NATALIA BAER

Raili Leidenius

Raili Leidenius, 79, kiskoo sinisen uimalakin päähänsä ja suuntaa koti allasta. Uimalakissa lukee suurin valkoisin kirjaimin KIS – Kirkkonummen uimaseura, Kyrkslätts Simsällskap. Tänä perjantaina ohjelmassa on pelkkä vesijumppa. Yleensä Leidenius käy vesijumppaa ennen joogassa, mutta tänään joogaohjaaja pitää lomaa.

Leideniuksen löytää uimahallilta myös sunnuntaiaamuisin.

”Mä seison tuolla lätäkössä, totutan lapsia veteen”, hän sanoo ja viittilöi lastenaltaan suuntaan.

Eläkkeellä olevan Raili Leideniuksen aikataulu on hengästyttävä. Tulevana viikonloppuna pitäisi ehtiä uimaopetuksen ohella kokoustamaan, myyjäisiä valvomaan sekä oman kylän lehden toimituskokoukseen.

Kun kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista kannattaneet globbarit tapasivat kansanedustajia viime syyskuussa, Leidenius oli paikalla sielläkin.

”Ajattelin että on hauskaa mennä katsomaan, mitä siellä tehdään. Tempaus oli oikeastaan aika vinkeä”, hän miettii. Jokin aika sitten hän kartoitti vapaaehtoisena sitäkin, kuinka hyvin Kirkkonummen kaupoista löytyy reilun kaupan tuotteita.

Miten ihmeessä Leidenius päätyi globbareihin ja reilun kaupan pariin?

”Ruudulle tuli teksti”, hän toteaa ykskantaan.

Ruudulle tuleva teksti – siis sähköposti – on helpottanut aktiivisen ja ympäristöstään kiinnostuneen ihmisen elämää. Varsinkin Marttojen sähköpostilistalta löytyy paljon mielenkiintoista.

”Mä nyt olen se, joka istuu eniten tietokoneen edessä”, Veikkolan Marttojen puheenjohtajanakin toimiva Leidenius kuittaa.

Stadilaisesta kyläläiseksi

Raili Leideniuksella riittää puuhaa: tällä hetkellä hän on puheenjohtajana kolmessa eri yhdistyksessä, ja toimii aktiivisesti monessa muussa. Kun Leideniuksen kanssa jutustelee, hän ei tee puuhistaan numeroa, vaan saa paljontekemisen kuulostamaan vaivattomalta, melkein vahingossa tapahtuneelta.

Ison osan ajasta on haukannut oman kylän kylätoiminta Veikkolassa, Kirkkonummeen kuuluvassa taajamassa. Leideniuksen juuret ovat kuitenkin niin kaukana maalaismaisemasta kuin Suomessa pääsee.

”Mä olen stadissa syntynyt ja kasvanut.”

Kotitalo oli Etelä-Helsingin Tehtaankadulla. Ensimmäisen uimakoulunsakin hän kävi Uunisaaressa, Kaivopuiston kainalossa. Siellä uimakoululaiset kommennettiin rannalle riviin uintiliikkeitä opettelemaan.

”Inhosin sitä, kun piti tehdä rivissä”, Leidenius kertoo ja esittää tiukan suorakulmaisia rintauintivetoja.

Nyt sydämen asiana on uiminen ja uimaopetus: se, että niin veteen totuttelevilla lapsilla kuin mukana seuraavilla vanhemmillakin olisi altaassa mukavaa.

Tänään Raili Leidenius ei opeta vaan jumppaa altaan matalassa päässä: vedessä marssitaan, potkitaan, tehdään käsilihasliikkeitä ja pyöritään parin kanssa polkkana ympyrää. Ryhmä on tuttu, ja jumpatessa ehtii vaihtaa kuulumiset.

Väsynyt abiturientti

Matkalla Etelä-Helsingistä kirkkonummelaiseen uimahalliin ehti kuitenkin tapahtua paljon: mies, neljä lasta ja seitsemän lastenlasta. Ja vuosikymmeniä työelämässä.

Raili Leideniuksen äiti omisti aikoinaan kutomon, ja nuori Leidenius päätti alkaa liikenaiseksi hänkin.

”Minua kiinnosti silloin enemmän rahan tekeminen kuin koulun penkki”, hän naurahtaa.

Yksityisyrittäjän ura maistui parikymmentä vuotta, kunnes ”verottaja vei kaiken”, ja oli pakko siirtyä toiselle töihin. ”Se kysyi luonnetta, aloittaa kaikki alusta.”

Koulun penkki kutsui myöhemmällä iällä uudestaan. Kun neljäskin omista lapsista painoi ylioppilaslakin päähänsä, päätti Leidenius, että nyt olisi hänenkin aika kirjoittaa ylioppilaaksi.

Suunnitelmasta tiesivät vain äiti ja nuorin poika. Aviomiehellekin iltalukion käynti paljastui vasta penkinpainajaisten jälkeisenä päivänä, kun yli kuusikymppistä abiturienttia vähän väsytti.

”Olen aina ollut jatkuvasti menossa, joten eihän siinä mitään kummallista ole, että olin joka ilta jossain. Lähdin mukamas lukemaan venäjää mutta teinkin ylioppilastutkinnon”, Leidenius nauraa kihertää. ”Mies sanoi, että jaaha.”

Nyt hän on monen suomalaisen tapaan gradua vaille valmis maisteri. Gradun aihe on vielä hakusessa, sillä nollatutkimuksen tekeminen ei ”tällä iällä” enää kiinnosta. Tutkimuksesta pitäisi olla jotain hyötyäkin.

Tanssia ja politiikkaa

Politiikkaan Raili Leidenius päätyi 1970-luvulla. Sosiaalidemokraattien ehdokas meni Kirkkonummen kunnallisvaaleissa läpi ensiyrittämällä ja päätyi tuoreena paikallispoliitikkona heti sosiaalilautakunnan puheenjohtajaksi – paikalle kun piti pikaisesti löytää joku, jolta sujuisivat molemmat kotimaiset kielet.

Kirkkonummen sosiaalilautakunnassa Leidenius ehti olla neljännesvuosisadan. Siinä oppi paljon ihmisistä.

”Silloin niitä örinäsoittoja tuli aamukahdeltakin.” Perheellisenä ihmisenä hän halusi pitää matalaa profiilia, sillä siinä asemassa ei ollut eduksi, jos naama oli liian tuttu. Edustustehtävät sai kernaasti hoitaa joku toinen.

Leidenius on yhä paikallispolitiikassa mukana, tosin hän putosi valtuustosta 1996. ”Olin kyllä tyrkyllä edelleen.”

Oikeastaan Leideniuksen kiinnostus yhteiskunnallisiin ja globaaleihin kysymyksiin juontaa juurensa 1940-luvulle. Silloin hän lähti mukaan International Friendship League -yhdistyksen toimintaan. Yhä toiminnassa oleva IFL halusi tutustuttaa ihmisiä eri maista toisiinsa: poliittisesti ja uskonnolliseti sitoutumaton yhdistys järjesti matkoja, lomia ja välitti kirjeystäviä.

”Build friendship for peace, siitä siinä yhdistyksessä oli kyse. Oikeastaan se on jäänyt määrätynlaiseksi teemaksi minulle siitä lähtien.”

Sodanjälkeisessä Euroopassa ystävyyksien rakentaminen rauhan nimissä ei ollut pelkkää sanahelinää, sillä maanosa oli vasta toipumassa tuhoisasta toisesta maailmansodasta.

Leidenius muistelee Lontoon retkeä: kouluvierailujen ja asiaohjelman ohella matkoihin mahtui myös hauskanpitoa ja tanssia. Silloin katsottiin Lontoossakin pitkään, kun tanssilattialla pyörähteli vaalea pohjoismaalaisnainen tummapintaisen eteläafrikkalaisen kanssa.

”Tanssittiin niissä juhlissa cancaniakin.”

Vuonna 1953 Pohjois-Euroopassa tulvi. Myrsky Pohjanmerellä mursi Hollannin tulvavallit, ja vesi teki pahoja tuhoja myös Englannissa. Yhteensä tulvissa kuoli yli 2 000 henkeä, valtaosa Hollannissa.

Suomessa kerättiin tulvauhreille rahaa, ja Raili Leidenius lähti mukaan juhliin, joilla hankittiin varoja Hollannin tulvista kärsineille. Juhlilla oli kauaskantoiset seuraukset: aviomies Hans Leidenius löytyi niistä.

”Se leideniusten uimaseura”

Kesken vesijumpan Hans Leidenius käy altaan reunalla huikkaamassa vaimolleen. Uimatekniikkatunti täällä Kirkkonummen hallissa on ohi ja mies suuntaa Espooseen aikuisten uimakoulua opettamaan.

Taustalla soi cancan, ja altaan toisessa päässä vedestä ojentuu sääriä musiikin tahdissa. Kirkkonummen uimaseuran taitouimarit harjoittelevat kilpaohjelmaansa.

Raili Leidenius on Kirkkonummen uimaseuran puheenjohtaja. Oikeastaan koko seuran perustaminen oli Leideniuksen ja hänen miehensä idea, ja on kylillä naureskeltu seuran olevan ”se Leideniusten uimaseura”. Vaimoaan vuotta nuorempi Hans Leidenius vastaa seurassa myös uimahyppyjen opetuksesta – ja hyppää itse.

Raili Leideniuskin tuntuu olevan kunnossa, jota moni kymmeniä vuosia nuorempi kadehtisi. Lääkäri on kehuskellut, kuinka hyvät luut hänellä on.

”Se on siitä lavalla hyppimisestä”, hän naurahtaa. Hieman nyhtämällä paljastuu, että sillä ”lavalla hyppimisellä” hän tarkoittaa operettia. Leidenius tanssi aikoinaan Helsingin Ympäristöteatteri -nimisessä operettiteatterissa, ja kiersi ryhmän mukana ympäri maata ”karakteeritansseja” esittämässä.

Tanssitunneillekin hän palasi, toistakymmentä vuotta sitten Veikkolassa.

”Olin pikkutyttöjen balettiryhmässä, kun ajattelin, etteivät taidot ja liikkuvuus enää riitä isojen tyttöjen ryhmään.”

Paljon tekemätöntä työtä

Kun Leidenius esittelee Kirkkonummen uimahallia, vastaan kävelee monta moikattavaa. Kuka on tuttu seurakunnasta, kuka politiikasta, kuka siitä tai tästä yhdistyksestä.

Mikä saa ihmisen toimimaan aktiivisesti, vuosikymmenestä toiseen?

”En minä tiedä”, sanoo Leidenius, ja hetken hiljaisuuden jälkeen jatkaa: ”’Maailmassa on niin paljon tekemätöntä työtä, asioita joihin kukaan ei ota kantaa eikä tee. Kai sitä yrittää parantaa maailmaa, vaikka ei tämä maailma taida siitä sen kummoisemmaksi tulla.”

”Nykyään valitetaan herkästi siitä, miksei mitään tehdä, mutta niitä tekijöitä ei tunnu löytyvän mistään. Arvostelijoita kyllä on pilvin pimein.”

Vaikka Leidenius väittää silmät vilkkuen, ettei ”mikään inhimillinen ole ollut vierasta”, aktiivisten ihmisten elämästä löytyy yksi puoli, joka Leideniusta hieman nolottaa: ”Jos joku kysyy, miksi se meidän piha ei ole kunnossa ja nuoltu, niin se johtuu siitä, että molemmat asukkaat menee koko ajan!”

Vesijumpan jälkeen Raili Leidenius selvii harmaita hiuksiaan, jotka yltävät pitkälle selkään.

Ennen pukuhuoneesta lähtöä pitää vielä sipaista vähän huulipunaa.

”Ei tällä iällä enää muuta.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008