Kesken kampauksen teon Hildalle ehtii tulla jano. Kampauksen letittämiseen kuluu vähintään kaksi tuntia, mutta kampaus pysyy hyvänä viikkoja. Naapurin perheenäiti saa kampauksista lisätienestejä perheen muuten niukkaan toimeentuloon. (Kuva: Kaisa Tavastila)
Aurinko porottaa suurena punakeltaisena pallona. On hiki. Loputtomiin jatkuva tie kulkee pienten kylien ohi. Matalat kivitalot jäävät palmujen ja pensaiden varjoon, suojaan pahimmalta poltteelta.
Pihalla aikaa viettävät Kighenda ja Nehemia toivottavat satunnaiset ohikulkijat tervetulleiksi.
Tieltä voi helposti poiketa poluille, jotka mutkittelevat talojen lomassa läpi kylän. Polkujen varsilla on laudasta rakennettuja kojuja, joista myydään lihaa, munia, kasviksia tai hedelmiä – jos myytävää on. Tyhjille tonteille on istutettu maissia. Ensimmäisten sateiden jälkeen se nousee nopeasti.
Välillä polku vie pihojen läpi. Kuiva punainen hiekka pölisee jaloissa. Likaisia kanoja, kissoja ja koiria kuljeksii siellä täällä.
”Habari? Mitä kuuluu? Liity seuraan”, kuuluu yllättäen puun takaa. Suuren vihreän lehtipuun varjossa istuu joukko eri-ikäisiä nuoria. He pitävät yhdessä auringonpaistetta, valuvat hikeä ja odottavat iltaa, jolloin kuumuus hieman hellittää.
Piha ei ole suuri, sitä reunustavat taivaisiin nousevat kookospalmut, pieni banaaniviljelmä sekä pensaat ja hedelmäpuut. Pihan keskellä seisoo valkoiseksi rapattu talo, jonka ikkunoihin on huolellisesti pingotettu hyönteisverkot sekä ohuet kalterit varkaiden varalle.
Kasvukauden alussa joulukuussa kassava on vielä matalaa. Hilda kastelee kassavaa jokivedellä. Kasvitkin kastellaan säästeliäästi, mutta säännöllisesti: mukillinen jokaiselle taimelle, joka päivä. (Kuva: Kaisa Tavastila)
Talon omistaa leskeksi jäänyt Mama. Hänen luonaan asuu kymmenkunta nuorta – osa sukulaisia, osa ei. Moni on kotoisin kylistä, joissa ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin, toisin kuin täällä. Mama on kutsunut heidät asumaan luokseen, sillä hän uskoo koulutukseen.
Myös kaukaisempi vieras on tervetullut. Pihalla naurava nuorisojoukko järjestää pikaisesti paikalle kuumaa vettä ja teelehtiä ja pian on tarjolla täyteläisen tummaa teetä, reilulla sokeriannoksella.
Lounas syödään puolenpäivän jälkeen, illallinen pimeän laskettua. Jos päivän pääaterioiden välillä tulee nälkä, käyvät hedelmät välipalasta. Kighenda kuorii ananasta.
On joululoma, ja aikaa istuskella keskellä päivää puun alla jutustelemassa. Normaalipäivinä kaikki heräävät auringonnousun aikaan, peseytyvät, harjaavat hampaansa, pukeutuvat pikaisesti ja hajaantuvat sitten kupin teetä juotuaan töihin tai kouluun, osa pitkänkin matkan päähän.
Lomalla tehdään vain talon töitä. Aamulla tytöt pesevät yhdessä vaatteita. Jo yhden käytön jälkeen kaikki vaatteet ovat niin hikisiä, että ne kaipaavat pesua. Konetta ei ole, joten kylmä vesi, Super Magic -pesujauhe ja nyrkit hoitavat työn. Vettä on käytettävä säästeliäästi, varsinkin huuhtelussa on oltava huolellinen. Auringossa märkä pyykki kuitenkin kuivuu loistavasti. Aamulla pesty on jo illalla kuiva.
Tyttöjen pyykätessä pojat leikkaavat nurmikkoa pitkillä, terävillä veitsillä sekä ruokkivat talon takana röhkivän sian.
Vihanneksia ja hedelmiä on kaupan myös oman kylän kojuilla, mutta suurempia ostoksia varten lähdetään läheiseen kaupunkiin. Kaupassa riittää valikoimaa mistä valita: maissijauhoakin kunnon keko. Se kannattaa ostaa kaupungista, sillä kotikylässä valmiiksi jauhettu maissijauho on kalliimpaa. (Kuva: Kaisa Tavastila)
Töiden lomassa valmistetaan lounas. Useimmiten se on pehmeäksi keitettyjä papuja ja maissipuuroa, ugalia, höystettynä jollain pihan vihreistä kasveista. Lounasaikaan myös lähistöllä leikkivät lapset kutsutaan kotiin syömään. Syötyään pikaisesti he palaavat touhuihinsa jonnekin takapihalle – tai naapuriin tai koulun pihalle.
Iltaa kohti viilenee hiukan, ja jaksaa taas liikkua. Osa tytöistä lähtee kiipeämään lähellä kohoavan vuoren rinteille. He kasvattavat siellä kassavan taimia ruoaksi, ja taimet täytyy kastella päivittäin. Matkaan kuluu aikaa, vesi täytyy etsiä jostain kuivuneen joen uomista. Kiirettä ei ole. Vain pimeys on rajana, sillä silloin ei enää ole turvallista liikkua.
Kotiin jäävät palaavat sisätöihin. Iltaruoka täytyy valmistaa. Riisi ja pavut kypsyvät peräjälkeen samalla hiilikeittimellä, joten ruoka ei synny hetkessä. Samaan aikaan pojat kantavat lähimmältä kaivolta ämpäreittäin vettä illan ja aamun tarpeisiin.
Leikki on lasten työtä, Morogorossakin. Erillisiä leluja ei tarvita, sillä kasa kiviä muuttuu kivipeliksi, jota naapuruston lapset pelaavat. Arkeen kuuluvat myös pienet askareet, joiden vaativuus kasvaa lasten iän myötä. Kaikki kylän lapset käyvät koulua.
Kun aurinko laskee, pyyhkäisee viilentävä tuuli vuorilta läpi kylän. Jos on onnekas, voi nähdä tulikärpästen lentävän polkujen reunoilla.
Pimeän aikaan ihmiset vetäytyvät koteihinsa, peseytyvät päivän tomusta. Illallisen jälkeen istutaan sohville television ääreen. Naapurin miehet tulevat myös, heillä ei ole omaa televisiota. Toinen naapuri lainaa silitysrautaa: mekko on silitettävä seuraavaa päivää varten.
Uutisten ja paikallisen saippuasarjan jälkeen kaikki vetäytyvät vähitellen hampaiden pesulle ja sitten nukkumaan, tytöt yhteen makuuhuoneeseen ja pojat toiseen. Talon emännällä on oma huone.
Öinen kylä on hiljainen. Vain television urheiluselostajan ääni kuuluu jostain kaukaa. Joku valvoo vielä ja katsoo jalkapalloa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006