”Kuolema tulee jokaisen kohdalle joskus. Siksi on tärkeää muistaa vainajaa ja hänen omaisiaan, jotta myös omaa perhettä muistettaisiin, kun oma vuoro tulee”, selittää Rose Samsun, joka on kristitty. Hänen miehensä kuoli viisi kuukautta sitten.

”Häihin tai ristiäisiin voi jättää menemättä, mutta hautajaisiin ei.”

Tansanialaiset näkevät paljon vaivaa saapuakseen hautajaisiin matkojen päästä, jopa ulkomailta. Ulkomailla asuvat kokoontuvat suru-uutisen saaneeseen kotiin tukemaan ystäviään ja tuomaan pienen rahalahjoituksen matkakassaan. Jos omaiset eivät pääse matkustamaan paikalle, rahat lähetetään vainajan perheelle kotimaahan.

Rahaa kerätään, koska työikäisen perheenjäsenen kuolema on useimmiten myös valtava taloudellinen menetys. Yhteisö pyrkii osaltaan huolehtimaan suremaan jääneistä. Seurakunnat keräävät kolehteja leskille ja myös hautajaisvieraat kantavat kortensa kekoon.

”Itketään ja syödään”

Itse hautajaiset ovat intensiivinen tapahtuma. ”Ennen oli tapana, että ystävät ja omaiset viipyvät surutalossa jopa kuukauden ajan huolehtien kaikesta. Nyt monikaan ei voi viipyä muutamaa päivää pitempään työkiireiden vuoksi, mutta alle kolmen päivän osallistumista hautajaisiin pidetään todella epäkohteliaana”, Rose Samsun sanoo. Kolmen päivän juhlallisuuksia kutsutaan yksinkertaisesti nimellä tatu, kolme, tai matanga.

Hautajaisissa surraan kunnolla, ”itketään ja syödään ja sitten taas itketään.”

Virallinen suruaika on 40 päivää. Sen jälkeen leski vaihtaa mustat vaatteensa tavallisiin vaatteisiin ja järjestää hautajaisten päätösjuhlat.

Islaminuskoinen Kanunu Halifa on juuri palannut Sansibarilta viettämästä tätinsä kuoleman arobainia, 40. päivän muistotilaisuutta.

”40. päivän muistotilaisuudessa syödään paljon ruokaa ja muistellaan vainajaa. Perheeni on islaminuskoinen, joten rukoilimme kaksi tuntia ja luimme Koraania. Tilaisuudessa myös järjestetään perinnönjako, jos vainajalla ei ole lapsia tai aviopuolisoa.”

Kun hautajaiset ovat ohi, elämä jatkuu. Kuolema ei ole Tansaniassa niin outo vieras kuin Suomessa, myös siksi, että hyvin monet kuolevat vielä kotona. Lisäksi useimmat uskovat kuolemanjälkeiseen elämään, joten jälleennäkemisen mahdollisuus lohduttaa.

”40. päivän muistotilaisuudessa ei enää itketä, onhan vainajan kuolemasta kulunut jo monta päivää”, Kanunu Halifa selittää.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006