Ennen vanhaan piti kavuta kuuseen tai mäntyyn, kun tuli haava. Nimittäin tervaa ja pihkaa pidettiin äärimmäisen hyvinä haavavoiteina. Moinen vaati aikamoista ketteryyttä, jos sattui kaatuilemaan yksin metsässä.
Nykymukulat kaatuvat asfalttiin ja äidit teippaavat polveen laastarin. Äidit ovat kiitollisia siitä, että hehtaarimetsät ja arvaamaton luonto eivät ole lähellä, mutta lähikauppa on.
Ja kun sattuu oikein kunnolla, voi mennä apteekkiin asti. Sieltä saa tavallisen laastarin lisäksi peppi- ja batmanlaastareita, erilaisia rakko- ja kovettumalaastareita, tiikeribalsamilaastareita. On mistä valita.
Haavojen kukinta-aikaa on mätäkuu. Siis juuri nyt. Haavat saavat kölliä ja lölliä lämpimässä ja kosteassa ilmassa, ja bakteerit lisääntyvät nopeasti. Sen tähden lapsia käsketään olemaan kaatumatta heinä-elokuussa. Onpahan sanottu niinkin, että jos kaatuu mätäkuussa niin koko polvi mätänee pois.
On myös sanottu, että laastarien menekkikuu, mätäkuu, ei olekaan mätä. Että kyseessä onkin tanskalaisten käännösvirhe, joka ajautui Suomeen. Että tanskalaisilta meni sekaisin koiraa merkitsevä sana ”rode” ja mätää tarkoittava ”roden”, ja näin muinaisen Egyptin koirankuuna tunnetusta ajanjaksosta tuli mätäkuu.
Oli kuu mätä tai ei, toisinaan pieni huolenpito ja peppilaastari ovat hyväksi – ikään katsomatta. Vaikkei iholla olisikaan näkyvää haavaa.
Ps: Ennen vanhaan puhuttiin mätäkuun uutisista. Tällä tarkoitetaan heinä-elokuussa kerrottavaa, luotettavuudeltaan epämääräistä tietoa, joka saa lehdessä tilaa, koska kesän kuukausina ei tapahdu mitään kertomisen arvoista.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008