VIVIKKA RICHT

Jessica Sluis vetää opettajille ensiapukurssia.

Tomera pitkätukkainen nainen seisoo keskellä hyytävän kylmän kyläkoulun jumppasalia ja komentaa nauravaa ryhmäänsä järjestykseen. On aika aloittaa opettajien ensiapukurssi.

Hollantilaisen Haarlemmerlieden kyläkoulun neljätoista naisopettajaa ovat päättäneet lisätä ensiapuvalmiuttaan ja tilanneet Stichting Hulpin eli Apuyhdistyksen Jessica Sluisin vetämään kaksi iltaa kestävän kurssin.

Opettajat vaikuttavat innostuneilta. Sen lisäksi, että he itse saavat uutta tietoa, he ovat samalla mukana tukemassa kehitysyhteistyöhanketta Keniassa.

Vuonna 2004 Jessica Sluisilla, Apuyhdistyksen perustajalla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, missä hän tänään seisoisi. Jessica oli silloin väsynyt nuori nainen, joka halusi aurinkolomalle ystäviensä kanssa. Matkakohteeksi valikoitui Kenia.

”Tuon matkan aikana elämäni kääntyi päälaelleen. Oma väsymys ja stressi ovat Kenian olojen rinnalla hyvin merkityksettömiä asioita. Ihmisten köyhyys ja olojen alkeellisuus saivat näkemään oman elämän todellisena luksuksena, josta on sen jälkeen osannut olla aivan toisella tavalla kiitollinen.”

Muun muassa tästä syystä Sluis päätti, ettei aio olla jälleen yksi Afrikassa vieraileva turisti, joka järkyttyy maanosan köyhyydestä muutamaksi kuukaudeksi ja palaa sitten taas entiseen kulkemaan laput silmillä. Sen sijaan Jessica päätti tehdä jotain. Päätöksestä syntyi Apuyhdistys.

Uudenlainen rahankeräystapa

Aluksi yhdistys koostui vain Sluisin ystävistä, sukulaisista ja työkavereista. Sen toiminta-ajatuksen uutuus on kuitenkin saanut yhdistyksen kasvamaan huimaa vauhtia.

”Minusta se vain vaikutti loogiselta tavalta saada ihmiset auttamaan toisiaan, pistää hyvä kiertämään. Me teemme hyvin konkreettista työtä sekä täällä Hollannissa että Keniassa”, Sluis kertoo.

Nyt yhdistykseen kuuluu satoja jäseniä, joista parikymmentä tekee jatkuvasti aktiivista vapaaehtoistyötä. Hollannissa annettava apu on maksullista, sillä useimmilla länsimaisilla ihmisillä sellaiseen on varaa. Sen sijaan Keniassa apu on autettaville ilmaista.

”Hollannissa avun tarvitsija voi ottaa yhteyttä Apuyhdistykseen, oli kyseessä mikä tahansa asia. Meillä on lista vapaaehtoisista, joiden joukosta juuri kyseiseen avunpyyntöön etsitään sopiva osaaja. Avusta maksettava hinta riippuu siitä, millaista apua tarvitaan, kuinka iso tehtävä on kyseessä ja kuinka montaa ihmistä voidaan auttaa yhdellä kertaa”, yhdistyksen rahastonhoitaja Annemarie Burgers kertoo.

Ja pyyntöjä tulee laidasta laitaan: milloin vanha herra tarvitsee apua ikkunoiden laittamisessa paikalleen, milloin ryhmä ystävyksiä haluaa oppia kuumakivihierontaa. Nuoret ottavat yhteyttä esimerkiksi siksi, että eivät osaa kokata, vanhukset, kun vaikkapa ulkoportaita pitäisi paikata.

Kursseja kenelle tahansa

Suurin osa Apuyhdistyksen Keniaan keräämästä rahasta tulee nykyisin erilaisten kurssien järjestämisestä. Ne ovat monesti kaupallisten yritysten tarjoamia kursseja halvempia.

”Yhdistysmuotoisena emme joudu maksamaan liikevaihtoveroa Hollannissa, joten se on hinnasta pois. Emme myöskään pyri voiton maksimointiin, vaan haluamme tarjota apua kaikille sitä tarvitseville. Siksi hinta ei saa olla kynnyskysymys”, Sluis selittää.

Lisäksi yhdistyksen tekemä työ tarjoaa suuren lisäarvon vaikkapa juuri ensiapukurssin tilaajalle: samalla kun itse saa uutta tietoa muiden auttamiseksi, auttaa myös konkreettisesti kenialaisia lapsia.

Kurssi kyläkoululla edistyy mukavasti. Opettajat alkavat innostua oppiaineestaan toden teolla. Sluis kiertää heidän joukossaan, merkkaa joka toisen naisen käsiä, jalkoja ja muita vartalon osia punaisin pistein, ’verellä’. Merkkaamattomat saavat tehtäväkseen ottaa selvää verenvuodoista ja sitoa ne asiaankuuluvin menetelmin, joista jokainen on käyty läpi hiukan aiemmin. Puhe pulppuilee, nauru raikuu ja Sluisia huudellaan apuun puolelta ja toiselta. Kaikki sitojat suoriutuvat kuitenkin tehtävistään hyvin arvosanoin.

Koulu on tärkeä koko kylälle

Yhdistys on järjestänyt tähän mennessä kaksi avustusmatkaa Keniaan ja Sluis on siis käynyt maassa kolmasti. Ensimmäisellä kerralla, turistimatkalla, Sluis solmi ensimmäiset kontaktinsa, tutustui kylien väkeen ja erityisesti niihin, jotka vastaavat koulutoimesta.

Koulujen tilanne on Keniassa suhteellisen hyvä, koska peruskoulutus on ilmaista kaikille. Kouluista on kuitenkin pulaa ja monet lapset joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja kouluun. Pitkä koulumatka voi olla vaarallinen, eivätkä kaikki vanhemmat halua lastensa kulkevan sitä.

”Jokaisessa kylässä olisi hyvä olla ainakin yksi koulu”, Burgers toteaa.

Baharinin kylän koulu olikin ensimmäinen hanke, jota yhdistys lähti tukemaan. Jo alusta lähtien oli selvää, että koulun käynnistämisen jälkeen myös Kenian valtio alkaisi avustaa sitä. Näin myös kävi, ja valtio virallisti sen toiminnan. Yhdistystä tarvittiin hankkeen alkuunpanijana.

Yhteistyössä naisten kanssa

Alkuunpanijan rooli, tai kuten yhdistyksen rahastonhoitaja AnneMarie Burgers sanoo, ’selästä tuuppaajan homma’, onkin Keniassa osoittautunut yhdeksi tärkeimmistä.

”Me olemme niitä, jotka annamme mahdollisuuden, kenialaiset itse hoitavat asian loppuun”, Burgers tähdentää.

Aina homma ei suju aina ollenkaan niin kuin pitäisi.

”Keniassa on edelleen suuria ongelmia korruption kanssa. Jos haluamme saada esimerkiksi virallisen luvan jonkin asian tekemiseen, joudumme miettimään todella tarkasti, kenelle maksamme sen saamisesta. Silloin tällöin rahat katoavat kummallisella tavalla”, Sluis irvistää.

Yhdistys onkin joutunut oppimaan asioita myös kantapään kautta. Nykyään yhdistys tekee töitä ainoastaan naisten kanssa, sillä he ovat osoittautuneet luotettavimmiksi yhteistyökumppaneiksi.

Kurssi-illan Haarlemmerlieden kyläkoululla lähestyessä loppuaan Jessica palauttaakin vielä kurssilaisten mieleen, mitä yhdellä 45 euron kurssimaksulla saadaan aikaan: sen avulla yksi kenialaislapsi saa kolmeksi kuukaudeksi ravitsevaa ruokaa, hyvän terveydenhuollon, vaatteet ja katon päänsä päälle. Aika mukava palkkio siitä, että itse saa vihdoinkin käytyä aina tarpeellisen ensiapukurssin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008