Sambian yliopiston tietokoneluokassa internet ei toimi. Vanhat näppäimistöt ovat odottaneet vaihtajaansa viikkoja, turhaan, koska rahaa ei ole. Ja luennot, ne on tältä ja ensi viikolta peruttu, koska yliopiston opettajat ovat lakossa. Koska rahaa ei vain ole.
Kun viimeksi seurasin Sambian yliopisto-opiskelijoiden arkea reilu vuosi sitten, olin hämmentynyt. Opiskele siinä sitten, kun työvälineillä ei voi työskennellä eivätkä opettajat opeta.
Mutta kun luin Suomen ja Sambian kehitysyhteistyön painotuksista taannoisen Accran huippukokouksen alla, olin vielä hämmentyneempi.
Sambia määrittelee kansallisen kehityssuunnitelmansa yhdeksi painopisteeksi tieteen ja teknologian, kun taas Suomi nostaa maiden kehitysyhteistyön painopisteeksi metsät ja kestävän kehityksen. Tiedettä ja teknologiaa ei Sambiassa tue kukaan muukaan.
Mutta että metsät ja kestävän kehityksen – samaan aikaan, kun sambialainen tiede huutaa rahapulaa ja yliopisto-opiskelijat eivät pysty opiskelemaan? Samaan aikaan, kun avunantajat Accran kokouksessa puhuivat kehitysyhteistyön tehokkuudesta ja sen edellyttämästä omistajuudesta?
Sittemmin keskustelin Suomen ja Sambian näkemyseroista erään Sambian hyvin tuntevan suomalaisvirkamiehen kanssa. Hänen mukaansa Sambian kehityssuunnitelma oli kerta kaikkiaan huonosti valmisteltu: Suomen piti lähettää maahan asiantuntijoita kirjoittamaan uudelleen ohjelman metsiä ja kestävää kehitystä käsittelevä kappale. Ja jos joku väittää, virkamies jatkoi, että metsät eivät ole Sambian kehityksessä etusijalla, hän on väärässä!
Huh.
Eihän omistajuuden pitänyt tarkoittaa, että rikkaat avunantajat saavat toimia kuin Afrikan omistajat ja tehdä kehitysmaissa mitä tahtovat. Sen piti kai tarkoittaa, että kehitysmailla on vapaus ja vastuu määritellä omat kehitystavoitteensa ja että avunantajamaat tukevat tavoitteiden saavuttamista.
Accra meni, asenne jäi. Niin kauan, kun avunantajilla on Afrikan omistajan elkeet, Sambian tulevaisuuden toivot voivat vain suunnitella, miten maataan kehittäisivät, jos tiedettä ja teknologiaa tukisi edes joku.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008