Jo yhden lapsen tähden

Hiljaisuus, pimeät kadut – aavemainen, kuin alkavan sodan tunnelma. Taustalla lasten ääniä. Ne tulevat jostain alhaalta: kellareista, kaduilta, porttikongeista.

Tällaiseen tunnelmaan italialais-saksalainen Lisa Caviglia heräsi ensimmäisenä yönään Mongoliassa.

”Kyse ei ole Aasian maiden kaltaisesta massailmiöstä tai tilastoluvuista yleensäkään. Kyse on siitä, että ennen ei ollut yhtään, nyt on yksi”, Caviglia kuvaa tilannetta symbolisesti. Hän puhuu lapsiprostituoiduista.

Caviglia tutki puolen vuoden ajan lapsi-prostituutiota Ulan Batorissa, Mongolian pääkaupungissa. Hän keskittyi riskitekijöihin, jotka ovat johtaneet siihen, että nuoret – erityisesti tytöt – ovat päätyneet prostituoi-duiksi. Caviglia haastatteli tutkimustaan varten yhdeksää naista ja kuutta nuorta tyttöä, jotka olivat mukana Ulan Batorissa prostituoitujen kuntoutusohjelmassa.

“Mongolia on globaalissa mittakaavassa yksinäisin. Kukaan ei välitä, vaikka se katoaisi”, Caviglia kuvaa maahan kohdistunutta välinpitämättömyyttä. Hänen tutkimuksensa tarkoituksena ei ollut ratsastaa numeroilla, vaan paneutua sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin tilanteisiin, jotka johtavat lapsiprostituution yleistymiseen.

Suuri yksinäinen

Mongolia romahti Neuvostoliiton mukana 1990-luvulla. Sosialismi vaihtui köyhyydeksi, työttömyydeksi, alkoholiongelmiksi, lisääntyneeksi väkivallaksi.

2,8 miljoonan asukkaan Mongolia on mailman harvaan asutuin maa, sen pinta-alasta yli puolet on aroa. Taloudellisten ongelmien myötä maaseutu alkoi tyhjetä: nykyään noin 60 prosenttia mongolialaisista asuu kaupungeissa.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa Caviglian mukaan myös ihmisten käsityksiin omasta vartalosta ja arvokkuudesta yksilönä. Käsitykset voivat näkyä lapsessa konkreettisesti erilaisissa asennoissa tai vaikkapa ryhdissä.

”Aika ja yhteiskunta heijastuvat siihen, miten esimerkiksi sukupuolikysymykset, kuvat ihmisyydestä, roolimallit nähdään. Ja lopulta: miten näemme itsemme ja oman arvomme”, Cavaglia kuvaa.

“Yhteistä on se, että perhe on avainsana kaikkien lasten, myös lapsiprostituoitujen, elämässä.”

Caviglian mukaan juuri perheet kokivat sosialismin romahdettua suuria ongelmia. Avioerot ja perheväkivalta sekä seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset lisääntyivät. ”Perheet eivät olleet enää turvallisia, ja koska rahat olivat tiukassa, myös lasten oli lähdettävä etsimään töitä.”

Suuri osa Cavigilian haastattelemista tytöistä ja naisista kuvaileekin rahattomuuden ja työttömyyden johtaneen prostituutioon. Lasten seksuaalisen hyväksikäyttöä vastaan työskentelevä Ecpat-järjestö teki vuonna 2001 Ulan Batorissa tutkimusta: heidän haastattelemistaan lapsiprostituoi-duista valtaosa, noin 80 prosenttia, asui kadulla.

Katulapsien määrä on myös Caviglian mukaan järisyttävä. Hänen mukaansa kuva syrjässä elävästä, toinen toisestaan huolta pitävästä mongolialaisesta yhteisöstä on silmälumetta. Todellisuudessa läntinen kilpailun ja kapitalismin maailma on tullut Mongoliaan. Eikä seksibisnes ole pienimmästä päästä.

Mongolian keskuspoliisin löysi vuonna 2006 Ulan Batorista 73 seksuaalisesti hyväksikäytettyä lasta, 63 salakuljetettua lasta. 30 lasta ylitti Mongolian rajan väärennetyin avioliittotodistuksin. Toistaiseksi lapsiprostituutio on Lisa Caviglian tutkimuksen mukaan kansallista. Caviglia kuitenkin painottaa, että esimerkiksi turismin kasvun myötä prostituution leviäminen Thaimaan tilannetta vastaavaksi kansainväliseksi bisnekseksi on mahdollista.

Lapsi vai teini?

Caviglian mukaan olennainen ero lapsiprostituution kohdalla ”nyt ja ennen” on siinä, että ennen sosialismin romahtamista prostituutio oli satunnaista, nuoret naiset saattoivat joutua prostituution pariin saadakseen jotain haluamaansa, jopa ylellisyyttä. Sosialismin romahtamisen jälkeen lapsiprostituutio on levinnyt kaikkiin, myös köyhimpiin yhteiskuntaluokkiin.

Erityisen ongelmallinen tilanne on 16-18 -vuotiaiden lasten kohdalla: Mongolian lain mukainen suojaikäraja kun on 16 vuotta. Edelleen jotkut maailman valtiot erottavat lapsi- ja teiniprostituution toisistaan. Jälkimmäinen siis mielletään astetta hyväksyttävämmäksi: vastuu sysätään ”ei-enää-lapselle”. Myös Mongolian laissa on aukkoja, jotka mahdollistavat lähelle lapsiprostituutiota asettuvia toimia vailla mitään rangaistusta, kun kyseessä on 16-18 -vuotias lapsi.

Lisa Caviglian haastattelema, 16 vuotta täyttänyt entinen lapsiprostituoitu kuvaa arkeaan.

”Ei joka kerta, mutta useimmilla kerroilla, kun odotin linja-autoa yliopiston bussipysäkillä, jotkut rikkaat, vanhemmat miehet kysyivät minulta ’kuinka paljon maksaa yksi tunti?’ Jopa kun seisoin bussipysäkillä pikkusiskoni kanssa, joku saattoi tulla kysymään sellaista.”

Juuri prostituoidun roolin asettautuminen osaksi arkista minäkuvaa, on Caviglian mukaan vaarallisinta. Hän palaa tuon tuosta kysymykseen siitä, miten lapsi tai nuori näkee itsensä osana yhteiskuntaa. ”Täysi toivottomuus, harmaus, alistuminen”, Caviglia kuvaa.

Caviglian haastattelema 26-vuotias nainen on nähnyt prostituutiovuodet pakollisena työnä.

”Jos voisi tehdä omaa työtäni, en tekisi tätä (prostituutiota). Toisinaan saan pyyntöjä tehdä somistuksia asuntoihin. Sillä tavoin voisin tehdä parempaa työtä kuin prostituutiota.”

Apatian vastakohtana – muttei positiivisena sellaisena – Caviglia törmäsi myös omassa tutkimuksessaan siihen, että prostituutioon yleensä saatetaan suhtautua

kevyesti tai naureskellen. ”Puheet ’maailman vanhimmasta ammatista’ eivät auta tilannetta lainkaan.”

Askel lapsiprostituutioon saattaa olla käytännössäkin lähes huomaamaton:

”Vanhemmat prostituoidut ottavat nuoria tyttöjä mukaansa baareihin ja maksavat heidän laskunsa. He myös lähtevät tyttöjen mukana pois baareista… Näin molemmat saavat elantonsa”, Caviglian haastattelema 24-vuotas nainen kertoo.

Myös lapsiprostituutio kantaa mukanaan säikeitä prostituutioon yleensä liitetyistä mielikuvista.

Caviglia painottaa, että pahimmillaan välinpitämätön asenne aiheuttaa sen, että Mongoliassakin lapsiprostituution ongelmaan havahduttaisiin, kuten eteläisemmässä Aasiassa, Thaimaassa tai Intiassa: pahasti jälkijunassa.

Lapsiprostituutio numeroina

Maailmassa on noin 1,8 miljoonaa lapsiprostiuoitua. ILO luokittelee lapsiprostituution käytön, hankkimisen tai tarjoamisen yhdeksi lapsityön pahimmista muodoista, orjuuden ohella.

Lapsiprostituutiota on kaikkialla maailmassa. Se on kasvava rikollisuuden laji: prostituutiossa liikkuu suuri raha ja kuvaan kuuluu usein korruptio.

Lapsiprostituutio sanoina

Lapsiprostituutio on erotettavissa ja tunnistettavissa muista hyväksikäytön muodoista. Prostituutio on ”eri” asia kuin esimerkiksi lapsiavioliitossa tapahtuva seksuaalinen hyväksikäyttö tai lasten salakauppaaminen ja -kuljettaminen seksin vuoksi.

Lapsiprostituutio on terminä uusi – se on erotettu muusta lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta sanastosta vasta 1990-luvulla. Vaikka se on terminä tunnustettu, se kantaa mukanaan kyseenalaisia arvoja: prostituoitu-sana viittaa valintaan – siihen, että lapsi valitsisi myydä palvelujaan.

Prostituution historia kantaa kauas, ja se oli yleinen ammatti jo antiikin Kreikassa. Kun lapsista ja aikuisista käytetään samaa prostituutio-termiä, saatetaan unohtaa se, että suurin osa lapsiprostituoiduista on fyysisen ja psyykkisen hyväksikäytön uhreja ja prostituutio on ulkopuolisen tekijän, usein yksityisen välittäjän tai järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa.

Toisaalta myös Lisa Caviglia toteaa tutkimuksessaan uusien prostituution yhteydessä käytettyjen, seksityöläinen tai seksiteollisuus-termien käyttämisen olevan lasten kohdalla erittäin sopimatonta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Aseman kasvatti

MARIA AHLQVIST
sankari.jpgIntialaisen televisiokanavan kuvausryhmä tuli dokumentoimaan Shekhar Sainin elämäntarinaa New Delhin asemalle.

New Delhin rautatieasemalla kuhisee. Intialaisen televisiokanavan kuvausryhmä dokumentoi 20-vuotiaan Shekhar Sainin elämää. Saini on retkiopas – mutta ei ihan perinteisten retkien. Hänen opastuksellaan tutustutaan asemaan katulasten näkökulmasta.

Shekhar Saini tietää, mistä puhuu. Hän oli 12-vuotias karatessaan kotoa Biharin osavaltiosta ja matkustaessaan junalla 900 kilometriä Delhiin. Kotona poika oli joutunut huonoille teille: hän pelasi uhkapelejä ja poltti tupakkaa. Tämä oli häpeä hänen valtion virassa toimivalle isälleen.

”Ihmiset nälvivät vanhempiani siitä, millainen heidän pojastaan oli tullut. Tunsin syyllisyyttä ja päätin lähteä kotoa”, Saini kertoo.

New Delhin asemalle saapuu päivittäin jopa kolmesataa kotoaan karannutta lasta. Suuren osan heistä on ajanut kotoa köyhyys, hyväksikäyttö tai väkivalta. Yhtä kaikki, heillä on toive paremmasta elämästä. ”Myös elokuvat ovat luoneet monille mielikuvan vapaasta elämästä suurkaupungin valoissa”, Saini lisää.

Lapset etsivät junien vaunuista matkustajien jättämiä elintarvikkeita ja roskia. Myös Shekhar Saini hankki elantonsa myymällä keräämänsä roskat basaarissa muovia ja metallia ostaviin liikkeisiin.

”Löytämäni syömättömät hedelmät vein aseman hedelmäkauppiaille uudelleen kaupattavaksi. Vastapalvelukseksi sain nukkua öitä hedelmäkioskien katoilla.”

Kioskit ovat aseman lapsille myös pankkeja: he voivat tallettaa ansaitsemansa rahat kauppiaiden hoteisiin, jottei kovaotteinen aseman poliisi takavarikoi niitä.

Aseman kasvatin elämässä oli myös iloja: ”Kerran matkustin pummilla Delhistä Amritsariin katsomaan Kultaista temppeliä. Konduktöörin kovistellessa minua esitin kuuromykkää. Hän antoi minun olla”, nuorimies virnistää.

Shekhar Saini irrottautui katujen elämästä, kun Salaam Baalak Trust -järjestö lanseerasi kaksi vuotta sitten kävelykierroksen, jolla tutustutaan asemaan katulasten näkökulmasta. Sainista tuli retkiopas, jolle katulasten arjesta ja ongelmista kertominen on tärkeää.

Silti elokuvien luomat mielikuvat ja vapaus viehättävät myös Sainia: Tulevaisuudessa hän aikoo omistautua tanssin ja näyttelemisen opinnoille tullakseen bollywood-näyttelijäksi. Saini paistatteleekin dokumenttikameroiden edessä mielellään ja ottaa pari tanssiaskeltakin bollywood-koreografioita mukaillen.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Hiv kaventaa oikeuksia – tieto tartunnasta sulkee rajat

Hiv-epidemian hillitsemisen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni tartunnan saanut tietää tartunnastaan. Mutta miten käy yksilön oikeuksien, jos hiv-testin tulos on positiivinen?

Suomessa hiv-tartunnat kirjataan tarkkaan Kansanterveyslaitoksen ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Tänä vuonna jo 41 ihmistä on opettellut elämään vasta diagnosoidun tartunnan kanssa, ja toukokuun puoleen väliin mennessä tartuntoja oli todettu Suomessa kaikkiaan yhteensä 2306.

Hyvän terveydenhuollon ja tarkkojen rekistereiden Suomessa kolmannes hiv-positiivisista, siis noin tuhat ihmistä, ei tiedä tartunnastaan, mutta maailman mittaluokassa suhdeluku on vielä suurempi.

Antiretroviraalilääkkeet ovat nykyään niin kehittyneitä, että länsimaissa hivistä on tullut krooninen, mutta hoidettavissa oleva sairaus. Kehitysmaissa, joissa lääkehoito on yhä ennemmin poikkeus kuin sääntö, hiv on kuin eri sairaus.

Mitä seurauksia on sillä, että tietää, onko hiv-positiivinen vai ei?

Rajat vastassa

Hiv-status on tieto, joka kiinnostaa monen maan maahantuloviranomaisia. 170 maan matkustusrajoituksista tiedot koonneen saksalaisen Deutsche AIDS-Hilfe -järjestön mukaan kaikkiaan 62 prosenttia valtioista rajoittaa hiv-positiivisten liikkuvuutta jollakin tavalla.

Vuonna 2007 kaikkiaan 13 maata kielsi täysin hiv-positiivisten maahanpääsyn. Kolmentoista täyskieltomaan joukkoon mahtuu kolme maailmanmahtia: Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Seuranaan niillä on listalla esimerkiksi Sudan, Libya ja Moldova.

Aids-järjestöt ovat jo kauan lobanneet maahantulokieltojen kumoamiseksi. Kieltojen on sanottu olevan enemmän politiikkaa kuin terveyden vaalimista. Kaikissa hiv-positiivisten ulkomaalaisten maahantuloa rajoittavissa maissa on jo omastakin takaa merkittäviä määriä hiv-tapauksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa arvioitiin vuonna 2006 olevan 1,2 miljoonaa hiv-positiivista. Maan tartuntatauteja seuraavan viranomaisen CDC:n mukaan yli puoli miljoonaa yhdysvaltalaista on kuollut aids-peräisiin sairauksiin.

Uuden ulottuvuuden kuvioon tuo New Yorkissa kesäkuun alussa järjestettävä merkittävä hiv-konferenssi. Yhdysvallat on luvannut hiv-positiivisille konferenssivieraille poikkeusluvalla viisumit, mutta newyorkilainen aids-järjestö on varoittanut konferenssin osallistujia poikkeusluvan käytöstä. Kun lupaa on kerran hakenut hiv-positiivisena, säilyy tieto tartunnasta viranomaisten rekistereissä poikkeusluvan umpeutumisen jälkeenkin.

Hoitamattomana elimistön oman puolustusjärjestelmän rapauttava hiv luokitellaan esimerkiksi Suomessa yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Silti hi-viruksen tartuntatavat, veri ja suojaamaton seksi, ovat niin rajalliset, ettei hiv muodosta samanlaista uhkaa kuin vaikkapa herkästi tarttuva sars.

Eri maat asettavat erilaisia ehtoja hiv-positiivisen maahantulolle, ja säännöt muuttuvat jatkuvasti.

Suurimpaan osaan maailman maista voi matkustaa turistina oli hiv-status mikä tahansa, mutta työ- tai oleskelulupaa varten moni maa vaatii hiv-testin.

Turistina matkustavalle säännökset ovat harmillisia, mutta siirtolaisille jopa vaarallisia. Useat maat karkoittavat maassa asuvat ulkomaalaiset, jos heillä todetaan hiv-tartunta. Moni joutuu jättämään työnsä ja perheensä, muistuttaa Deutche AIDS-Hilfen tutkimus. Pahimmaksi järjestö kuvaa tilannetta muutamissa Aasian ja Lähi-idän maissa, joissa hiv-positiiviseksi todettuja ulkomaalaisia on suljettu vankilaan karkoitusta odottamaan ilman mitään terveyspalveluita.

Moitteetta eivät järjestön raportissa pääse nekään maat, jotka eivät itse muodollisesti testejä vaadi. Isossa-Britanniassa julkinen terveydenhuolto toimii pitkälti ulkomaisten lääkärien ja sairaanhoitajien voimin. Maassa on kohuttu siitä, että moni lääkäreitä tai sairaanhoitajia ulkomailta välittävä yritys vaatii hakijoilta hiv-testejä. Testit ovat nimellisesti vapaaehtoisia, mutta niistä kieltäytyviä ei palkata.

Tieto hiv-positiivisuudesta vaikuttaa tartunnan saaneen elämään monella eri tasolla. Suurimmalle osalle tieto tartunnasta on sokki – käännekohta, jossa moni asia omassa elämässä on mietittävä uusiksi. Psyykkisten, terveydellisten ja so-

siaalisten asioiden lisäksi tiedon myötä pitää perehtyä myös oikeudellisiin kysymyksiin.

Rikos sängyssä?

Testauksessa vastakkain ovat kaksi isoa asiaa: kansanterveys ja yksilön oikeudet. Tieto tartunnasta saa useimmat ihmiset huolehtimaan tarkkaan siitä, etteivät he altista muita tartunnalle, ja siksi testien lisääminen kannattaa. Kaikki tiivistyy ihmisen kontaktiin toiseen ihmiseen.

Hivissä kiertyy toisiinsa monta teemaa, jotka ovat omiaan herättämään hämmennystä, pelkoakin: sairaus, sosiaalinen syrjintä, kuolema ja pelko. Tieto tartunnasta vaikuttaa myös kaikkein intiimeimpään, seksiin ja rakkauteen.

Rovaniemen käräjäoikeudessa on kevään kuluessa pohdittu hiv-positiivisen oikeudellista vastuuta. Siellä on käsitelty hiv-positiivisen, suojaamatonta seksiä kymmenien naisten kanssa harrastaneen miehen tapausta. Tapauksen käsittely jatkuu, kun syytetyn mielentilatutkimus valmistuu.

Tahallinen tartuttaminen on aina tuomittavaa, mutta hiv:n kehittynyt hoito on muuttanut oikeudenkäyntien muotoa Suomessakin. Vuonna 1997 tahallisesta tartuttamisesta tuomittiin käräjäoikeudessa tapon yrityksestä, nyt samankaltaisesta teosta syytetään törkeästä pahoinpitelystä.

Kun hiv-tartuntaa on käsitelty oikeudessa, vastuun tartunnasta on katsottu olevan hiv-positiivisella. Suojaamattomassa yhdynnässä olleesta parista on siis oikeudellisesti vastuussa vain se, jonka hiv-positiivisuus on todettu aiemmin testeissä.

Vielä kimurantimmaksi kysymys testauksesta nousee niissä maissa, joissa hoitoa ei ole saatavilla. On vaikea perustella miksi yksilön kannattaisi tietää tartunnasta, johon ei saa hoitoa. Moni aids-järjestö on moittinut sitä, miten vähän painoa kondomien käytölle hiv-työssä on laitettu. Jos turvaseksi tulisi normiksi, tartunnat vähenisivät, tiesivätpä hiv-positiiviset tartunnastaan tai eivät.

Rovaniemellä käsitellään tapausta, jossa tartunnastaan tietävä ei ole välittänyt suojata kumppaneitaan. Toisen altistaminen tartunnalle on aina vakavaa, mutta erityisen problemaattisia ovat tapaukset, joissa tartunta johtuu muusta kuin piittaamattomuudesta. Unaidsin mukaan Etelä-Aasiassa naisten suurin yksittäinen riskitekijä on avioliitto, sillä valtaosa naisten tartunnoista on peräisin heidän omilta aviomiehiltään.

Kaikki testiin?

Vuosi sitten Maailman terveysjärjestö WHO ja UNAIDS suosittelivat, että hiv-testejä alettaisiin rutiininomaisesti tarjota kaikille terveyspalveluja käyttäville. Aiemmin on siis tarjottu mahdollisuutta hakeutua hiv-testiin, nyt tarjotaan rutiininomaista testiä, josta on mahdollisuus kieltäytyä.

Muutos on merkittävä. Tähän asti hiv-testien suhteen on vannottu neuvonnan ja valinnanvapauden nimeen. Erityisesti on painotettu sitä, että testattavan tulisi paitsi suostua testiin, myös ymmärtää täysin mitä testituloksen tietämisestä seuraa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

 

Muut Kumppani-lehden linkit

 

Turistikato uhkaa isoja kissoja

Kenia. Maasai Maran luonnonsuojelualueen leijonat ja leopardit ovat joutuneet ahtaalle. Kenian vaalien jälkeisten levottomuuksien vuoksi turismi alueella on romahtanut.

Puiston rahat eivät enää riitä korvauksiin, joita alueen paimentolaisille on maksettu isojen kissojen syömistä kotieläimistä. Varat karjasta maksettuun hyvitykseen on kerätty puiston vierailta perityistä pääsymaksuista.

Tulot ovat tippuneet yli 30 000 eurolla kuukaudessa, ja vaikka tilanne Keniassa on rauhoittumaan päin, ei turistivirtojen uskota kasvavan kovin nopeasti ennalleen.

Nyt alueen ylläpitäjät pelkäävät, että paikalliset ihmiset alkavat tappaa kissapetoja suojellakseen karjaansa. Toistaiseksi puistonvartijat ovat onnistuneet neuvottelemaan paimentolaisten kanssa, mutta tilanne kiristyy jatkuvasti.

Myös salametsästäjät ovat aktivoituneet, sillä puiston vartioinnista on jouduttu tinkimään energiapulan vuoksi. Huhtikuussa kiinni jäi muun muassa kolmen salametsästäjän ryhmä, joka oli tappanut virtahevon ruoakseen.

Ennen levottomuuksia karjankorvausohjelma tuotti hyvää tulosta. Vuonna 2001 käynnistyneen ohjelman myötä puiston leijonaluku on kaksinkertaistunut. Maasai Marassa elää 80 leijonaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Vapaus on ainoa vaihtoehto

Tällä hetkellä ulkomaalaispoliisi kulkee pitkin katuja, rautatieasemia ja kauppakeskuksia tarkastaen ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä poistaakseen heidät maasta.

Jos olet tummaihoinen, varo. Jos puhut vierasta kieltä, varo. Jos olet laittomasti maassa, varo.

Älä käy kaupassa. Älä matkusta junalla. Älä kävele kadulla. Älä vie lapsia leikkipuistoon.

Sillä sinua ei täällä kaivata. Olet vähemmän olemassa kuin me valkoihoiset suomea virheettömästi puhuvat, kiltisti äänestävät ja hiljaa tottelevat Kansalaiset. Jotta meidän maailmamme (talouspolitiikkamme!) pysyy järjestyksessä sinun on lähdettävä. Kohdistamme sinuun kaikki kurinpidolliset voimamme, suljemme sinut säilöönottokeskukseen ja lennätämme pois, pois rajojemme taakse.

”Kaiken tarkoituksena on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito”, sanoo tutkintayksikön johtaja Jaakko Heinilä Helsingin ulkomaalaispoliisista. Jää epäselväksi, kenen järjestyksestä ja turvallisuudesta hän puhuu. Ehkä rasistinen järjestys takaa joidenkin etuoikeutettujen kansalaisten taloudellisen turvallisuuden. Minun järjestykseni se ei ole.

Rajat ovat siirtyneet valtioiden rajoilta joukkoomme. Nyt ulkomaalaispoliisi on typeryydessään tehnyt ne tehokampanjallaan näkyviksi. Näkyvää väkivaltaa on nimittäin helpompi vastustaa kuin näkymätöntä. Paljon jää silti vielä näkymättömäksi, sillä vain etuoikeutetuilla on varaa näkyä ja kuulua.

Eduskuntaryhmät vastasivat siirtolaisten kamppailuja tukevan Vapaa liikkuvuus -verkoston tekemään kyselyyn säilöönottokeskuksista. Yhdessä vastauksista todettiin: ”Tällä hetkellä, jos vaihtoehtona ei ole vapaus, niin säilöönottokeskus on ihmisoikeusnäkökulmasta parannus”.

Mutta voiko mikään taloudellinen etu olla yksilön perustavanlaatuista vapautta keskeisempi? Rasistinen ulossulkeva yhteiskunta ei ole ainoa mahdollinen yhteiskuntajärjestys. Vapauden on oltava vaihtoehto. Poliittinen fantasia käyttöön! Mahdollisia maailmoja on monia. On kuviteltava maailma toiseksi, jotta näkymättömätkin rajat – ja elämät – tulevat näkyviksi. Entä jos kaikki olisikin toisin?

Ulkomaalaislaki kumoon ja rajat auki! Poliisit solmikoot aseensa piiput ruseteille ja menkööt leikkimään keskenään. Puolustusvoimat siirtykööt ryöstämään Euroopan keskuspankkia ja jakakoot ryöstösaaliin Schengen-alueen ulkopuolisille maille. Muut voivat jäädä availemaan vankiloiden ja säilöönottokeskuksien ovia ja rajat sulkeneita portteja. Väärä kansalaisuus tai sen puuttuminen ei enää tee kenestäkään laitonta. Rajojen aika on ohi.


Akuliina Saarikoski on oikeustieteen opiskelija ja suoran toiminnan aktivisti.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Haluatko turpiin?

Yläasteella kouluumme tuli pojanköriläs: Kent.

Ensikohtaaminen Kentin kanssa oli poikkeuksetta kivulias. Oma kokemukseni sijoittui R-kioskin edustalle. Olin juuri ostanut suklaapäärynätuutin kun ryntäisiini takertui jykevä koura, ja nenän eteen ilmestyivät moponrasvaiset rystyset.

”Mikä nimi? Mikä luokka?”

”Marko Juntunen, 7 C.”

Kentille oli jostain syystä erityisen tärkeää tietää, ketä hän oli aikeissa vetää turpiin. Kaikki tunsivat Kentin ja Kent tunsi uhrinsa – siltä osin kyseessä oli reilu peli.

Tutkijan työhön kuuluu se, että välistä pää kolahtaa kanveesiin julkisten esiintymisien vuoksi. Erityisen ymmärrettävää tämä on vähemmistöjä ja etenkin maahanmuuttajia tutkivien kohdalla. Jos haluat kunnon raskaansarjan höykytyksen, ryhdy tutkimaan muslimimaahanmuuttajia.

”Juntusen puheissa sisältö meni valitettavasti tahattoman komiikan puolelle.”

”Kun tietämättömyys yhdistetään propagandistiseen otteeseen, tulos on useimmiten koominen.”

”Tyypilliseen vasemmistolaiseen propagandatyyliin Juntunen vähättelee maahanmuuttajien vastuuta omista ongelmistaan ja maahanmuuttajien syyllisyyttä konflikteihin maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä.”

”Kovin heikoilla eväillä tässä maassa näköjään pääsee tohtoriksi.”

”Jos joku on vielä elätellyt toiveita, että islamin muodostamasta uhasta voitaisiin järkevästi keskustella, Juntunen ampuu moiset haaveet rytinällä alas.”

Kyseessä ei tarvitse olla välttämättä käsirysy ja silti sitä tuntee olevansa mustelmilla.

”Tutkija Marko Juntunen on huomattavasti lähempänä Perussuomalaisten näkemystä, kuin stubbiläistä suvaitsevaisuuden nimessä kaiken hyväksyvää hyssyttelyä.”

Aikuisten sarjassa otellaan eri säännöillä kuin Kentin kanssa. Ainoastaan ”lukua ottavan” nimi tunnetaan. Oman sarjani haastajista tiedän ainoastaan sen, että he viettävät runsaasti aikaa sisätiloissa, harrastavat vähän liikuntaa ja toisin kuin Kent, he pärjäisivät todennäköisesti huonosti reaalielämän kontaktilajeissa. Kaikilla on kotonaan tietokone ja netissä ylikuormitettu blogisivu.

Haluaisin omasta puolestani pelata reilua peliä. Koska lainasin tässä kolumnissa aivoituksianne arvon nimimerkit ”Vasarahammer”, ”Mulukku” ja ”Paholaisen asianajaja” mielestäni on kohtuullista, että saatte osuutenne tekijänpalkkiostani. Euroja on tarjolla nimeä, osoitetta ja henkilötunnusta vastaan. Muistakaa myös verokortti ja tiliyhteys.


Kirjoittaja on antropologi ja islamin tutkija Helsingin yliopistossa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Halkiohousuissa ilmastointi pelaa

Mikkihiiri-kuvioiseen paitaan pukeutunut taapero kyykistyy kadunkulmaan ja lorauttaa pissat asfaltille. Lapsen äiti ei ole moksiskaan. Ollaanhan sentään Kiinassa, jossa lapsia puetaan edelleen haaroista halkaistuihin kaidangku-housuihin. Kätevän vaatekappaleen ansiosta pikkulapset voivat helpottaa oloaan tarpeen tullen. Vaippoihinkaan ei tarvitse tuhlata rahaa.

”Halkiohousut ovat lapselle mukavat ja kesällä viileät”, Shuailu-nimisen lastenvaateliikkeen myyjä Cao, itsekin yhden lapsen äiti, esittelee.

Modernin liikkeen valikoimissa on sekä kevyitä kesähousuja että umpeen ommeltuja toppahousuja talvikäyttöön. Useimpien housujen haarat on tikattu yksinkertaisella langalla, joka on helppo ratkoa auki.

”Kaidangku-housuja aletaan käyttää 15 kuukauden iässä”, kauppias Cao kertoo.

Vaikka halkiohousut ovat edelleen yleinen näky Pekingin katukuvassa, yhä useampi vanhempi valitsee housujen sijaan kertakäyttövaipat. Kansainväliset vaippayhtiöt hierovat käsiään; Kiinan nopeasti kasvavat vaippamarkkinat ovat maailman suurimmat. Keskiluokkaisille perheille suunnattuja vaippamainoksia pyörii televisiossa yhtenään. Kertakäyttövaippojen kerrotaan olevan nykyaikainen ja lapselle hygieeninen vaihtoehto.

Liekö viranomaisten lobbaus ollut osa mainoskampanjaa, sillä uusia äitejä ohjataan synnytysvalmennuksessa kertakäyttövaippojen käyttöön. Halkiohousujen kerrotaan aiheuttavan lapsille ripulia, vilustumista ja jopa virtsaputken tulehduksia.

Monelle perheelle kertakäyttövaippoihin siirtymiselle on kuitenkin taloudellinen kynnys. Vuoden vaippakasalle kertyy hintaa useita satoja euroja. Pekingissä kaidangku-housuja näkee useimmiten siirtotyöläisperheiden lapsilla.

Ekologisessa vertailussa halkiohousut pesevät kertakäyttövaipat mennen tullen. Lapsi kuluttaa kahden ja puolen vuoden aikana noin tonnin painoisen kasan kertakäyttövaippoja. Miljardien maatuvien vaippojen rinnalla kadulle kyykistyvä lapsi on sittenkin hygieenisempi vaihtoehto.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Köyhä mutta onnellinen?

 

SAMULI SIIRALA

miniteema1.jpg

 

Myytti: Masennus ja ahdistushäiriöt ovat länsimaisia elintasosairauksia; niitä ei kehitysmaissa tunneta.

 

 

Fakta: Ihmiset masentuvat ja ahdistuvat ympäri etelän, Zimbabwesta Intiaan ja Kiinasta Chileen.

Pitkään pimennossa ollut ongelma on viime vuosina nostettu esille lukuisissa tutkimuksissa.

Kumppanin haastattelema intialainen psykiatri Vikram Patel toteaa, että mielenterveysongelmat muodostavat jopa 11 prosenttia kaikista sairauksista kehitysmaissa.

Teollisuusmaiden ongelma?

Mielikuva masennuksesta tai ahdistuksesta nimenomaan länsimaisena vitsauksena on vahva.

”Mainitut ongelmat liittyvät yhteisöllisyyden puutteeseen”, kehitysmaissa työskennellyt lääkäri Pirjo Lindfors kirjoitti

Helsingin sanomien Vieraskynä-palstalla marraskuussa 2006.

Lindfors antaa ymmärtää, että kehitysmaissa yhteisöllisyyden vaaliminen ja henkisesti vähemmän kuormittava elämäntapa ehkäisevät mielenterveyden ongelmia.

”On totta, että esimerkiksi sosiaaliset verkostot köyhissä yhteisöissä voivat suojata ihmisiä mielenterveyden häiriöiltä. He kuitenkin kohtaavat vakavia vastoinkäymisiä, kuten köyhyyttä ja fyysisiä sairauksia, jotka saattavat olla ylivoimaisia näille suojamekanismeille. Tuloksena saattaa olla huomattava määrä masennusta ja ahdistusta”, kertoo professori Vikram Patel.

Patel on alun perin kotoisin Intian Mumbaista. Hän on työskennellyt psykiatrina sekä Zimbabwessa että Intiassa, ja julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleja mielenterveysongelmista kehitysmaissa.

Tällä hetkellä Patel toimii professorina arvostetussa London School of Hygiene & Tropical Medicine -yliopistossa. Hän myös johtaa mielenterveysprojektia Intian Goassa.

Patel kyseenalaistaa käsityksen masennuksesta ja ahdistuksesta pelkästään teollisuusmaiden ongelmana.

”On myytti, että vain menestyvät ihmiset, joiden elämä on hektistä, kärsivät näistä ongelmista.”

Elämä kehitysmaassa saattaa todellisuudessa myös olla paljon vaativampaa kuin länsimaissa.

”Elämän tahti on paljon kovempi naiselle, jonka pitää ruokkia viisi lasta, mutta jolla ei ole juoksevaa vettä eikä rahaa ruokaan, ja jonka aviomies on töissä kaupungissa satojen kilometrien päässä.”

Eri nimi, sama asia

Valmistuttuaan psykiatriksi Vikram Patel lähti Intiasta tekemään tutkimusta Zimbabween.

”Tuolloin minuun vaikutti suuresti antropologinen kirjallisuus, jonka mukaan monet mielenterveysongelmat olivat tietyn kulttuurin tuotteita tietyssä kontekstissa, eikä käsitteitä mielenterveydestä voida siirtää kulttuurista toiseen”, Patel valottaa.

”Tutkin sitä, mitä masennus merkitsee Zimbabwessa. Toisaalta paikalliset eivät tunnistaneet masennusta mielenterveysongelmaksi. Mutta toisaalta läheisesti masennusta muistuttava ja kärsimystä aiheuttava vaiva tunnettiin. Tulkitsin tämän niin, että ilmiö, jonka lääketiede kategorisoi masennukseksi ilmenee Zimbabwessa, mutta se ymmärretään siellä hyvin erilaisella tavalla.”

Vuonna 2001 lääketieteen aikakauslehti The Lancetissa julkaistussa artikkelissa todetaan, että Zimbabwessa ihmiset useimmiten kertovat päänsärystä ja väsymyksestä. Useat potilaat pitävät oireiden syynä liikaa ajattelemista; paikallinen termi kufungisisa yhdistetään artikkelissa masennukseen.

”On tärkeää ymmärtää tämä ero masennuksen käsittämisessä, jotta voidaan kehittää kulttuurisesti sopivia mielenterveysohjelmia”, Patel painottaa.

”Joitain psykologisia hoitomuotoja ei voi helposti siirtää kulttuurista toiseen. Esimerkkejä tästä ovat hoidot, jotka keskittyvät ihmisen mielen sisäisten ajatusprosessien reflektoimiseen. Tämä johtuu siitä, että monet ihmiset selittävät oireitaan ja kärsimystään konkreettisilla vastoinkäymisillä, joita he kohtaavat elämässään”, Patel analysoi.

Esimerkiksi Kiinassa on raportoitu hyvin alhaisia määriä masennusta. Lääketieteellisen antropologian tutkija Arthur Kleinman Harvardin yliopistosta kirjoittaa New England Journal of Medicine -lehdessä syyskuussa 2004, että monet masentuneet kiinalaiset puhuvat masennuksen sijaan fyysisistä oireista kuten kivusta tai huimauksesta.

Länsimaalaiset psykiatrit ovat kuitenkin nähneet psykologisia syitä näiden fyysisten oireiden taustalla. Eikö ole siis vaara, että kehitysmaiden ihmisten ongelmia psykologisoidaan länsimaalaisesta näkökulmasta?

”Toki on vaara. Toisaalta on yhtä vaarallista olettaa, että fyysisille oireille on fyysiset syyt ja jättää huomiotta oireiden psykologiset ja sosiaaliset yhteydet. Tärkeintä on löytää oikea tasapaino”, Patel toteaa.

Sairaus ruokkii sairautta

”Mielenterveyden ongelmat liittyvät läheisesti muihin kansanterveydellisiin ongelmiin kuten äitien ja lasten terveyteen ja hiv/aidsiin”, Patel kirjoittaa viimevuotisessa artikkelissaan British Medical Bulletinissa.

Tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että monet intialaiset ja pakistanilaiset äidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Riskitekijöinä pidetään esimerkiksi köyhyyttä ja alhaista koulutustasoa. Poikia arvostavassa Etelä-Aasiassa myös tytön syntymä lisää selvästi masennuksen riskiä.

Synnytyksen jälkeinen masennus aiheut-taa äidille kärsimystä ja vaarantaa myös lapsen kehityksen. Intian Goassa ja Tamil Nadussa sekä Pakistanin Rawalpindissä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että masentuneen äidin lapsella on selvästi normaalia korkeampi todennäköisyys olla aliravittu.

Tutkimuksissa otettiin huomioon lisäksi muut sosiaaliset riskitekijät, jotka saattaisivat altistaa aliravitsemukselle, esimerkiksi perheen taloudellinen asema. Saman tyyppisiä tuloksia on saatu myös Jamaikalla tehdyssä tutkimuksessa.

Patel huomauttaa, että mielenterveydellä on yhteys aids-epidemiaan.

”Mielenterveysongelmat kuten päihteiden väärinkäyttö ovat riskitekijöitä hiv/aidsille, ja hiv/aids puolestaan aiheuttaa mielen häiriöitä kuten dementiaa ja masennusta”, hän kirjoittaa.

Kehitys kärsii, kun mieli järkkyy

Mielenterveyden horjumisella on laajoja sosiaalisia vaikutuksia.

Köyhyys on paitsi syy, myös seuraus. Köyhyyden on todettu altistavan mielenterveysongelmille sekä rikkaissa että köyhissä maissa. Zimbabwessa on todettu, että esimerkiksi nälästä kärsiminen altistaa masennukselle ja vaikeuttaa siitä toipumista.

Mielenterveyden ongelmat puolestaan vaikeuttavat työn tekemistä ja saamista, ja siten heikentävät ihmisen taloudellista asemaa entisestään, selviää Patelin artikkelista

British Medical Bulletinissa. Artikkelin mukaan yksityiset ihmiset kehitysmaissa maksavat itse melkein puolet mielenterveyden hoidon kuluista. Köyhyyden kierre siis saattaa jopa syvetä, jos saa sairauteensa hoitoa.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan mielenterveysongelmat ja köyhyys muodostavatkin häijyn kehän – köyhyys lisää mielenterveysongelmia, ja ne puolestaan lisäävät köyhyyttä.

Jos mielenterveysongelmilla on näinkin merkittäviä terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia, miksi ne jäävät vähälle huomiolle keskustelussa kehityksestä?

YK:n vuosituhattavoitteissa esimerkiksi vaaditaan köyhyyden poistamista, äitien terveyden parantamista ja taistelua hiv/aidsia vastaan. Kaikilla näillä on yhteys mielenterveyteen.

”Tämä on hyvä kysymys. Mielestäni yksi tärkeimmistä syistä on mielenterveyteen liittyvä häpeällinen leima. Kansainvälisissä kehitysyhteistyöpiireissä on myös vallalla myytti, että mielenterveys on ’luksustuote’ köyhien terveyden asialistalla”, Vikram Patel sanoo.

Mielen sairaudet

Maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 2003 julkaisemasta raportista selviää, että yleisimmät mielenterveyden häiriöt maailmalla ovat masennus, alkoholin liikakäyttö, skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

WHO:n mukaan yli 150 miljoonaa ihmistä kärsii masennuksesta ja esimerkiksi skitsofreniaa sairastaa noin 25 miljoonaa ihmistä. Jopa miljoona ihmistä tekee vuosittain itsemurhan.

Suomen mielenterveysseuran nettisivujen mukaan masennuksessa korostuvat muun muassa mielihyväntunteen väheneminen, univaikeudet ja itsetuhoiset ajatukset. Masennus eroaa normaalista alakuloisuudesta tai surullisuudesta siten, että masennuksessa negatiiviset tuntemukset jatkuvat viikkoja tai jopa kuukausia tai vuosia.

Skitsofrenia on mielenterveyden häiriö, jossa ihmisen käsitys todellisuudesta järkkyy. Suomalaisen lääketieteen perusteoksen Therapia Fennica -kirjan mukaan skitsofreniasta kärsivä ”ei erota mielikuvitusta todellisuudesta”. Hän usein myös vetäytyy sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä masennusjaksot vaihtelevat niin sanottujen maanisten vaiheiden kanssa. Therapia Fennican mukaan maniassa ihmisen itsetunto nousee pilviin, ja hän saattaa käyttäytyä uhkarohkeasti.

Vuonna 2004 julkaistun tutkimuksen mukaan köyhissä maissa jopa 80 prosenttia vakavista mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä jää vaille hoitoa.

Monissa maissa mielenterveysresurssien osuus terveysbudjetista on alle prosentin. WHO:n vuoden 2005 tietojen mukaan noin kolmasosalla maailman maista ei ole lainkaan erillistä mielenterveysbudjettia.

Tutkijat arvioivat, että mielenterveyden ongelmat aiheuttavat maailmanlaajuisesti yhtä paljon menetettyjä työpäiviä kuin moni yksittäinen fyysinen sairaus, vaikkapa syöpä.

Hoitoa halvalla

”Suurin ongelma länsimaisen psykiatrian soveltamisessa kehitysmaissa on se, että länsimaiset menetelmät vaativat korkeasti koulutettuja ja kalliita ammattilaisia”, psykiatri Vikram Patel kertoo.

Patel on useissa artikkeleissa kuitenkin painottanut, että tehokkaita hoitomuotoja voidaan hyödyntää varsin alhaisin kustannuksin myös köyhissä oloissa.

Esimerkiksi masennuksen hoidossa käytetään lääkitystä ja erilaisia terapioita. Nämä eivät lähtökohtaisesti ole kalliita.

Patel viittaa British Medical Bulletinin artikkelissaan kolmeen tutkimukseen, joissa on selvitetty masennuksen hoitoa Intiassa, Ugandassa ja Chilessä. Ugandassa saatiin myönteisiä tuloksia ryhmäterapiasta; Chilessä puolestaan ryhmäterapian ja masennuslääkkeiden yhdistelmä todettiin tehokkaaksi.

The Lancet -lehdessä vuonna 2007 julkaistun artikkelin mukaan lääkehoito muun muassa masennusta ja skitsofreniaa sairastaville maksaisi vuosittain 3 – 4 Yhdysvaltain dollaria asukasta kohden Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Etelä-Amerikassa hinta olisi 7 – 9 dollaria. Intiassa on todettu, että puolen vuoden hoitojakso masennuslääkkeitä maksaa noin 20 – 40 dollaria potilasta kohden.

Kiinassa on myös todettu perheeseen tai yhteisöön perustuvat hoitomuodot tehokkaiksi esimerkiksi skitsofrenian hoidossa. Perheen tai koko yhteisön tuominen osaksi hoitoprosessia muun muassa lisää lääkkeiden säännöllistä ottamista.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Muut Kumppani-lehden linkit

 

Kulttuuripalat

Novellikilpailu uussuomalaisuudesta

Vuosi 2008 on Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi. Sen kunniaksi Suomessa järjestetään novellikilpailu, johon voivat osallistua yli 16-vuotiaat, monien kulttuurien vaikutuspiirissä elävät ihmiset – siis aika lailla jokainen nykysuomalainen.

Kilpailuun voi osallistua kesäkuun aikana. Siihen etsitään erityisesti maahanmuuttajataustaisia kirjoittajia – novellin aihe on vapaa.

Mikä ihmeen uussuomalainen? -novellikilpailun järjestäjänä toimii kustannusosakeyhtiö Teos.

Harmaa ja julma – vai unelmien täyttämä?

Israelilainen nykytanssiryhmä Kibbutz Contemporary Dance Company vierailee Kuopio tanssii ja soi -tapahtumassa kesäkuun puolessa välissä.

Rami Be’erin Ekodoom-teos luo kuvan tulevaisuudesta: toisessa ääripäässä on harmaa ja julma maailma, sätkivä ihminen pienessä laatikossaan. Moraalinen vastuu ympäristöä ja ihmiskuntaa kohtaan on unohdettu. Mutta teos näyttää myös vaihtoehdon: fantasian, unelmien ja romantiikan maailman.

Yksi ei muutu

Faces-etnofestivaali on tänäkin vuonna rauhanomainen: se haluaa sanoa ei konflikteille, ei ilmastonmuutokselle. Yhdennettätoista kertaa järjestettävää festivaalia juhlitaan perinteisesti Billnäsin ruukkimiljöössä.

Viikonlopun aikana luvassa on tulisia lattarirytmejä ja maanläheisempää meininkiä: tuttu rauhankonsertti, teatteria, tanssia ja lasten oma Small Faces.

Siis vaikka kesäsää yllättää tai lomasuunnitelmiin tulee käänteitä, yksi ei muutu: Karjaalla juhlitaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Muut Kumppani-lehden linkit

 

Minuus vieraalla maalla

Ainoa ihminen, joka toivoi, että hän olisi joku toinen, oli hän itse.

Kuulostaako lohduttomalta? Yhtään tutulta?

Pieni poika Gogol Ganguli kasvaa aikamieheksi, Nikhil Ganguliksi. Hänen Intiassa syntyneet vanhempansa ovat muuttaneet ennen pojan syntymää Bostoniin – sydän toisessa, jalat toisessa maassa. He elävät siirtolaisenmakuista elämää suurkaupungissa: seurustelevat bengalilaisten kanssa, syövät dalia ja currya, antavat lapsilleen kotinimiä ja kunnon-nimiä.

Pientä Gogol-poikaa harmittaa sukuloida Kalkutassa. Hän söisi mieluummin hampurilaisia Bostonissa. Nuorta Gogol-poikaa hävettää vanhempiensa vanhanaikaisuus. Hän vaihtaa nimensä, seurustelee yhdysvaltalaisten kanssa. Vanhaa Gogol-poikaa, lähes nelikymppistä, itkettää yksinäisyys: hän ymmärtää, että elämä on sittenkin sarja sattumia.

Sukujuuriltaan intialaisen kirjalijan Jhumpa Lahirin romaani Kaima kuvaa Gangulin perheen elämää 1960-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Romaani on taitava teos siirtolaisuudesta, identiteetin etsimisestä – ja sattumasta. Nykyisin New Yorkissa asuvan Lahirin esikoisteos, novellikokoelma Tämä siunattu koti otettiin vastaan melkoisin palkintosatein. Myös hänen ensi syksynä suomeksi ilmestyvä novellikokoelmansa Tuore maa jatkaa vieraan maan tematiikalla.

Lahirilla on taito kirjoittaa suoraan lukijan sydämeen. Romaanihenkilöiden elämään uppoutuu, aivan kuin hengittäisi heidän vierellään – aina välillä sormet jännityksestä kippurassa. Romaanissa, niin tekstin kuin aihemaailman tasolla, on kyse arjesta ja arkisuudesta. Kaima ei ole romaanina suuria elämänfilosofioita syleilevä, vaan konkreettinen. Ja juuri tämän konkretian takaa lukijan on mahdollista nähdä elämän herkkyys ja sattumanvaraisuus: se, että me kaikki tulemme Gogolin päällystakin alta.

Teoksesta ei viitsisi paljastaa paljoa enempää; sen luomaan todellisuuteen ja arkeen soisi hypättävän: ihmisen kameleonttimaisuuteen, sulautumiseen ja eriytymiseen – armeliaaseen eksyksissä oloon.

Yhtä ydinsanaa ei voi kuitenkaan ohittaa. Se on juna.

Isä-Ganguli on vähällä kuolla suuressa junaonnettomuudessa Intiassa. Hänet pelastaa sattuma (vai kohtalo): kirjailija Nikolai Gogolin teos. Hän haluaa nimetä poikansa kirjailijan mukaan. Nimestä ponnistaa myöhemmin pojan häpeä, jopa viha nimeään ja erilaisuuttaan kohtaan. Tuo häpeä saa kaiman, venäläisen kirjailijan kasvot – vaikka kohtuuttomin on ihmisen häpeä itseään kohtaan.

Juna ja matkanteko ovat keskeisessä osassa romaanin tematiikkaa. Rakkaudet, erot, vapaus, ikkunan ulkopuolella lipuva todellisuus – suuret hetket, jotka määrittävät matkaa nimeltään elämä.

”Muista että sinä ja minä kuljimme tämän matkan, että me menimme yhdessä paikkaan, josta ei voinut enää mennä minnekään”, isä-Ganguli sanoo pojalleen, kun tämä on vielä ihan pieni.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Tilaa Maailman Kuvalehti