The Rough Guide to North African Café Rough Guides/World Music Network

Pohjoisafrikkalaista kahvilamusiikkia? Tämän kokoelman kokoava teema voi tuntua hiukan haetulta, mutta verukkeenomaisen lähtökohdan antaa hyvin anteeksi.

Kokonaisuus ja sen osat kun ovat mainioita. Nimen café-sana ei viittaa niinkään marokkolaisiin teehuoneisiin kuin pariisilaisiin ja marseillelaisiin kahviloihin, joissa kenties hyvinkin saattaa kuulla tällaista, enimmäkseen arabien esittämää musiikkia.

Yhdistävänä tekijänä on myös kohtalainen rauhallisuus, joka ei houkuttele klubityyliseen hytkyttelyyn.

Kahvilakulttuurin ohella kokoelman rakentamisen toinen lähtökohta lienee Välimeren alueen eri kulttuurien vuosituhantinen vuorovaikutus. Siksi mukana voivat olla esimerkiksi Algerian juutalaisen pianistin Maurice El Médionin kaltaisten pakollisten tapausten ohella myös turkkilainen Sahabat Akkiraz & Orient Expressions sekä barcelonalainen Cheb Balowski.

Se, että Maurice El Médioni on pakollinen tapaus, ei muuten tarkoita pakkopullamaisuutta: hänen Rai Rock Rumba -esityksensä liitää komeasti algerialais-kuubalaisessa rytmissä.

Algeriasta maan itsenäistymisen jälkeen Ranskaan muuttaneen ja nykyään Marseillessa asuvan El Médionin lisäksi kokoelman laajemminkin nimekkäitä esiintyjiä ovat muiden muassa sudanilainen ud-luutun soittaja ja laulaja Abdel Gadir Salim, ranskalais-tunisialainen ud-mestari Jean-Pierre Smadja ja niin ikään ranskalais-tunisialainen Les Boukakes -yhtye.

Jos nimet ja musiikit niiden takana tuntee, antaa jo tämä suppea luettelo aavistuksen albumin vivahteikkuudesta, joskin Les Boukakes on mukana itselleen epätyypillisen perinteisellä, akustisvoittoisella kappaleella.

Kaikki esitykset on julkaistu aiemmin, joten kokoelma toimii myös mainoksena toisille levyille.

The Rough Guide to the music of Vietnam
Rough Guides/World Music Network

Vietnamilaiset joutuvat varmaan vieläkin muistuttamaan, että Vietnam on maan nimi, ei sodan. Tämä erinomainen kokoelma vietnamilaista populaarimusiikkia puolestaan muistuttaa, että Vietnamissa kukoistaa omaleimainen musiikkikulttuuri.

Omaleimaisuus ei tässä tarkoita itseriittoista, päinvastoin. Vietnam on kautta historiansa ollut kosketuksissa niin intialaisten, kiinalaisten ja khmerien kuin eurooppalaistenkin kanssa, mutta mikään kansakunta ei ole pystynyt pysyvästi alistamaan vietnamilaisia; ja tuntuu kuin sama voima kuuluisi musiikissakin.

Melkein joka esityksessä, oli tyylilaji mikä tahansa, soi perinteinen, tunnusomaisesti liu’utteleva kielisoitin dan bao. Jopa täydellisen ällistyttävä turistiversio Aaveratsastajista toimii aivan omilla ehdoillaan.

Oi Va Voi
V2

Lähinnä kai brittiläiseksi paikallistettava seitsenhenkinen Oi Va Voi tarjoaa aikamoisen hämmentävän, mutta myös maukkaan keitoksen: vähän klezmeriä, pikkuisen skata, balkanilaisia sävyjä ja klubihenkisesti muhkeaksi tuotettua poppia vaihtelevissa suhteissa. Ja vahvalla ironialla maustettuna.

Aloituskappale Yuri tipauttaa heti viistossa neuvostonostalgiassaan, jo siksi, että on suomalaiselle hupaisaa havaita Juri Gagarinin olleen lapsuuden sankari muuallakin maailmassa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 08/2007