena, koska kaupat pitävät roskistensa omaisuutta omanaan tai koska jätehuoltoyhtiöiden mielestä heillä on omistusoikeus jätteeseen. Dyykkaus on siis jätehuollolle tulonmenetystä.

Yhtä kaikki, kyllä sen on mediassakin tarpeeksi moni poliisi sanonut: hylätyn tavaran kaivaminen roska-astiasta ja sen ottaminen omaan käyttöönsä ei ole varkaus. Ihan toinen asia on se, että menee kaupan roskikselle, rikkoo lukot, ottaa parhaat päältä ja levittää muut jätteet ympäriinsä.

Jätelavojen lisäksi on tietysti perinteisiä roskiksia, joihin pääsee ainakin kaupunkiseudulla aina vaan heikommin käsiksi. Roskiksista löytyy lehtiä, ruokaa, vaatteita – kaikenlaista lavakamaa pienempää.

Todellisia vinkkejä hyvistä paikoista ja saaliista saa dyykkarit.net -sivuilta. Sivustolla on paljon myös hauskoja ja karmiviakin löytöjä, kuvauksia oudoista dyykkausretkistä, sesonki- ja kiipeilyvinkkejä. Lisäinnoitusta tarjoaa myös alan klassikko, Tarja Siltala-Huovisen kirjoittama Roskisdyykkarin käsikirja, joka haastaa löytöretkille ja näkemään ympäristöä uusin silmin, mutta tarjoaa myös nasevia vastalauseita kertakäyttökulttuurille.

Viiniä ja juhlaa yli yön – ilman ranneketta

Järkyttävän kallis ranneke kouraan ja sekopäistä juhlintaa viikonlopun ajan aidatulla alueella. Onko ihan tervettä? No, ei ole ainakaan ainoa vaihtoehto kesähauskuuteen.

Suomi on täynnä kertakaikkisen hupaisia pieniä juhlia, ja voihan sellaiset pistää kasaan itsekin. Parasta on, jos jollakulla on piha tai pelto. Ja jos ei ole pihaa, aina on puistoja.

Erilaiset kyläjuhlat ja -festivaalit tarjoavat hauskinta ikinä. Niitä on helppo bongata tuon tuosta, kun matkaa kotimaassa, ei niinkään sanomalehtien menotiedoista. En ole törmännyt siihen, että vieraaseen juhlijaan suhtauduttaisiin töykeästi. Löytyy merihenkistä tapahtumaa, viljajuhlaa, underground-bileitä, kaikenlaista.

On kertakaikkisen parasta juhlia Suomessa, pellolla, ladossa, kyläntalolla, missä ikinä. On se aika romanttistakin. Esimerkiksi Mallusjoen takinkääntöviikot ovat juhlat parhaasta päästä: paljon hyvää musiikkia ja tanssia, hyvää juomaa ja ruokaa, myös lettuja.

Ps: Jos todella himoitsee suurten festivaalien tunnelmaa, niin kannattaa ilmoittautua vapaaehtoisvoimiin.

Aina voi uida

Kesäyö, tyyni veden pinta. Hiljaisuus, jonka rikkoo silloin tällöin kaukainen huuhkaja. Saunanlämmöstä veteen, askel askeleelta, höyryten, pienesti. Ja pian, hetki jolloin sukeltaa läpi kylmän puhtaan veden ja nousee takaisin pintaan. Vesipisarat pois silmistä. Tyyni vesi, jokunen ötökkä sen pinnassa, hieman höyryä.

Tällainen on hetki, jonka jokainen saa halutessaan: tuhansien järvien maassa voi aina hypätä veteen. Toiset tykkäävät uida ja ottaa aurinkoa päivällä, sitä varten löytyy rantoja kyllä. Toiset pitävät eniten yöuinnista.

Ja on sitten jokaisen oma asia, onko enemmän meri- vai järvityyppiä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009