”Uudet tuulet rahoituksessa voivat saada aikaan kilpailuasetelman pohjoisen ja etelän kansalaisjärjestöille”, totesi tutkija Katie Wright-Revolled Intrac-järjestön koordinoiman tutkijafoorumin tapaamisessa Oxfordissa viime marraskuussa.

Rahoittajat tukevat etelän kansalaisjärjestöjä yhä enemmän joko suoraan tai välittäjäorganisaatioiden kautta.

Pohjoisen järjestöt joutuvat uudessa tilanteessa pohtimaan omaa rooliaan. Niistä on monin paikoin tullut julkisen ja yksityisen sektorin ohjelmien toteuttajia.

”Kilpailuasema heikentäisi etelän järjestöjen toimintakapasiteettia, joten pohjoisen kansalaisjärjestöjen on mietittävä uudelleen omaa lisäarvoaan. Niiden tulisi mahdollisesti erikoistua joihinkin tiettyihin toimintoihin”, Wright-Revolled toteaa.

Englantilaisen Intrac-järjestön johtajan Brian Prattin mukaan pohjoisen kansalaisjärjestöt ovat hämillään.

”Toiminnallinen ja tulosvastuullinen orientaatio on saanut meidät unohtamaan, keitä oikeastaan olemme. Mikä on paikkamme yhteiskunnassa?”

Kehitystutkijat nostivat esille myös kysymyksen, haluavatko kehitysmaiden köyhät tosiaankin, että heitä edustavat kansainvälisillä areenoilla nimenomaan pohjoisen kansalaisjärjestöt. Vai olisiko pohjoisen järjestöjen moraalisempaa kannustaa paikallista kansalaisyhteiskuntaa edustamaan itse itseään?

Pariisin julistus vuodelta 2005 muokkaa tällä hetkellä paljolti rahoittajamaiden ja kansalaisjärjestöjen vuorovaikutusta kehitysyhteistyössä. Se on avunantaja- ja vastaanottajamaiden globaali sopimus sitoutumisesta kehitysavun tehokkuuden lisäämiseen. 147 allekirjoittajan joukossa on myös kansainvälisiä järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä.

Pariisin julistuksen seurannan yhteydessä on puhuttu myös kansalaisjärjestöjen avun tehokkuudesta. Järjestöt ovat huolestuneet siitä, pyritäänkö avun harmonisaatio ulottamaan myös kansalaisjärjestöjen toimintaan. Monet järjestöt näkevät tällaisen agendan siirtävän huomiota pois hallitusten toimilta ja sotivan kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta vastaan.

Oxfordin marraskuisessa tutkijatapaamisessa huomautettiin, että kansalaisjärjestöillä on oma uskottavuusongelmansa. Selkeiden standardien ja prosessien puute sekä epäselvä kommunikaatio ja koordinaatio ovat yleistä järjestöjen omassa työskentelyssä. Niiden olisi syytä dokumentoida paremmin työtään ja etenkin onnistumi-siaan.

Tapaamisessa muistutettiin, että kansalaisjärjestöjen harteille on viimeisten vuosikymmenien aikana ladattu melkoiset odotukset, kun ne on nähty ihmelääkkeenä kehitykseen, demokratiaan ja uusliberalismin nujertamiseen.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008