SARA RIGATELLI

Jos Joanita Philemon saisi päättää, apurahoilla kunnostettaisiin ainakin terveyskeskus.

Kongwan ala-asteen rehtori Sandwel Pwenda ei usko, että Tansaniaan virtaava kehitysapu tekee tansanialaiset autuaiksi. ”Olen kuullut radiosta, että ulkomailta tulee paljon rahaa. Mutta missä se raha näkyy? Meille kerrotaan, että on saatu tukea aidsin vastaiseen taisteluun, mutta kun hakee aids-lääkkeitä, niitä ei ole”, johtaja ihmettelee koulun pihalla. ”En syytä auttajia välikäsien epärehellisyydestä, mutta soisin, että he seuraisivat tarkemmin, mihin rahat menevät.”

Terveysasemalla vauvoja punnitseva Joanita Philemon on samoilla linjoilla. ”Vain pieni summa kulkeutuu kyläläisille, jotka rahaa tarvitsevat. Luulen, että suuri osa päätyy tansanialaispomojen taskuun. Avunantajien ei pitäisi tyytyä raportteihin ja selityksiin, vaan tulla itse kysymään paikallisilta, mitä on saatu aikaan”, terveydenhoitaja kehottaa.

Keski-Tansaniassa sijaitseva Kongwa ei ole avustusyhteisön suosikkialuetta, mutta paikkakunnalla on törmätty myös kolikon toiseen puoleen: liikaan apuun. Rehtori mainitsee luterilaisen järjestön, joka jakaa perheille ruokapaketteja.

”Perheet jumiutuvat aloilleen, eivätkä tee mitään. Ajatellaan, että järjestö pitää huolen kaikesta. Kun se joku päivä lähtee, heistä tulee todella todella köyhiä”, hän pudistelee päätään.

Ei rahaa ilman paikallisten panosta

Apu menee valtaosin oikeisiin kohteisiin – Philemonin mielestä kaikki kohteet ovat oikeita. Mutta maataloudessa tarvittaisiin lisää koulutusta: uusia viljelymenetelmiä ja kasveja, jotka kestäisivät Kongwan kuivat olot.

”Maatalous on tärkeintä, koska ihmiset tarvitsevat ruokaa. Nyt koulutusta antaa yksi hanke. Jos minä saisin päättää, myös tämä terveyskeskus kunnostettaisiin. Hallitukselta ei siihen varoja heru”, Philemon toteaa.

Sekä rehtori että hoitaja myöntävät, ettei heillä ole suurimmaksi osaksi hajuakaan, mistä kehitysavustukset tulevat. Se tiedetään, että useat organisaatiot tulevat kahdeksi vuodeksi ja lähtevät, kun rahat loppuvat.

”Parasta olisi, jos avunantajat tekisivät ensin tutkimuksen, tarjoaisivat koulutusta ja sitten käytännön opastusta – ennen kuin kenellekään maksetaan yhtään mitään”, Pwenda ehdottaa. ”Apua pitää antaa vain osittain ja asukkailta vaatia aina omaa panosta. Pitkään. Rahan syytämisellä on huonoja vaikutuksia.”

Avulla on imago-ongelma Etelä-Afrikassa

kKehitysyhteistyön kannalta Etelä-Afrikan asema on erikoinen verrattuna muihin Saharan eteläpuolisen Afrikan maihin. Maalla on ulkomaanvelkaa vain 2,2 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Kehitysavun osuus maan budjetista on vain noin kaksi prosenttia.

Tästä huolimatta ulkomaisilla avunantajilla on huomattavasti vaikutusvaltaa Etelä-Afrikassa. Tämä on joidenkin paikallisten mielestä ongelmallista.

Etelä-Afrikan demokraattisen läpimurron jälkeen 1990-luvun alussa monet avunantajat jättivät maan kokonaan tai kohdistivat rahansa suoraan hallitukselle. Vuoteen 1999 mennessä useat olivat lopettaneet tukensa siinä uskossa, että maan hallitus ottaisi vastuulleen avunantajien tehtävät.

Monet kansalaisjärjestöt joutuivat lopettamaan toimintansa, kun valtio ei rahoittanutkaan niitä samoilla summilla, joita ne ennen olivat saaneet ulkomaalaisilta avunantajilta. Kansalaisyhteiskunta kärsi tästä huomattavasti.

”Samaan aikaan Etelä-Afrikkaan ilmestyi lukuisia kansalaisjärjestöjä ja avunantajien edustajia rikkaista maista. Jotkut niistä ottivat hoitaakseen tehtäviä, jotka olivat ennen olleet eteläafrikkalaisten järjestöjen vastuulla”, kertoo Patrick Bond Kwa-Zulu Natalin provinssin järjestökeskuksesta.

Avun maine kärsii

Käsitys pohjoisen avunantajista on muuttunut negatiivisemmaksi Etelä-Afrikassa.

”Aiemmin apu koettiin solidaarisena tukena. Nyt se tuntuu holhoavalta avustukselta”, Vonani Bila Limpopon provinssin järjestöjen yhteenliittymästä kertoo.

”Nyt tänne sirotellaan erilaisia pohjoisen rahoittamia projekteja, jotka eivät juurikaan osu yhteen paikallisten tarpeiden kanssa. Yhteys paikallisiin yhteisöihin on käytännössä kadonnut.”

Tätä käsitystä vahvistavat myös viikoittaiset yhteisötapaamiset mustien asuinalueilla, joihin köyhyys keskittyy.

Pretorian lähellä sijaitsevassa Soshanguvessa paikallisella kunnallishallinnolla on kiireellisiä ongelmia: pitää turvata riittävä veden- ja sähkönsaanti ja järjestää asuntoja. Ulkomaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen apu

tuntuu varsin etäiseltä mahdollisuudelta, eikä siitä keskustella yhteisössä.

Naisten asemasta hiv/aidsiin

”Alkuun ulkomaalaiset avunantajat tukivat naisten aseman parantamista Etelä-Afrikassa, mutta nyt se on vähentynyt huomattavasti”, kertoo Philile Ntuli, jolla on paljon kokemusta Etelä-Afrikan uraauurtavasta Naisten koalitiosta.

”Avunantajat ovat siirtyneet rahoittamaan hiv/aids-työtä, mutta suhtautumalla välinpitämättömästi naisten oikeuksiin he pettävät ihmiset. Ei ole mahdollista hoitaa tautia puuttumatta naisten asemaan ja sukupuoliin liittyviin valtakysymyksiin, jotka ovat pitkälti syynä hiv/aids-kriisiin.”

Ntuli sanoo, että avunantajien toiminta perustuu nykyään piilomotiiveihin. Avunantajat väittävät tukevansa paikallista järjestöä, mutta eivät käytännössä ota lainkaan huomioon sen toimintatapoja. Tämä monimutkaistaa yhteistyötä järjestöjen ja avunantajien välillä niin paljon, ettei se enää ole kannattavaa.

Ntuli uskoo, ettei tämä johdu ainoastaan avunantajien tietämättömyydestä, vaan myös siitä, että he edistävät tiettyjä, ennalta määriteltyjä intressejä.

”He haluavat osaltaan vaikuttaa siihen, miten kehitys tapahtuu täällä. Avunantajien omat konsultit laativat kansalaisjärjestöjen taloussuunnitelmat lahjoitusrahojen käyttämiseksi. Ehdot ovat usein kansalaisjärjestön etujen vastaisia, mutta järjestöt joutuvat kuitenkin hyväksymään ne saadakseen tarvitsemansa rahat. Avunantajat eivät ymmärrä kontekstia, jossa he toimivat. Konsultit eivät puhu paikallisten kieltä.”

Bilan mukaan avunantajien motiiveja tulisi aina arvioida.

”On olemassa hyviä ja huonoja avunantajia. Jokaisella on kuitenkin oma ideologinen tavoiteohjelmansa.”

Suuret muokkaavat kehitystä

Suurilla rahoittajilla kuten Maailmapankilla on ollut paljon vaikutusvaltaa Etelä-Afrikan kehityksessä.

”Maailmanpankki on onnistunut tavoitteessaan tuoda uusliberaalia ajattelua makrotalouspolitiikkaan, asunto- ja infrastruktuuriohjelmiin, maauudistuksiin, veden hinnoitteluun ja sosiaaliohjelmien leikkauksiin”, Patrick Bond kertoo.

Hän huomauttaa, että Etelä-Afrikan hallitus on usein jättänyt huomiotta suurten kansanosien kiireelliset kehitystarpeet. Hallituksen ja avunantajien välit ovat vaikeuttaneet tutut ongelmat: ristiriitainen politiikka, heikot ohjelmat ja kestämättömät projektit.

”Apartheidin jälkeen ulkomainen apu on synnyttänyt kielteisiä mielikuvia – ja tähän on sekä äärimmäisen hyviä että joitakin huonoja syitä”, Bond sanoo.

Ntulin mielestä avunantajien pitäisi antaa avunsaajien asettaa ehdot rahan käytölle. Näin avunantajat voisivat todella toimia solidaarisesti niiden yhteisöjen kanssa, joita he väittävät haluavansa auttaa.

”Olisi tietenkin hyvä asia, jos ulkomaalainen apu voisi toimia. Nykyiset taloussuhteet kuitenkin nakertavat tätä mahdollisuutta.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008