Pian kello kymmenen jälkeen lauantaiaamupäivällä astun täti Zulekan pihapiiriin. Täti ja kolme teini-ikäistä tytärtä hyörivät jo keittiössä.
”Lauantaina, kun tytöt eivät ole koulussa, ehdimme kokata”, selvittää täti. Vadissa on kaloja maustumassa suola-valkosipuli-marinadissa. Ne pyöritellään myöhemmin kassavajauhossa ja paistetaan öljyssä – ja katoavat perheenjäsenten suihin yhtä aikaa aamuteen kanssa.
Jostakin ilmaantuu neljäs tytär raastamaan kookospähkinöitä kookosmaidon valmistamista varten. Puuhaa varten on erityinen jakkara, johon on kiinnitetty metalliterä. Jakkaralla istuen saa kätevästi raastettua halkaistun kookospähkinän sisustan. Kookosmaito valmistetaan kaatamalla raasteen päälle lämmintä vettä, josta kookosraaste hetken päästä siivilöidään pois. Näin saadaan ensimmäinen, toinen ja kolmas maito. Kookosmaito käytetään tänään mathapan eli kassavanlehtimuhennoksen valmistamiseen. Ensimmäinen maito lisätään mathapan joukkoon vasta aivan lopuksi.
Istun tädin kanssa pihamaalle kuorimaan kassavan juuria. Paloiteltu kassava jää veteen likoamaan. Lehtimuhennos porisee jo kattilassa.
Pihalla käy kuhina: Täti Zulekan mies Nuro on perinteinen parantaja, ja asiakkaita odottelee pihalla vastaanotolle pääsyä. Kaksi lastenlasta on tullut kyläilemään, ja lisäksi jaloissa pyörii kaksi raidallista kissaa. ”Kohta nuokin kolme menevät naimisiin ja sitten on talo tyhjä”, naljailee sukulaismies tarkoittaen teini-ikäisiä kaunottaria. ”Hyvä niin, haluan olla rauhassa”, toteaa täti Zuleka. Leikinlaskun takana kuultaa aito väsymys – tädillä on yhteensä kymmenen lasta.
Kassavajuurten kiehuminen vie aikaa. Välillä käymme ostamassa lisää hiiliä – niitä myy naapuritalon nainen pienissä keoissa. Monille hiilen valinta on puhtaasti taloudellinen kysymys, sillä se on sähköä halvempaa. Keittourakan loppupuolella täti lisää hiilitulen joukkoon kookospähkinän kuoria.
Mathapaan lisätään neljän taskuravun sisus ja sakset, neljä kuorittua tomaattia, jauhettua maapähkinää sekä runsaasti kookosmaitoa. Parhaimmillaan muhennokseen tulisi vielä cashew-pähkinää, mutta sitä ei aamulla ollut lähitorilla. Taskurapuja ja tomaatteja ei pilkota, vaan niiden annetaan hautua niin pehmeiksi, että ne hajoavat sekoitettaessa.
Keittiössä ihailen maapähkinöiden kauniin tiilenpunaista väriä. Arvaan oikein – ne on tuotu Nampulasta. Pohjoinen Nampulan maakunta on maapähkinän tuottajaseutua, mutta maapähkinät käytetään enimmäkseen Etelä-Mosambikissa.
Kassavajuurten kiehuttua aikansa kattilaan lisätään runsaasti jauhettua maapähkinää sekä keitettyjä nhemba-papuja. Lopuksi pataa sekoitetaan voimakkaasti, niin että keitos muhentuu. Ruokalajia kutsutaan täällä etelässä nimellä xikinha.
Neljän tunnin hyörinän päätteeksi käymme lounaspöytään. Xikinhan ja mathapan lisäksi pöytään kannetaan maissipuuroa eli ximaa sekä riisiä. Ruoka on todella täyttävää.
”Näitä ruokalajeja ei ole hyvä syödä illalla, se on liikaa ruoansulatukselle”, opastaa täti Zuleka. Seuraan tädin esimerkkiä ja syön käsin. Se kirvoittaa hyväksyviä kommentteja; monet pitävät lusikalla, saati sitten haarukalla syömistä turhana hienosteluna.
Ruoka on todella maukasta, vaikka mausteena on käytetty vain suolaa. Lisäksi pöydässä on piri-piriä, tulista maustekastiketta, jota valmistetaan chilipavuista ja sitruunasta. Joku muistelee tuttavaperheen emäntää, joka valmistaa polttavaa piri-piriä kymmenen litran kerta-annoksissa. Myytäväksikö, ihmettelen. Ei, vaan perheen omaan käyttöön, minulle vastataan. Mutta perhe onkin laaja käsite, jonka piiriin kuuluvat myös aikuiset lapset perheineen.
Aterian jälkeen on hyvä istuskella pihalla. Vatsa on todella täysi, vaikken edes syönyt täyttä lautasellista, eikä ennen seuraavaa aamua tee mieli enää syödä!
Täti Zuleka jatkaa hyörinäänsä: hän valmistaa myyntiin kalatäytteisiä samosoja sekä maapähkinäpikkuleipiä. Jälkimmäiset ovat suuressa suosiossa erityisesti ramadanin aikaan. Ne ovatkin aivan erityisen herkullisia. Niiden valmistuksen täti lupaa opettaa ensi viikolla.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005