Eeva Anundi
 

Tansanialaiset hiphopparit viihtyvät studiolla, jonka nimi ”kama kawa” tarkoittaa ”kuten tavallista”. Lippis päässä takana X-Ray, etualalla Jeremiah.

Hikinen mies tulee vastaan studion ulkopuolella heiluen ja nauraen. ”Hitto, mitkä sessiot! Olen ollut täällä koko yön äänittämässä uusia biisejä. Väsyttää tosi paljon, mutta voi mama, hyvää jälkeä!”

Mies on X-Ray alias Raymond Mujaya, elohopean nopeudella liikkuva moottoriturpa. Edellinen yö ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen studiolla vietetty.

Dar es Salaamin Ubungossa sijaitseva, hiphop-musiikkiin painottunut Kama Kawa Records -studio tarkoittaa käytännössä kolmea pientä huonetta, ja sen sykkivän ytimen muodostaa viininpunaisella kankaalla kaiuttomaksi pehmennetty studiohuone äänityskoppeineen. Pöydällä on jämerä tietokone sekä laitteita kymmenine nappuloineen.

Puitteet eivät ehkä ole ”blingbling”, mutta elämäntapa ei vaadi suuria rikkauksia. Studiolla hengailee monta innostunutta lökäpöksyä hytkymässä hiphop-musiikin tahtiin.

Vihan taiteesta onnistumiseen

Tansaniassa kourallinen hiphop-artisteja elää musiikillaan, suurin osa rahoittaa unelmaansa muilla töillä. Moni Kama Kawan artisteista on Dar es Salaamin köyhemmiltä alueilta ja vaikeammista oloista. X-Raykin oli Tansaniassa jo ajautumassa hienoiseen sivuluisuun, kun kaveri pakotti hänet käymään Kama Kawan studiolla juttelemassa G-Solon kanssa. Yhteinen sävel löytyi niin musiikillisesti kuin henkisestikin.

X-Rayn, 27, tie Kama Kawan studioon on ollut melko pitkä ja mutkainen. Hän asui Dar es Salaamissa 13-vuotiaaksi asti, jolloin kirjoitti ensimmäiset lyriikkansa, ”joita ei kyllä ilkeä kenellekään näyttää.”

Suurlähettiläsisän myötä perhe on asunut muun muassa Venäjällä, Japanissa, Filippiineillä ja Ugandassa. Japanissa ollessaan X-Ray osallistui erilaisiin rap-kisoihin ja pääsi julkaisemaan musiikkiaan.

Tansaniaan X-Ray palasi helmikuussa, 14 vuoden jälkeen. Samoihin aikoihin hänen isänsä kuoli. Kuusi lasta jäi orvoksi, sillä äiti oli kuollut jo muutamaa vuotta aiemmin auto-onnettomuudessa. Vaikeat tapahtumat vilahtavat haikeassa hymyssä ja kuuluvat lyriikoissa.

”Äitini kuoleman jälkeen kävin aika pohjalla ja tein todella vihaista ja hullua musiikkia. Mitä enemmän kirosanoja, sitä parempi. Kutsuin sitä ’vihan taiteeksi’. Sen jälkeen olen miettinyt paljon taidetta ja sen merkitystä. On mahtava tunne, kun uskaltaa antaa itsestä tosi syvältä tulevia tunteita ja huomaa, että jengi tajuaa ja tukee.”

Paluu Tansaniaan oli miehelle kulttuurisestikin välillä vaikea.

”Alussa turhauduin aika pahasti ihmisten asenteisiin. Täällä tuntuu edelleen olevan sellainen ajatusmalli, että vain jonkun rikkaan tai vaikutusvaltaisen ihmisen sana on totta ja oikeaa.”

Tansanialaisuorilla on silti yritystä – ja lahjakkuutta. X-Ray kertoo nähneensä aivan mahtavia esityksiä Tansaniassa.

”Esimerkiksi tämä kaveri on tehnyt sellaisia lyriikoita, etten itse olisi ikinä tuon ikäisenä osannut”, X-Ray kertoo ja sieppaa 14-vuotiaan Jeremiah Zangasin syliinsä.

Tekijät kaipaavat oikeuksiaan

Studion omistaja, tuottaja G-Solo alias Gerald Issack Saugia kertoo perustaneensa studion vuosi sitten. Hän on jo ehtinyt työskennellä Tansanian huippunimien kanssa.

Esimerkiksi Keisha, 17-vuotias albiinolaulaja, joka laulaa muun muassa hivistä, on äänittänyt musiikkiaan Ubungossa sijaitsevalla studiolla. G-Solo itse on ollut aikoinaan perustamassa Dar es Salaamin hiphop-skeneä muun muassa Uniq Sisters -kokoonpanossa.

G-Solon ja muiden tuottajien ja muusikkojen puheesta käy nopeasti selväksi, mikä on Tansanian musiikkiteollisuuden suurin ongelma.

”Esimerkiksi Keniassa tekijänoikeuslaki on kunnossa, muusikot saavat työstään oikean palkkion. Täällä lakia ei ole: työ on helppo varastaa ja vetää rahat välistä.”

Tansaniassa korruptio on yhä iso ongelma, ja se näkyy myös musiikkibisneksessä. Usein aloittelevan muusikon pitää maksaa radioasemille saadakseen teoksensa eetteriin.

Miesten puheista välittyy myös kritiikki, joka koskee Tansanian yhteiskunnan rakennetta ja pinnan alla piileviä jännitteitä. Radioasemista, myyjistä ja promoottoreista puhuttaessa tarkoitetaan lähes poikkeuksetta maan intialaisväestöä, joka omistaa suuren osan musiikkiteollisuudesta.

Käytännössä muusikot ovat levykauppiaiden ja promoottoreiden armoilla.

”Me viemme levymme kauppaan ja kysymme, voisiko niitä myydä siellä. Myyjä voi sanoa, ettei levy käynyt kaupaksi ja vetää itse välistä. Emme tiedä, mikä on totta. Tansanialaiset muusikot tarvitsisivat myös enemmän tietoa oikeuksistaan”, G-Solo pohtii.

Ryhmä tuottajia on ottanut yhteyttä Tansanian hallitukseen ja kertonut muusikkojen ongelmista. Toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut.

”Mikä on aika hauskaa, koska esimerkiksi presidenttimme Jakaya Kikwete on ulkomailla matkustaessaan kehunut kuuntelevansa BongoFlavaa. Se on Tansanian hiphop-skenen kuuluisin ja menestynein haara, joka yhdistelee erilaisia musiikkityylejä. Muusikot olivat tärkeä osa vaalikampanjaa.”

Kysymykseen, miten Tansaniassa voi ostaa ”reilua musiikkia”, josta raha oikeasti menee muusikoille, ovat vastaukset vähäisiä. Ainoa varma keino tuntuu olevan se, että kävelee studioon tai levy-yhtiöön ja antaa rahan artistille puhtaana käteen.

Eeva Anundi

Jeremiah pistää parastaan.

Jätkä osaa!

Tulevien artistien ja taiteilijoiden tietä on Tansaniassa omalta osaltaan helpottamassa British Council, joka järjestää Dar es Salaamissa kuukausittain WAPI (Words and Pictures) -tapahtuman.

Tapahtumassa saa laulamisen, tanssimisen ja muotinäytösten järjestämisen lisäksi myös täysin laillisesti taiteilla graffiteja valkoiseen muuriin.

Paikalla on myös vierailevia ja jo pinnalle päässeitä artisteja, joiden kanssa voi jutella ja vaihtaa kokemuksia. X-Raykin esiintyi WAPI:ssa heinäkuussa, ja se poiki televisiohaastattelun ja -esiintymisen. Nyt hän haluaa auttaa muita eteenpäin.

”Siis se ilme, kun ihminen huomaa, että perhana, minähän osaan tämän – ja joku muukin vielä tykkää. Se on niin mahtavaa!” X-Ray huudahtaa leveästi hymyillen ja pompahtelee jo eteenpäin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2007