Näkökulmat

Satunnainen paradoksi

Kirjailija Eduardo Galeano valottaa historian kiemuroita.

Päivittäinen lehdenluku on yhdenlainen historiantunti. Opiksi voi olla se, mitä sanotaan, mutta myös se, mitä on jätetty pois. Historia on satunnainen paradoksi. Ristiriidat pitävät sen liikkeessä. Ehkä siksi vaikenemalla kerrotaan enemmän kuin sanoilla, ja sanat taas paljastavat, milloin ne valehtelevat.

***

Algebran keksi irakilainen Mohammed al- Jwarizmi 1 200 vuotta sitten, ja sana algoritmi johdettiin hänen nimestään.

***

Nimi ei useinkaan vastaa kohdettaan. Esimerkiksi British Museum kutsuu Parthenonin veistoksia nimellä Elginin marmorit, vaikka ne ovat Feidiaan tekemiä. Elgin oli se britti, joka myi ne museolle.

***

Euroopan renessanssin mahdollistaneet kolme uutta asiaa – kompassi, ruuti ja kirjapainotaito – olivat kiinalaisten keksimiä, kuten melkein kaikki muukin, minkä Eurooppa keksi uudelleen.

***

Hindut tiesivät ensimmäisinä, että maapallo on pyöreä, ja mayat kehittivät kaikkien aikojen täsmällisimmän kalenterin.

***

Vuonna 1493 Vatikaani antoi Amerikan Espanjalle ja mustan Afrikan Portugalille, ”jotta barbaarikansat voidaan alistaa katoliseen uskoon”. Tuolloin Amerikassa oli 15 kertaa enemmän asukkaita kuin Espanjassa ja mustan Afrikan väestö oli satakertainen Portugaliin verrattuna.

***

Vapauden filosofina tunnettu John Locke omisti Afrikassa orjakauppaa käyneen Royal Africa Companyn osakkeita.

***

Espanjan Bourboneista ensimmäinen, Filip V, aloitti valtakautensa 1700-luvulla allekirjoittamalla serkkunsa Ranskan kuninkaan kanssa sopimuksen, joka salli Guinea Companyn myydä mustia Amerikassa. Kumpikin kuningas sai 25 prosenttia voitosta. Rahtia kuljettaneiden laivojen niminä oli muun muassa Voltaire, Rousseau, Jesus, Hope, Equality ja Friendship.

***

Yhdysvaltain sisällissodan voittajana presidentiksi noussut kenraali Ulysses S. Grant vastasi 1875 brittien painostukseen lupauksella, että 200 vuoden kuluessa Amerikkakin luopuu protektionismista ja omaksuu vapaan kaupan opit. Voimme siis odottaa, että maailman protektionistisin valtio avautuu vuonna 2075.

***

Suuryrityksillä on Yhdysvalloissa ihmisoikeudet. Maan korkein oikeus sääti näin 1886, ja päätös on yhä voimassa. Muutamaa vuotta myöhemmin Yhdysvallat hyökkäsi kymmeneen maahan eri puolilla maailmaa puolustaakseen yritystensä ihmisoikeuksia. Niinpä Anti-imperialistisen liiton varapuheenjohtaja Mark Twain ehdotti Yhdysvalloille uutta lippua, jossa tähdet olisi korvattu pienillä pääkalloilla. Kirjailija Ambrose Bierce puolestaan huomautti, että sota on Jumalan tapa opettaa amerikkalaisille maantiedettä.

***

Keskitysleiri syntyi Afrikassa. Kokeilun pioneereja olivat britit, ja saksalaiset kehittivät sitä edelleen. Myöhemmin Herman Göring sovelsi Saksaan mallia, jota hänen isänsä oli testannut Namibiassa vuonna 1904. Joseph Mengelen opettajat olivat tutkineet ”alempien rotujen” anatomiaa Namibian keskitysleirillä. Kaikki koehenkilöt olivat mustia. Hitleriltä ei puuttunut ystäviä. Rockefellerin säätiö rahoitti natsien rodullisia ja rasistisia lääketieteellisiä kokeita. Coca-Cola keksi sodan ollessa kuumimmillaan Fantan Saksan markkinoita varten. IBM teki mahdolliseksi juutalaisten määrittelyn ja luokittelun, mikä oli reikäkortin ensimmäinen laajamittainen käyttösovellutus.

***

Yhdysvallat hyökkäsi 1964 Vietnamiin, koska maa oli käynyt kahden amerikkalaisen laivan kimppuun Tonkininlahdella. Vasta kun sodassa oli lahdattu massoittain vietnamilaisia, puolustusministeri Robert MacNamara tunnusti, ettei Tonkininlahden hyökkäystä koskaan tapahtunut. Sama historia toistettiin Irakin kanssa 40 vuotta myöhemmin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!