Kuivan heinikon keskeltä kohoavat ikivanhat apinanleipäpuut ja kiviset kukkulat. Tansanialaisessa Somandan kylässä Bariadissa, lähellä Serengetin kansallispuistoa, sijaitsee kuningas Ndatulu Mwinula Masanjan hauta. George Giletu Ndatulun, yksi kuninkaan yli neljästäkymmenestä lapsesta, on saapunut isänsä haudalle.

Kuningas Ndatulun vaimo Osa miehensä haudalla seurassaan nuoria sukulaisia. (Kuvaaja: Sanna Hukkanen)

Kuninkaat hallitsivat sukumaheimoa Pohjois-Tansaniassa vuosisatoja, kunnes Tansania itsenäistyi Englannin siirtomaaherruudesta vuonna 1961. Alueen kuninkaista on pidetty kirjaa 1500-luvulta saakka. Alun perin nykyisestä Sudanista Victoria-järven eteläpuolelle Mwanzaan, Shinyan­gaan ja Taboraan muuttaneet sukumat muodostavat Tansanian suurimman heimon. He ovat tunnettuja paitsi vieraanvaraisuudestaan myös elinkeinostaan, karjanhoidosta.

Kuningas Ndatulun hauta on pieni olkikattoinen savirakennus. Vieraat kunnioittavat vainajaa pesemällä kasvonsa, kätensä ja jalkansa rakennuksen keskellä sijaitsevan hautakiven päällä. Tapana on myös jättää vainajalle rahaa.

Isänsä haudalta George johdattaa meidät kuninkaan hallintorakennuksen rau­nioille. ”Tässä kuningas piti virallisia tapaamisia”, hän viittaa innostuneesti tarunhohtoiseen menneisyyteen. ”Tuolla sijaitsi valtion­hotelli, jossa kestitettiin tärkeitä vieraita”, mies huitoo läheisen kukkulan suuntaan

Georgen isä kuningas Ndatulu syntyi vuonna 1900 rikkaaseen kuningas Mzee Masanja Mwinulan perheeseen. Georgen isoisä taas oli Tansanian ensimmäisen presidentin Julius Kambarage Nyereren isän läheinen ystävä. Nyereren perhe on kotoi­sin lähiseudulta, Musoman Butiamasta. Nyereren isä Kambarage oli zanaki-heimon päällikkö ja kuuluisa sateentekijä. ”Perheet vierailivat toistensa luona. He metsästivät yhdessä Serengetissä ja liha jaettiin naapureiden kanssa”, George kertoo.

Mzee Masanja luovutti kuninkaan tehtävät pojalleen Ndatululle vuonna 1933.

”Sukumat mittaavat varallisuutta nautojen määrässä. Ndatululla oli yli 4 000 nautaa, huomattava omaisuus”, George kehaisee.

Siirtomaaherrat arvostivat kuninkaan viisautta. ”He lahjoittivat miehelle jeeppejä ja traktoreitakin. Ndatulu oli sivistynyt maailmanmies, joka vietti 1930-luvulla kolme kuukautta Englannissa. Sieltä hän palasi tuliaisinaan eurooppalaisia vaatteita ja valokuvia, joissa poseerasi Englannin kuninkaan Yrjö V:n kanssa”, George tarinoi.

Samanaikaisesti kuningas Ndatulu säilytti ystävyytensä opettajana työskennellee­seen Nyerereen. Tämä vastusti brittihallintoa ja levitti ajatuksia vapaudesta ja itsenäisyydestä. ”Vieraanvarainen Ndatulu tarjosi Nyererelle yöpaikan aina, kun tämä liikkui seudulla”, George kertoo.

Tansanian itsenäistyttyä paikalliset kuningaskunnat menettivät hallinnollisen merkityksensä. Presidentti Nyerere muisti kuitenkin vanhaa ystäväänsä ja nimitti hänet Bariadin kunnanjohtajaksi. Näin Ndatulu säilytti asemansa alueen hallitsijana kuolemaansa asti vuonna 1976.

George muistaa hauskan tarinan kuninkaan veljestä, Ng’wanamabolasta. Veljellä oli tapana muuttaa itsensä pelottavaksi leijonaksi ryöstääkseen ihmisiä. Automatkalla Shinyangaan kuningas näki leijonan ja aikoi ampua sen. Silloin Ng’wanamabola muuntautui takaisin ihmiseksi ja epäilyttävän elinkeinonsa paljastuttua anoi kuninkaalta armoa. Kuningas nuhteli veljeään mutta päästi hänet menemään, kun tämä lupasi parantaa tapansa.

Georgen töistä palaavat sukulaiset keskeyttävät tarinoinnin äänekkäällä kuulumisten vaihdolla. He tarjoavat meille myöhäisen lounaan: ruokabanaaneista tehty muhennos maistuu perunalta. Alkaa olla myöhä, joten saatamme lähes sokean oppaamme omaan kotiinsa. On aika palata kolmen kilometrin päähän Bariadin kaupunkiin julkisella kulkuneuvolla. Tie on kuoppainen, mutta polkupyörätaksin tasapaino ei petä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 04/2007