Mbagalan yhteisökaivon lähellä on koulu, josta oppilaiden on kätevä käydä täyttämässä vesiastiat.
Maailmanpankin vanhempi saniteetti-insinööri Ato Brown on jo valmiiksi puolustuskannalla.
”En ymmärrä, mikä ihme vedessä on niin erityistä. Varmaan 200 toimittajaa on viimeksi kuluneen vuoden aikana ravannut toimistossani kysymässä vedestä. Ei ruokakaan ole koskaan ollut julkisten palvelujen tuottamaa”, hän puhisee viidennen kerroksen työhuoneessaan Dar es Salaamin Mirambo Streetillä.
Juomakelpoista vettä, toisin kuin ruokaa, on maailmassa rajallinen määrä. Yli miljardi ihmistä joutuu tulemaan toimeen ilman puhdasta vettä. Vedestä tullaan synkimpien ennustusten mukaan jopa sotimaan tulevaisuudessa. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan likainen juomavesi aiheuttaa 80 prosenttia kaikista sairauksista ja kuolemista kehittyvissä maissa. Se vedessä on niin erityistä, ja Ato Brown tietää sen kyllä.
Brown on kärttyinen, koska Maailmanpankki oli ja on rahoittajana yrityksessä yksityistää Tansanian suurimman kaupungin Dar es Salaamin vedenjakelu. Dar es Salaamista piti tulla malliesimerkki siitä, kuinka yksityistäminen tehostaa veden jakelua kehitysmaissa ja parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua.
Kymmenvuotisesta sopimuksesta oli kuitenkin ehtinyt kulua vain vajaat kaksi vuotta, kun Dar es Salaamin kaupunki sanoi sen irti viime keväänä. Dar es Salaamista tulikin kaikkien veden yksityistämistä havittelevien kirosana ja näillä näkymin piste vastaaville hankkeille Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Sopimuksen toinen osapuoli oli City Water Services -niminen yhtiö, jonka muodostivat englantilainen Biwater, saksalainen insinööritoimisto Gauff ja tansanialainen Superdoll Trailer Manufacturers. Sopimusta pidettiin tärkeänä ennakkotapauksena koko Afrikalle, koska julkinen sektori ei ole onnistunut laajentamaan vesi- ja jätehuoltoa suurimpien kaupunkien ulkopuolelle. Dar es Salaamissakin on kaupunginosia, jotka ovat osittain tai kokonaan ilman vettä.
Mitä oikeastaan tapahtui?
”Viisi vuotta sitten kaikki olivat onnellisia, kun City Water tuli. Olisitpa lukenut sanomalehtiä silloin”, Brown sanoo.
Tuolloin noin neljällä prosentilla kaupungin talouksista oli toimiva yhteys kaupungin vedenjakeluverkkoon, ja 74 prosenttia vedestä valui hukkaan vuotojen ja vesivarkauksien takia.
Nyt tansanialaismedian viesti on suurin piirtein tämä: ulkomaalaiset tulivat ja pilasivat kaiken, nyt tansanialaiset siivoavat sotkut ja tekevät sen, mitä eurooppalaiset eivät osanneet.
Totta onkin, että City Waterin aloitettua toimintansa monet kaupunkilaiset saivat laskun, mutta vettä ei vain kuulunut. Lopulta yhtiön laskuja keränneet työntekijät olivat niin vihattuja, että asukkaat ajoivat heitä tiehensä koirien ja kivien voimin.
Kaupungin edustajien mukaan City Water ei ollut noudattanut sopimusehtoja. Esimerkiksi rahaa oli projektiin laitettu vähemmän kuin oli sovittu, eikä City Water ollut täyttänyt ehtoja myöskään veden toimitusten ja välineistön osalta. 11 kuukauden toiminnan jälkeen kävi ilmi, ettei City Water ollut asentanut toimivia kuutiomittareita korjattaviin kohteisiin. Tämä teki laskutuksen käytännössä mahdottomaksi.
City Water katsoi, että Tansanian hallitus oli antanut toiminnan lähtökohdista virheellisiä tietoja. Saatavilla olevan veden määrä oli vain kolme neljäsosaa siitä, mitä hallitus ilmoitti sen olevan. Sadantuhannen maksavan kuluttajan sijaan vedestä maksoikin vain 60 000 kaupunkilaista. Hallitus oli salaa luvannut vesilaitoksen työntekijöille tuntuvat palkankorotukset ja että kaikki palkattaisiin uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä.
Sopimus oli parhaillaan uudelleenneuvoteltavana, kun silloinen vesiministeri, nykyinen Tansanian pääministeri Edward Lowassa irtisanoi sen. Osa City Waterin ulkomaisista asiantuntijoista pakotettiin poistumaan Tansaniasta heti yöllä sopimuksen päätyttyä.
”Ehkä hallituksella ei ollut vaihtoehtoja, mutta myös City Waterin perustaminen tapahtui tilanteessa, jossa muuta ei ollut tehtävissä. Vedenjakelu on toiminut huonosti jo 30 vuotta. 26 vuoteen 80:tä prosenttia vedestä ei ollut edes suodatettu”, Ato Brown sanoo.
Ei kai hallituksella voinutkaan olla vaihtoehtoja, kun Maailmanpankki pakottaa sen yksityistämään ehtona ulkomaisten luottojen saamiselle?
”Maailmanpankille on ihan sama, hoitaako veden jakelua yksityinen vai yleinen taho. Tärkeintä meille on Dar es Salaamin asukkaiden elämänlaadun paraneminen. Kunpa vain yleisökin pitäisi sekä julkisia että yksityisiä toimijoita yhtä tarkasti vastuussa toimistaan”, Brown sanoo.
Vettä Tansaniassa olisi tarpeeksi
Jos ihan tarkkoja ollaan, Dar es Salaamissa ei ollut kysymys niinkään yksityistämisestä kuin julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä (PSP – private sector participation).
”Maailman ainoa maa, jossa vesipalvelu on todella yksityistetty, on Britannia”, sanoo Dirk Schäfer saksalaisesta, tekniikan kehitysyhteistyöhön erikoistuneesta GTZ-järjestöstä.
”Kaikkialla muualla vesivarannot ovat julkisyhteisön omistuksessa.”
Schäferin mukaan Maailmanpankin pääkonttori Washingtonissa ei enää tuputa yksityistämistä samalla lailla kuin joitakin vuosia sitten. Tätä ei vain vielä ole sisäistetty kaikissa maakonttoreissa, hän sanoo.
Dar es Salaamissa ei nykyisellään ole tarpeeksi vettä kaikille asukkaille. Maanlaajuisesti sitä olisi tarpeeksi, mutta vesi on jakautunut epätasaisesti, kuten tämän talven kuivuus erityisesti Itä-Tansanian masai-alueilla on osoittanut.
Maailmanpankin ja Unicefin tilastojen mukaan lähes 10 miljoonalla tansanialaisella ei ole käytettävissään puhdasta vettä, ja alle viisivuotiaista lapsista 40 prosenttia kärsii ripulista.
”Uusien vesilähteiden löytäminen on vaikeaa ja hukka suurta ränsistyneiden vedenjakelujärjestelmien vuoksi. Myös ympäristöstä huolehtiminen on vielä ollut vähäistä: laki, joka oikeuttaisi sakottamaan jokien pilaamisesta, on vasta lainsäätäjien pöydällä”, Schäfer kertoo.
Schäferiä ärsyttää vesiaktivistien usein käyttämä hokema, että vesi on ihmisoikeus.
”Se on kaunis ajatus, mutta mitä iloa sellaisesta ihmisoikeudesta on, jota kukaan ei tuo ihmisten ulottuville?”
Väliaikaisratkaisuna modernit kaivot
Ato Brown ei aio edes alkaa spekuloida, miten City Waterin tilalle perustettu, kaupungin omistama yhtiö Dawasco selviää edessään olevasta haasteesta.
”Kesäkuuhun mennessä pitäisi asentaa 50 000 metriä putkea. Pelkkään verkoston parantamiseen tarvitaan 40 miljoonaa dollaria.”
City Waterin piti kahdessa vuodessa saada selville, missä vesi ja asiakkaat ovat. Sitä ei tapahtunut, joten Brown ei odota liikoja Dawascoltakaan. Tosin ensimmäisten kuukausiraporttien mukaan uusia alueita on onnistuttu liittämään vesijohtoverkostoon ja vuodot ovat vähentyneet.
”On alueita, kuten Mbagala, joille vesi ei ikinä tule ehtimään viidessä vuodessa”, Brown silti myöntää.
Siis mars Mbagalaan!
Vesi pumpataan 10 000 litran muovitankkiin, jossa se kestää pilaantumatta suojassa auringonvalolta. Täällä Dar es Salaamin kauimmaisessa eteläisessä lähiössä töröttää yksi Maailmanpankin kahdeksasta hätäratkaisusta, joita on tarjottu vesijohtojen ulottumattomissa oleville kaupunkilaisille. Kolmen kansalaisjärjestön voimin ja Maailmanpankin rahalla on kaivettu kaivoja, joista vettä myydään nimellishintaan. Brownin mukaan vielä pitäisi rakentaa 40-50 kaivoa.
Kaivo sijaitsee Kibondemajin kylässä. Kylän nimi tarkoittaa suurin piirtein ”paikkaa, jossa on vettä”. Vettä myyvä Mariam Said näyttää ensin vanhaa, perinteistä pumppukaivoa, joka on noin 200 metrin päässä uudesta kaivosta.
”Tästä saatava vesi on ilmaista, mutta se maistuu suolalta. Hätätapauksessa juomme edelleenkin sitä, sillä tämä kaivo toimii silloinkin, kun ei ole sähköä.”
Uusi kaivo toimii sähköpumpulla, joka pumppaa veden betonisäiliöön. Siitä se siirtyy edelleen ylös ”simtankiin”. Simtank on tuotemerkki, mutta siitä on tullut vesisäiliön synonyymi kaikkialla Tansaniassa. Mustassa muovisäiliössä vesi säilyy auringon paahteessa pilaantumatta.
Said myy vettä shillingin litrahinnalla. Yksi euro on 1 300 shillinkiä. Mbagalan asukkaat kuuluvat Dar es Salaamin köyhimpiin, mutta 20 shillingin kustannus kahdesta sankollisesta on vielä juuri ja juuri siedettävä, sanovat Said ja vettä ostamaan tullut Ashula Salum Binti. Ilmaista, huonolaatuista vettä voi vielä käyttää moneen tarpeeseen, kuten pyykinpesuun.
Vaikeat vesimaksut
Veden hinta on Tansaniassa vaikea asia. Ensimmäinen presidentti Julius Nyerere piti ujamaa-sosialismin hengessä vuonna 1967 Arushan julistuksena tunnetun puheen, jossa hän lupasi kansalle ilmaiset koulut, terveydenhuollon ja veden. Tämä mentaliteetti on vallalla edelleen, sanoo Suomen Tansanian-suurlähettiläs Jorma Paukku.
Suurlähettilään mukaan julkisen sektorin palveluun liittyy politisoitumisen ongelma. Jokaisen veden hinnankorotuksista puhuneen poliitikon ura on loppunut lyhyeen. Pisteitä saa, kun lupaa halpaa tai ilmaista vettä, vaikka siihen ei olisikaan varaa.
Paukku aprikoi, mahtaisiko Arushan tapainen ratkaisu toimia Dar es Salaamissa. Arushan vesilaitos on samantyyppinen järjestely kuin Dawasco.
Arushassa annettiin aikaraja, johon mennessä käyttökulut piti kattaa myyntituloilla. Vesilaitos eriytettiin puoluepolitiikasta. Hallituksessa istuu muun muassa kirkkojen ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Laskutus on tehostunut, mutta järjestelyn yleinen vastustus on vähäistä.
”Julkiseen sektoriin liittyy ’mannaa taivaasta’ ajattelu, ja se manna pitäisi vielä saada ilmaiseksi. Eikä kukaan Tansaniassa halua maksaa veroja”, Paukku sanoo.
Maksuhaluttomuuden käsittää, kun tarkastelee Tansanian yleistä infrastruktuuria. Kansalaiset eivät välttämättä ymmärrä, mitä veroilla saa.
Lulu työskentelee hyvätasoisen keskustahotellin markkinointiosastolla mutta asuu yhdessä Dar es Salaamin ongelma-alueista, Tabatassa. City Waterin aikana Lulu joutui ostamaan vettä kaupasta viiden litran pulloissa, koska hänellä on kaksi pientä lasta.
”Voisihan vettä keittääkin, mutta en luota lapsenlikkaan, että hän keittäisi sen kunnolla” Lulu sanoo. Dawascon aloitettua vettä on nyt tullut hanoista kerran pari viikossa.
”Minulla on neljä tuhannen litran Simtankia. Kun vettä tulee, täytän ne ja tulen toimeen. Sentään minulla on rahaa ostaa vettä. En tiedä, mitä ne ihmiset tekevät, joilla ei ole rahaa. He vain juovat vettä jostain”, Lulu sanoo ja irvistää.
Yhteinen vesi, yksityinen jakelu
Jorma Paukku korostaa, ettei Tansaniassa eikä muuallakaan pidä antaa syntyä sellaista yksityisen sektorin systeemiä, jolla on riistotaksat.
”Veden omistusta ja sen kaltaisia asioita ei tule yksityistää, ainoastaan jakelu. Yksityinen sektori voi parhaimmillaan olla julkisen renki.”
Dar es Salaamin yliopistossa tutkijana työskentelevä Christopher William ymmärtää kaupunkilaisia, jotka joutuvat keinottelemaan kehnon vesijohtoverkoston ja pöyristyttäviä hintoja kiskovien vesivarkaiden armoilla.
”Johtajat sanovat tietävänsä, millaista tavallisten ihmisten elämä on, mutta eivät he tiedä. Jos ajattelee tavallista ihmistä, jonka kotiin tulee vesilasku muttei vettä: mitä hän tekee? Hän ostaa vesipumpun ja liittyy sen avulla laittomasti veden jakeluverkkoon.”
”Jos hän on insinööri, hän tietää, että neljäsosatuuman putki on tarpeeksi suuri vedentulon varmistamiseksi. Jos ei, hän ostaa viiden tuuman putken ja vesilaitoksen tappiot moninkertaistuvat. Ihminen pumppaa vettä myös naapureilleen, laskuttaa näitä ja maksaa siten vesipumpun sekä vesilaskun. Onhan se laitonta, mutta näin se menee”, William kertoo.
Suuri osa Tansanian kaivosteollisuudesta on yksityistetty, mikä on tuonut maahan paljon ulkomaista rahaa. Tätä käytetään nyt kannustavana esimerkkinä muihinkin yksityistämishankkeisiin.
William on huolissaan siitä, mitä sitten tapahtuu, kun kulta on kaivettu loppuun, tai kuten City Waterin tapauksessa, kun sijoitus meneekin pieleen. Seuraavaksi Dar es Salaam ja City Water riitelevät sopimuksen irtisanomisesta englantilaisessa tuomioistuimessa.
”Sellaisia asioita kuin vesi ei pitäisi yksityistää. Ei ainoastaan köyhien, vaan myös rikkaiden vuoksi.”
KOMMENTTI:
Juttu, joka vesittyi
Lähdin Dar es Salaamiin tekemään vesijuttua kuten kunnon kansalaisjärjestötoimittaja ainakin: yksityistäminen paha, julkinen sektori hyvä. Taas IMF, Maailmanpankki ja muut tutut pahikset pelaavat monikansallisen suuryrityksen pussiin ja viis välittävät maailman köyhistä.
Kävi kuten journalisteille usein: faktojen selvittäminen pilaa hyvän artikkelin. Ainakin se teki mahdottomaksi mustavalkoisen asennoitumisen tähän yhteen tiettyyn tapaukseen.
Dar es Salaamin vedenjakelujärjestelmä rakennettiin alle miljoonalle asukkaalle 40 vuotta sitten. Ainakaan pariin vuosikymmeneen sille ei ole tehty mitään, ja samaan aikaan kaupungin asukasluku on kasvanut kahteen ja puoleen, jopa neljään miljoonaan.
Kaupungilla ei ole rahaa rukata vedenjakeluverkkoa vastaamaan nykyisiä tarpeita, eikä ketään kiinnosta sijoittaa siihen. Pyydetään siis ulkomaalaisilta yrityksiltä tarjouksia, ehtona myös tansanialaisen kumppanin mukanaolo.
Saadaan yksi ainoa tarjous ja Tansanian hallituksen osoittama paikallinen sijoittaja, jolla ei ole kokemusta infrastruktuurin parantamisesta. Annetaan yksityiselle yritykselle 20 kuukautta aikaa korjata 20 vuoden aikana kasautuneet ongelmat. Kun se ei onnistu, irtisanotaan sopimus kesken neuvottelujen ja annetaan vesiasiat takaisin taholle, joka ei tähänkään mennessä ole onnistunut ratkaisemaan ongelmia.
City Water ei ehtinyt toimia niin pitkään, että veden todellinen kuluttajahinta olisi selvinnyt. Halpaa se ei ole nytkään, kun verkon ulkopuolella olevat kaikkein köyhimmät kaupunkilaiset joutuvat ostamaan putkista varastettua vettä jopa yli 20 eurolla kuutiometri. Esimerkiksi Helsingissä kuutiometri maksaa 1,88 euroa.
Vaikka ei kai kukaan tosissaan vertaa Suomen hyvin toimivaa julkista vesipalvelua Tansanian huonosti toimineeseen yksityiseen (ja julkiseen) vesipalveluun. Suomessa on viisi miljoonaa ihmistä, joiden elämä dokumentoidaan tarkasti synnytyslaitokselta lähtien. Tansaniassa on valistuneen arvauksen mukaan 37 miljoonaa ihmistä, ja miljoonia, joita ei ole virallisesti olemassa. Lähetä siinä sitten vesilaskuja slummiin ja kytke kuluttajia verkkoon.
On aina niin kovin houkuttelevaa syyttää maailman mahtavia rahoituslaitoksia köyhien maiden ohjailusta, jopa pakottamisesta. Tästä ei ole pitkä matka alentuvaan käsitykseen, että afrikkalaiset johtajat ovat niin pihalla, että he hyväksyvät tietämättömyyttään kaikki mahdolliset vahingolliset politiikat, joita heille tuputetaan ulkopuolelta. Dar es Salaamin politiikot tiesivät varsin hyvin, mihin ryhtyivät. Yksi sopimuksen irtisanomiseen liittyvistä mysteereistä on, halusiko vesiministeri Edward Lowassa antaa voimainnäytteen ennen vaaleja? Hänen tiedettiin tavoittelevan pääministerin paikkaa Jakaya Kikweten hallituksessa, ja tavoite toteutui.
Samalla on kai selvää, etteivät yksityiset yritykset ryhdy Afrikassa projekteihin hyvää hyvyyttään. Biwaterin toimitusjohtaja Cliff Stone kiisti, että yritys olisi lähtenyt Dar es Salaamiin punnan kuvat silmissään. “Tavoittelimme vain noin kymmenen prosentin voittoa”, hän sanoi brittiläisessä Guardianissa.
Jos Dar es Salaamista voi oppia jotain, niin sen, että ongelmia ei voi yksityistää. Yksityiset yritykset eivät halua ongelmia, ne haluavat voittoa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006