Kun Albert Einstein keksi suhteellisuusteorian, hänen kerrotaan sanoneen ystävilleen: ”Tästä lähtien kaikki on suhteellista. Aika on suhteellista”.

Kun Jussi ja Taina Julmala pakkasivat matkalaukkunsa, ja lähtivät tarkastamaan afrikkalaisen kylän kehitysprojektia, he joko eivät tienneet tai välittäneet suhteellisuusteoriasta. Mutta Afrikka näytti sen heille.

Piipahdus maatalousministeriössä antoi Jussille ja Tainalle esimakua siitä, mitä tuleman piti. Ei jälkeäkään suomalaisen viraston kiireestä. Ihmiset liikkuivat rennosti ja kysely-yrityksiin jokainen vastasi ”Tulen heti” – ja toimi päinvastoin.

Heidät paiskattiin Kungan kylään, kahdensadan kilometrin päähän pääkaupungista. Aamulla kello kymmenen heillä piti olla kokous kylän kehityskomitean kanssa. Kokous kestäisi vain tunnin, ja sen jälkeen luvassa olisi matkan tähtihetki, vierailu kylän päällikön luona.

Julmalat söivät pikaisen aamiaisen ja lähtivät kylän hallintorakennukseen. Aurinko paistoi jo korkealta ja polttavasti. Jussi ja Taina olivat suomalaisen täsmällisesti paikalla, viisitoista minuuttia etuajassa. Kokouspaikkaa siistittiin ja muiden saapumista odotellessa jäi aikaa ajatella.

”Asuvatko komitean jäsenet kaukana täältä?”, Taina kysyi nuorelta naiselta, joka siivosi kokoustilaa, kun päivä alkoi lähestyä puolta, eikä ketään näkynyt vieläkään.

”Ei, itse asiassa jotkut asuvat aivan lähellä”, tämä vastasi ja osoitti ihmisiä, jotka tekivät maatöitä lyhyen matkan päässä.

”Täällä maalla ihmisillä ei ole kelloja, joten he arvioivat ajan auringon sijainnista”, hän valisti suomalaisvieraita.

Ensimmäinen kehityskomitean jäsen saapui vasta puolen tunnin kuluttua. Sitten pikku hiljaa, yksi toisensa jälkeen loputkin alkoivat valua paikalle. Viimeisenä paikalle ajoi ränsistyneellä polkupyörällään komitean puheenjohtaja. Pyöränsä hän asetteli huolellisesti nojaamaan seinää vasten.

Esittelykierroksen jälkeen kokous saattoi alkaa, puolitoista tuntia sovitusta aikataulusta myöhässä. Se oli Kungan standardien mukaan melkoisen hyvin, mikä puolestaan johtui siitä, että kylässä sattui olemaan markkinapäivä.

”Voimmeko rukoilla lyhyesti ennen kokouksen alkua?”, puheenjohtaja avasi tilaisuuden. Taina ja Jussi vaihtoivat merkitseviä katseita, mutta onnistuivat kätkemään hämmästyksensä. Rukousta ei löytänyt esityslistalta, joten he eivät olleet valmistautuneet siihen. Heidän esi-isänsä toivat kristinuskon Afrikkaan, mutta he eivät kyenneet palauttamaan mieleensä, milloin itse olivat rukoilleet ylipäänsä, saati sitten kokouksessa. Nieleskellen he nousivat hitaasti seisomaan muiden mukana.

Rukoiluun kului muutama kallisarvoinen minuutti kokouksesta, jonka aikataulu oli jo muutenkin pahasti myöhässä, mutta Kungan ihmiset – vaikka maallistuneita olivatkin – kunnioittivat Hyvää Isää niin, että myöhästyivät mieluummin lisää kuin jättivät rukoilematta.

Tunti kului kinastelemiseen asiasta, joka nousi esiin muutama minuutti ennen kuin agenda olisi esitelty. Tässä vaiheessa Jussin ja Tainan kasvoilta saattoi jo lukea V-, P- ja S- sanoja, vaikka he yrittivät hyvin diplomaattisesti peitellä turhautumistaan.

Kokous päättyi kolmelta, mutta yksi pikku juttu oli vielä hoitamatta ennen kuin Julmalat pääsisivät päällikön palatsiin. Olisi tarkistettava vielä pieni klinikka, joka oli rakennettu suomalaisen ministeriön tuella. Totta kai tusina kylän kehityskomitean jäsentä tulisi mukaan tarkastusmatkalle. Niinpä koko poppoo siirtyi verkkaasti kävellen kohti projektialuetta.

Tässä vaiheessa Jussi ja Taina olivat hiestä läpimärkiä. Ei siis ihme, etteivät he muista mitään siitä, mitä päällikön luona lopulta tapahtui, lukuisia heidän kunniakseen pidettyjä puheita lukuun ottamatta.

Lopulta Jussi päätti vähän ennen paluumatkaa Suomeen poiketa paikallisella lääkäriasemalla. Uteliaisuuttaan hän kysäisi, montako ihmistä siellä oli hoidettu burnout-diagnoosilla viimeisen puolen vuoden aikana. Hoitajalla ei ollut aavistustakaan, itse asiassa hän ei ollut koskaan aiemmin kuullut koko ilmiöstä. ”Aha, nyt ymmärrän”, sanoi Jussi ja poistui hieman hölmistyneenä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006